Jon, Jonny, Jonny-bear - rakkaalla vastarinnan omalla Babe Ruthilla on monta nimeä. Jonia ja Jonnyä lukuun ottamatta näitä kuitenkin käyttää eritoten vain mies itse, joka saattaa hyvinkin puhella itsestään kolmannessa persoonassa rusikoidessaan samalla vastustajaansa pesäpallomailallaan. Pesäpallomaila ja musta nahkatakki ovat hänen tavaramerkkejään, joten toki hän niitä käyttääkin. Jonny on myös kova kertomaan tarinoita ja soittamaan suutaan, koska ainakin itse pitää itseään hauskana miehenä. Hauskuus ja puhelahjat tulevat tarpeen iskiessä valjastetuiksi myös muutoin hyötykäyttöön, elleivät pelkkä karski ja miehekäs charmi sekä (vähän jo iäkkään) pahan pojan maine riitä saamaan sopivaa naista tarttumaan matkaan yhdeksi yöksi - tai vaikka vartiksi - vastarintakingin mukaan. Mitään pidempikestoista suhdetta hän ei etsi. Jonathanissa piilevä aidon läheisyyden ja välittämisen kaipuu onkin jossain niin syvällä, ettei sitä varmasti kukaan tule helposti löytäneeksi. Herkäksi häntä ei varmasti kukaan nimitä kuin korkeintaan vitsillä. Siltikin hän on se, jota ei edes veitsellä uhaten saisi kajoamaan lapseen ja sivullistenkin vahingoittamista hän välttelee viimeiseen saakka.

Jonny - vieraammille Marshall - tunnetaan yhtenä vastarintaliikkeen epävirallisista johtajista: omiensa joukossa oppi-isänä ja esimerkillisenä tienraivaajana, muiden puheissa todennäköisimmin raakalaisena. Kuten Jonny itsekin mieluusti kertoo, hän on legenda jo eläessään, joten varmasti maine on moninverroin totuutta pahempi. Siinä missä miehen kanssa pidempään matkanneet esimerkiksi tietävät hänen välttelevän viimeiseen saakka sivullisia uhreja (lapsia satuttavat saavat oikeasti tuta, vaikka olisivat omalla puolella), vieraat sitä tuskin tietävät. Osassa tarinoita Jonny mitä todennäköisimmin siis juo verta, tappaa kaikki eteensä sattuvat ja nauraa päälle.

Mutta kuinka tähän päädyttiin?

Jonathan Marshall varttui Detroitissa hyvin tavanomaisen keskiluokkaisen perheen nuorimmaisena lapsena, jonka lapsuus oli pitkälti yhtä suurta kilvoittelua isoveljien kanssa eritoten isän hyväksynnästä. Äiti oli hellä ja huolehtivainen, joten äidillinen huolenpito oli aina taattua, mutta isän huomio täytyi aina erikseen ansaita. Jonathan keksi keinon panostamalla isänsä lempiurheilulajiin baseballiin, jossa hiljalleen kerätty menestys toi isäpapan aina kerta toisensa jälkeen katsomon puolelle kannustamaan. Sillä ansaittiin myös stipendi yliopistoon ja siitä kaavailtiin itselle uraa. Jonathan alkoi opintojensa alettua pelata yliopiston joukkueessa päämääränään jonain päivänä pelata Detroit Tigersin riveissä. Nuori, komea ja urheilullinen mies oli naisten mieleen, joten seuraa hän sai aina halutessaan. Ystäviensä varoituksista huolimatta Jonny kuitenkin päätti kihlata aasialaisilla piirteillään sekä pitkillä tummilla hiuksillaan hänet jo ensikohtaamisella häikäisseen Melindan, jonka kanssa häitä tanssittiin vain puoli vuotta myöhemmin. Vielä silloin tulevaisuus näytti valoisalta. Olihan se hienoa päästä naimisiin.

Tietysti maailmanloppua enteilleet sääilmiöt ja niitä seurannut kaaos olivat järkytys jo itsessään. Jonathanin vanhemmat ja kolme neljästä veljestä perheineen menehtyivät hirmumyrskyssä, joten henkilökohtaisellakin tasolla hän menetti lyhyessä ajassa enemmän kuin vain helpon elämänsä. Jossain takaraivossa eli silti vahvana ajatus siitä, että miehen on huolehdittava vaimostaan ja perheestään, joten hän teki kaikkensa luodakseen parhaan mahdollisen tulevaisuuden itselleen ja Melindalle sekä toistaiseksi vielä itseään odotuttaville lapsille. Jonathanin tie yhdessä vaimon kanssa vei siten nykyiseen New Haveniin, jonne silloin alettiin perustaa uutta Yhdysvaltojen keskusta. Paremman huomisen eteen töitä tekemään varautunut Jonathan vaikutti olevan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, koska toki uutta kaupunkia perustettaessa kaivattiin miestä, joka oli vahva ja taitava käsistään. Siinä kävi kuitenkin niin, että Jonathanin vietettyä seuraavat vuodet muureja ja hienoja asumuksia rakentaen vaimo Melinda löysi lohtua ilmeisesti kokemaansa yksinäisyyteen erään korkea-arvoisen pukumiehen luota. Jonathanille se selvisi, kun vaimon laukut eräänä iltana töistä palatessa odottivat pakattuina ja se pukumies seisoskeli kädet taskussa pihalla odottamassa hänen vaimoaan mukaansa. Melindan sanat kaikuivat aika lailla kuuroille korville, kun petturuudesta malttinsa menettänyt Jonathan juoksi käteensä tarttunut pesäpallomaila mukanaan purkamaan aggressiotaan. Pukumies säilyi ehjänä, mutta sen auto oli aikamoisilla lommoilla ennen kuin pukumies ehti hypätä sisään ja ajaa pois - Melinda mukanaan. Jonathan tiesi jo ilman vaimovarkaan uhkauksiakin, ettei hänellä sen tempun jälkeen olisi paikkaa rakenteillaan olevassa Arksteadissa. Niinpä hän pakkasi kamppeensa ja lähti seuraavana päivänä etsimään itselleen uutta kotia ja elämää. Silloin hän ei vielä miettinyt, mitä tapahtuisi hänen alullepanemalleen lapselle, joka jo kovaa vauhtia kasvoi Melindan vatsassa. Avioeropapereitakaan ei jääty odottamaan.


Yläluokan meininkiin ja Arksteadiin kertaheitolla katkeroituneen Jonathanin tie vei Narrow Reachiin, jonne hän rakensi itselleen mukavan rauhaisan asumuksen melko lailla kaukana kaikesta. Ylhäisessä yksinäisyydessään mies opetteli niin omavaraiseksi kuin pystyi, mutta joutui toki tapaamaan ihmisiä aina silloin tällöin tarpeita hankkiakseen - ja täyttääkseenkin. Eräänä iltana hän päätyikin vetämään päätänsä täyteen pienessä juottolassa muutaman ikätoverinsa kanssa, jotka nuokin olivat kokeneet omalla tapaansa vääryyttä Arksteadin rikkaiden toimesta. Herrat päätyivät humalan viisastamina haastamaan riitaa turvallisuusjoukkojen kanssa ensin sanallisesti vallitsevista arvoista, sitten nyrkein, ja jonkin ihmeen kaupalla selvisivät yhteenotosta voittajina. Sitä seuranneet voitonhuudot olivat alku pitkälle ystävyydelle.

Jonathanilla tuli tavaksi käydä parantamassa maailmaa oluen ääressä uusien ystäviensä kanssa. Väkivaltaisilta kohtaamisilta vältyttiin aina siihen saakka, kunnes Jonathan päätti mennä ensimmäisen kerran tapaamaan silloin noin puolitoistavuotiasta lastaan. Kuten arvata saattoi, erakkoisukkia ei Arksteadin kartanoon otettu vastaan ilmoittamaan isyydestään vaan Jonathan heitettiin alueelta ulos sen jälkeen, kun hänet ensin oli piesty osapuilleen yhtä lommoiseen kuntoon kuin mihin hän sen pukumiehen auton oli aikanaan jättänyt. Saatesanoina kerrottiin, että tytär saisi varttua onnellisena tietämättä, minkälaista saastaa perimässään kantoi.

Tieto tyttären kasvamisesta hänestä tietämättä oli Jonathanille kova paikka. Hän kuitenkin ymmärsi tytöllä todennäköisesti olevan kaikki kaipaamansa äitinsä ja sen pukumiehen kanssa yltäkylläisyyden keskellä kasvaessaan. Niinpä hän teki sen myöhemmin kovasti katumansa virheen, ettei vuosiin yrittänyt uudelleen päästä tapaamaan tytärtään. Kun hän viimein vuosia myöhemmin yritti, ei hän löytänyt enää entistä vaimoaan, saati sitten tytärtään. Joku ohikulkija osasi vain kertoa pukumiehen eronneen, mutta tytön tai Melidan olinpaikasta kukaan ei osannut hänelle kertoa. Arksteadista poistuessaan Jonathan ei siis enää tiennyt varmaksi, olivatko hänen entinen vaimonsa ja tyttärensä edes elossa.

Vesiperän Arksteadissa vedettyään Jonathanilla oli kuitenkin tiedossa paikka, jonne palata. Samanmielisiä vallitsevaan yhteiskuntajärjestykseen kyllästyneitä oli monia muitakin, ja heidän joukkonsa oli alkanut nimittää itseään vastarinnaksi. Jonathan itse oli yksi niistä, jotka etunenässä ajoivat liikkeen asiaa. Tyttären löytämisen paljastuttua mahdottomuudeksi Jonathanin palo agendaa kohtaan vain kasvoi. Väkivaltaiset piirteet ja verenhimokin siinä kummasti nostivat päätään, kun omalla elämällä ei enää pelätty leikkiä sitäkään vähää kuin ennen. Kun riittävän monta vankia sitten oli vastarinnan nimissä vapautettu, turvallisuusjoukkojen sotilasta tapettu tai muutoin hakattu rakkaalla pesäpallomailalla henkihieveriin ja Arksteadin pukupelleä järkytetty, Jonathan nousi omiensa joukossa juhlituksi sankariksi. Kummasti se viimein saatu arvostus ja taisteluista saadut adrenaliinipiikit hyvittivät sitä sisäistä tyhjiötä, jota mies ei suostunut tunnistamaan. Niille teilleen Jonathan sitten jäi: kapinajohtajaksi haistattamaan v***t niin Arksteadille, turvallisuusjoukoille kuin koko yhteiskunnallekin.