Post by cee on Jun 18, 2022 14:45:07 GMT 2
Everleigh Christine Young
kutsutaan: Eve, Ev
27 (s. 23.6.2029) | hetero | sinkku
turvallisuusjoukkojen sotilas
asuu Courtsissa, kotipaikka Northbankissa
fc: Phoebe Tonkin
27 (s. 23.6.2029) | hetero | sinkku
turvallisuusjoukkojen sotilas
asuu Courtsissa, kotipaikka Northbankissa
fc: Phoebe Tonkin
Everleigh, jota hyvin yleisesti kutsutaan Eveksi tai Eviksi, on uskalias ja sisukas nainen. Hän osaa (pääsääntöisesti) pitää päänsä kylmänä turvallisuusjoukkojen riveissä palvellessaan, mutta muutoin on sitä ihmistyyppiä, joka puolustaa näkemyksiään kiivaasti ja aiheen saadessaan tulistuu silmänräpäyksessä oikein kunnolla. Eve viihtyy ulkoilmassa ja kaipaa säännöllistä fyysistä rasitusta, jota hankkii työnsä ohella monenlaisilla liikuntaharjoitteilla kuntoaan ylläpitäen. Hän tarvitsee välillä aikaa itsekseen, muutoin viihtyy eritoten miesporukassa "yhtenä jätkistä". Eve ei pidä juoruilusta ja valittamisesta, ja on yleisesti ottaen huono puhumaan tunteista. Häntä ei voi sotilasarjessa kutsua erityisen naiselliseksi, koska hän ei välitä laittautumisesta tai tahdo tulla kohdelluksi eri tavoin sukupuolensa vuoksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Ev loukkaantuisi tai ainakin ärsyyntyisi, kun miespuoliset sotilastoverit erehtyvät vaikkapa mainitsemaan, etteivät ajattele häntä naisena. Silloin tällöin Evie saattaakin vapaalla ollessaan panostaa ulkomuotoonsa ihan vain osoittaakseen vääräleuoille, että kyllä hänkin hitto soikoon saa ne leuat putoamaan lattiaan, jos vain haluaa.
Eve on palvellut turvallisuusjoukoissa jo yhdeksän vuotta. Taipaleensa varrella hänelle on uskottu lisävastuuta ja samalla hänen vahtimistaan on korkeampien taholta vähennetty luottaen siihen, että hän kyllä hoitaa osansa kuten kuuluu. Useimmille varmasti vaikuttaakin, että nainen noudattaa ohjeistuksia ja käskyjä juuri niin kuin pitääkin. Totuus kuitenkin on, että viime vuosina Ev on alkanut kasvavissa määrin luottaa omaan arvostelukykyynsä ja uhmata salaa toiminnallaan saamiaan määräyksiä. Joidenkin kanssasotilaiden keskuudessa naisen hiljainen kapina lieneekin jo huomattu. Lähimmille Eve on myös avannut ajatuksiaan. Toistaiseksi nainen on jonkin ihmeen kaupalla kuitenkin onnistunut välttymään vaikeuksilta omiensa keskuudessa, koska kukaan ei ole paljastanut hänen pikkuista salaisuuttaan.
Menneisyys
Everleigh syntyi Arksteadissa näennäisesti idyllisen perheen esikoiseksi. Isäksi lähes kaikkien olettama mies Marco Morales oli korkeassa asemassa hallinnossa, äiti Melinda taasen keskittyi asiaan kuuluvasti lapsensa ja kodin hoitoon sekä seurapiireihin. Ensimmäiset elinvuotensa tyttö elikin kuin kuka tahansa varakkaan pariskunnan toivottu lapsi. Kun Melindan ja Marcon liitto kuitenkin alkoi hiljalleen rakoilla, Everleighkin sai tuta sen seurauksista. Hän oli nelivuotias kuullessaan isäkseen luulemansa huutavan ensimmäisen kerran naama punaisena, ettei ’tyttö’ edes ole hänen. Samankaltaisia mielenilmauksia tuli myöhemmin lisää, ja isä muuttui aina vain etäisemmäksi. Everleigh ei silti ymmärtänyt asioiden todellista laitaa ennen kuin realiteetit väännettiin rautalangasta. Hän oli juuri täyttänyt kuusi silloin, kun äiti Melindan oli aika pakata laukkunsa ja riisua sormuksensa. Matkalla äidin ja tyttären uuteen kotiin Northbankissa Everleigh sai kuulla heidän kummankin käyttävän jatkossa äidin aiempaa sukunimeä.
Northbankissa Melinda alkoi pyörittää kahviota, josta tuli suosittu asukkaiden keskuudessa. Everleigh vietti ensialkuun paljon aikaansa seuraten äitinsä leipomista ja kahvion takatiloissa tylsistyneenä, kysellen säännöllisesti isästään. Melinda lupaili aina, että isä saapuisi kyllä Arksteadista joskus kylään, mutta sitä ei ikinä tapahtunut. Everleigh alkoi hiljalleen sopeutua uuteen ympäristöönsä ja tutustua naapuruston lapsiin, joiden kanssa viihtyi pihapelien parissa helposti tuntikausia. Äiti ei olisi voinut jättää lastaan yksin toisten lasten kanssa lähtiessään töihin, mikä oli muodostua esteeksi pihaleikeille, kunnes viereisessä talossa asuva iäkäs mies lupautui vahtimaan Everleightä äidin ollessa töissä. Aluksi ehdotus otettiin vastaan ennakkoluulolla, mutta lopulta siihen tartuttiin.
Menneisyys
Everleigh syntyi Arksteadissa näennäisesti idyllisen perheen esikoiseksi. Isäksi lähes kaikkien olettama mies Marco Morales oli korkeassa asemassa hallinnossa, äiti Melinda taasen keskittyi asiaan kuuluvasti lapsensa ja kodin hoitoon sekä seurapiireihin. Ensimmäiset elinvuotensa tyttö elikin kuin kuka tahansa varakkaan pariskunnan toivottu lapsi. Kun Melindan ja Marcon liitto kuitenkin alkoi hiljalleen rakoilla, Everleighkin sai tuta sen seurauksista. Hän oli nelivuotias kuullessaan isäkseen luulemansa huutavan ensimmäisen kerran naama punaisena, ettei ’tyttö’ edes ole hänen. Samankaltaisia mielenilmauksia tuli myöhemmin lisää, ja isä muuttui aina vain etäisemmäksi. Everleigh ei silti ymmärtänyt asioiden todellista laitaa ennen kuin realiteetit väännettiin rautalangasta. Hän oli juuri täyttänyt kuusi silloin, kun äiti Melindan oli aika pakata laukkunsa ja riisua sormuksensa. Matkalla äidin ja tyttären uuteen kotiin Northbankissa Everleigh sai kuulla heidän kummankin käyttävän jatkossa äidin aiempaa sukunimeä.
Northbankissa Melinda alkoi pyörittää kahviota, josta tuli suosittu asukkaiden keskuudessa. Everleigh vietti ensialkuun paljon aikaansa seuraten äitinsä leipomista ja kahvion takatiloissa tylsistyneenä, kysellen säännöllisesti isästään. Melinda lupaili aina, että isä saapuisi kyllä Arksteadista joskus kylään, mutta sitä ei ikinä tapahtunut. Everleigh alkoi hiljalleen sopeutua uuteen ympäristöönsä ja tutustua naapuruston lapsiin, joiden kanssa viihtyi pihapelien parissa helposti tuntikausia. Äiti ei olisi voinut jättää lastaan yksin toisten lasten kanssa lähtiessään töihin, mikä oli muodostua esteeksi pihaleikeille, kunnes viereisessä talossa asuva iäkäs mies lupautui vahtimaan Everleightä äidin ollessa töissä. Aluksi ehdotus otettiin vastaan ennakkoluulolla, mutta lopulta siihen tartuttiin.
Richardista, siitä jo iäkkäästä miehestä, tuli Everleighn ensimmäinen aito isähahmo. Siinä missä tytön oikeaksi isäkseen edelleen luulema Marco loisti vain poissaolollaan, Richard oli seurana lähes päivittäin. Tuo oli erinomainen tarinankertoja, ja kertoi kaikista mieluiten muistoistaan työuransa varrella poliisina ”vanhassa maailmassa”. Everleigh puolestaan kuunteli jännittäviä tarinoita mielellään, kuvitellen itsensä rohkean ”Rickyn” tilalle sankarihommiin. Hän myös pyysi ex-poliisia opettamaan itselleen milloin mitäkin itsepuolustuksesta väijymiseen. Everleigh ennättikin ottaa mieheltä oppia kovin monessa ennen kuin tuo menehtyi hänen neljätoistavuotissyntymäpäivänsä tienoilla.
Everleighille isähahmon menetys oli siihenastisista elämän koettelemuksista raskain. Sitä seurannutta osin kai teini-ikäänkin liittyvää kapinavaihetta ei ainakaan auttanut äidin tunnontuskien lievittämiseksi eräänä iltana kuultu paljastus, että oma biologinen isä olikin joku aivan muu kuin se, jonka hylkäämäksi tulemisen kanssa Everleigh jo oli oppinut elämään. Äiti ei myöskään suostunut inttämisestä huolimatta kertomaan oikeasta biologisesta isästä juuri mitään muuta kuin että oli tainnut tehdä virheen aikanaan erotessaan. Ei edes nimeä. Everleigh ei tietenkään ymmärtänyt syytä, koska ei tiennyt biologisesta isästään jo siihen mennessä tulleen yksi New Havenin vastarinnan johtohahmoista.
Pahimman kapinan laannuttua ja Everleighn onnen kantamoisella selvittyä seikkailuistaan hengissä oli aika valita oman elämän suunta. Tarjolla oli parikin helppoa vaihtoehtoa: työskentely äidin kahvilassa (jossa hän oli jonkin verran teini-ikäisenäkin pyyhkinyt pöytiä, tarjoillut pöytiin ja sen sellaista) ja kouluttautuminen johonkin siistiin sisätyöhön. Kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei kovapäistä Everleightä kuitenkaan houkutellut. Miettiessään, mitä hän tahtoi elämältään, Eve tiedosti haluavansa olla lainvartija kuten Richard oli ollut aikanaan. Kun sitten turvallisuusjoukot eräänä kesäpäivänä kävivät rektyrointireissullaan Northbankissa, Everleigh vakuuttui voivansa turvallisuusjoukkojen palveluksessa päästä lähimmäs sitä, mitä hänen esikuvansa aikanaan oli ollut. Äidin vastustelut eivät siinä vaiheessa vaakakupissa painaneet, kun päätöksensä tehnyt nuori nainen jokunen kuukausi myöhemmin pakkasi roippeensa ja matkasi parhaan ystävänsä kanssa Courtsiin sotilaaksi.
Turvallisuusjoukkoihin kouluttautuminen ei ollut mitään ruusuilla tanssimista. Liikunnasta nauttivalle, ryhmätyöskentelystä pitävälle ja motivoineelle Everleighille kokelasaika oli kuitenkin enimmäkseen positiivinen kokemus. Käskyjen noudattamatta jättämiseen tottuminen oli hänelle siinä vaiheessa se vaikein tehtävä, mutta siitäkin hän suoriutui hammasta purren. Päästessään viimein niin sanotusti tositoimiin hän suorastaan pihisi innosta päästä koettamaan taitojaan tositilanteissa. Tuolloin hän vielä kuvitteli voivansa soveltaa turvallisuusjoukoissa myös Richardilta saamiaan oppeja - esimerkiksi sitä, että yllättävän usein konfliktit olivat väkivallan sijasta ratkaistavissa puhumalla. Todellisuus kuitenkin paljastui aika nopeasti. Sitä joutui vain noudattamaan itseään ylempien käskyjä ja luottamaan siihen, että niiden perusteet olivat kohdillaan. Siihen oli pakko luottaa, koska muutoin omaa toimintaakaan ei mitenkään olisi voinut oikeuttaa. Toki turvallisuusjoukkojen leirissä jatkuvasti myös valettiin uskoa siihen, kuinka hienoa ja arvokasta työtä sitä jatkuvasti yhteisen hyvän eteen tehtiin.
Vuosien varrella vastaan tuli monia tilanteita, joissa Everleigh olisi halunnut toimia vastoin käskyä. Hän jätti sen kuitenkin tekemättä kuten kunnon kuuliaisen sotilaan kuului. Todennäköisesti hän olisi jatkanut tällä samalla linjalla loppuikänsä, ellei omin silmin olisi joutunut todistamaan niin ikään sotilaaksi ryhtyneen parhaan ystävänsä kuolemaa, jonka koki olevan seurausta esimiehen käskystä. Jos esimies nimittäin ei olisi käskyttänyt ystävää kahden Everleighn mielestä täysin harmittoman oloisen vastarintalaisteinin perään, ystävä ei ikinä olisi joutunut sisälle siihen autioon taloon, jonka teinit jo aiemmin olivat sytyttäneet palamaan. Everleighn päästessä paikalle rakennus oli jo liekeissä ja hän näki, kuinka muiden turvallisuusjoukkojen sotilaiden kiinniottamat teinit katsoivat kauhistuneina niiden suuntaan. Katseet kertoivat, etteivät nuo olleet tahtoneet päähänpistollaan viedä kenenkään henkeä. Hän kuitenkin kuuli ystävänsä huutavan hädissään palavan talon sisältä. Everleigh lähti lainkaan ajattelematta juoksemaan kohti liekkejä pelastaakseen huutajan, mutta toinen sotilas katkaisi hänen matkansa tarttumalla hänestä kiinni. Hyvä niin, sillä muutama sekunti myöhemmin rakennuksen katto romahti. Täpärästi pelastuneen Everleighn osa oli seurata kyyneleet silmissään, kuinka talo paloi poroksi, hänen rakas ystävänsä mukanaan.
Todistettuaan ystävänsä kuolemaa Everleigh ei enää suhtautunut saamiinsa käskyihin kuten ennen. Hän jätti avoimet protestit sikseen (tuhoon tuomittujahan ne olisivat olleet kuitenkin), mutta omaksui ajatusmallin, jossa oman järjen ja harkintakyvyn käyttö oli sallittua, kunhan siitä ei jäänyt esimiehelle kiinni. Siitä lähtien naisesta tuli myös ymmärtäväisempi vastarintaa kohtaan. Tämä on johtanut viime vuosina erinäisiin tempauksiin kuten sairaiden vankien lisäravitsemiseen, joidenkin kiinniotettaviksi määrättyjen päästämiseen pakoon sekä ajoittain jonkin alakynteen jääneen vastarintalaisen jättämiseen käskyistä huolimatta henkiin. Everleigh on myös alkanut soveltaa enemmän ja enemmän lapsuusaikojensa esikuvalta Richardilta saamiaan oppeja siitä, että usein konfliktit ovat vältettävissä puhumalla. Välillä näissä yrityksissä tosin on vedetty vesiperä, minkä myötä on sitten saatettu tahtomattaan itsensä ohella asettaa muitakin turvallisuusjoukkolaisia vaaraan. Virheistä ei itsepäisyyden vuoksi välttämättä ole aivan täysin vieläkään otettu opiksi.
