Post by Astro on Jun 18, 2022 11:45:45 GMT 2
![]() | Hailey Morgan Syntynyt 19.02.2024 Iowassa. Vanhasta elämästä on jäljellä yksi isosisko, joka pyörittää lapsiperhearkea muutaman sadan kilometrin päässä, ja hänen hoidettavakseen jääneet eläköityneet vanhemmat. Pari vuotta sitten leskeksi(?) jäänyt nainen, jolle perheen virkaa toimittavat kaksi koiraa, kolme kissaa ja hevonen. Pyörittää majataloa Lostdocksissa ja asuu itse samoissa tiloissa. Ei syynää vieraitaan turhan tarkkaan ja pitää tunnetusti suunsa kiinni, joten vakiasiakkaat ovat mitä ovat. fc amy adams |
![]() Perhe asettui ensimmäistä kertaa aloilleen, kun isosisko osoitti halua opiskella itselleen oikean ammatin. Hailey oli kolmetoista, kun elämä siirrettiin New Haveniin, jonka seuduilta äiti oli alkujaan kotoisin ja jossa oli edelleen muutamia sukulaisia. Isä jatkoi reissuhommiaan, äiti sai töitä serkkunsa omistamasta majatalosta ja sisko ryhtyi ompelijaksi. Haileyn osaksi jäi lähinnä autella äitiä ja miettiä elämänsä suuntaa. Mitään suuria läpimurtoja ei sillä saralla koskaan tehty, eikä hänellä silloin esiteininä ollut yhtään sen suurempia ajatuksia elämästä kuin nyt aikuisenakaan. Älykkyydestä koulutuksen puute ei koskaan jäänyt kiinni, vaan ehkä ennemmin siitä, että hän on aina ollut parantumaton tyytyjä ja hiljainen puurtaja. Toisaalta he elivät vahvasti köyhyysrajalla, kun kaupuunkin asettuminen nosti elämisen kustannuksen ihan uudelle tasolle, eikä se jättänyt kauheasti aikaa unelmoinnille. Aamut vietettiin tyypillisesti tallitöissä, päivä vastaanottotiskillä ja illat olutta kaatamassa, koska jonkun oli pakko sekin tehdä. Kun sisko rakastui, se ei paljon tunnontuskia tuntenut kun karkasi naimisiin ja vaihtoi maisemaa. Kun Hailey rakastui, hän vitkutteli pari vuotta, ennen kun viimein käytiin kaikessa hiljaisuudessa kaupungintalolla vaihtamassa valat. Oscarin kanssa vietettiin yhdessä poikkeuksellisen onnelliset kuusi vuotta. Ostettiin ja kunnostettiin oma pieni talo ja perittiin se suvussa kulkenut majatalo, jolle oltiin jo uhrattu aivan liian suuri osa elämää. Yhdessä autettiin myös vanhempia, kun isä loukkaantui ratsastusonnettomuudessa ja äiti vajosi sen myötä syvään masennukseen, koska, no - jonkun oli pakko sekin tehdä. ![]() ![]() ![]() ![]() Talon myyminen tuntui pienemmältä pahalta kuin se, ettei aviomiehelle saatu sanoa edes hyvästejä. Hän ei henkilökohtaisesti koskaan uskonut, että se olisi ansainnut saamaansa rangaistusta, mutta ei pystynyt todistamaan toisinkaan. Ja mistä hän olisi oikeasti voinut tietää keihin tai mihin se oli sekaantunut? Kun asiaa tarpeeksi mietti yön pikkutunteita, mieleen nousi kaikenlaisia hulluja salaliittoteorioita. Sellainen hyvän elämän kerralla ympäri pyöräyttäminen oli omiaan syöksemään kenet tahansa syvään kyynisyyden kierteeseen. Hailey ei koskaan ole ollut mikään itse aurinko, vaikka onkin aika ajoin havainnollistanut erinomaisia kodinhengettären piirteitä, mutta viimeistään nyt päätti pitkälti iskeä hanskat tiskiin sellaisen herttaisen ja rakastettavan leskirouvan roolin esittämisen suhteen. Kummasti jäivät kirjakerhot ystävättärien (jotka nyt yhtään kyseenalaistamatta pitivät häntä rikollisen vaimona) kanssa ja puutarhanhoito - nyt jos joskus oli hänelläkin oikeus olla katkera ja vihainen. Hailey ei ole varsinaisesti radikalisoitunut ja päättänyt viedä koko kaupungin johtoa mukanaan epätoivoon, mutta toisaalta suhtautuu kyllä nykyään toisinajattelijoiden aatteisiin hyvinkin myönteisesti. Sanotaan vaikka, että majatalon ovet ovat jo pitkään olleet auki ihmisille, joita ei muualle päästettäisi, vaikka tietoisesti yritetäänkin pysyä erossa kaikesta kovin väärästä ja hälyttävästä. Syystäkin: kokemukset ovat opettaneet, että on aina parempi pitää suunsa kiinni, vältellä huomiota ja olla odotamatta mitään. Ulkoapäin katsottuna hän elää tylsää, merkityksetöntä elämää, jota ei kannatakaan sen suuremmin tarkastella. Perheeseen yritetään edelleen pitää yhteyttä, mutta ystävät ovat kadonneet, vanhoista harrastuksista ei enää nautita ja elämästä on ehdottomasti kadonnut sellainen tietynlainen tarkoituksellisuus. Alkoholia kuluu liikaa ja seura vaihtuu harva se päivä, liian usein ahdistaa ja tulevaisuudessa on vaikea nähdä mitään odotettavaa. ![]() ![]() ![]() ![]() |