Post by cee on Jun 6, 2022 18:56:51 GMT 2
Roseanne Eliza Montgomery
syntynyt 3. syyskuuta 2025 | hetero | edustusvaimo
avioliitossa tuomari Jeffrey "Pyöveli" Montgomeryn kanssa
asuu hulppeassa lukaalissa Arksteadissa
fc: Melisa Pamuk
avioliitossa tuomari Jeffrey "Pyöveli" Montgomeryn kanssa
asuu hulppeassa lukaalissa Arksteadissa
fc: Melisa Pamuk
Arkkitehti Timothy Porter osasi supliikkina ja valovoimaisena miehenä osoittaa tarpeellisuutensa, kun uutta maailmanjärjestystä luotiin. Vaimo Agatha huolehti Roseanneksi nimetystä pienokaisesta perheen pään ryhtyessä suunnittelemaan uutta kaupunkia yhdessä muiden tehtävään valikoituneiden kanssa. Maailmantilanteeseen nähden pieni Roseanne, jota Roseksikin kutsuttiin, sai varttua suojatussa ympäristössä vailla pulaa mistään. Perheeseen toivottiin poikaa, mutta saatiin vain kaksi tyttöä lisää. Siskoksista vanhin oli nuorimmaisen syntyessä jo kymmenen, joten omaksui roolin vastuunkantajana jo varsin varhain. Äidin sysättyä hoitovastuun pitkälti kodinhoitajalle Roseanne kantoi huolta erityisesti nuorimmasta siskostaan.
Roseanne opetettiin lapsesta saakka olemaan kuuliainen ja pysymään hiljaa silloin, kun aikuiset puhuivat. Isä iskosti oppia tyttäriinsä tarvittaessa myös huutaen ja hiuksista vetäen, minkä vuoksi isosisko teki parhaansa pitääkseen myös itseään villimmät pikkusiskonsa ojennuksessa muiden nähden. Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun Roseanne nykäisi siskoaan mekosta saadakseen tuon hiljenemään tai puhutti siskojaan etukäteen varmistaakseen noiden käyttäytymisen. Jokusen kerran pikkusiskon erehtyessä siltikin avaamaan suunsa väärässä paikkaa (tai kaatamaan vahingossa mehunsa isän liiketuttavan päälle, kuten eräänä kertana kävi) Roseanne oli se, joka kiirehti vetämään tuon sivummalle ennen kuin isä ehtisi. Mahdollisuuksien mukaan hän otti huudot mieluummin vastaan itse kuin antoi niiden kohdistua siskoihinsa.
Vanhimpana tyttärenä Roseannen rooli oli jokaisessa suhteessa näyttää esimerkkiä siskoilleen. Tässä tarkoituksessa hän vältteli teini-iässäkin hairahtumasta väärille poluille, mukautuen kaikin puolin mallikelpoiseksi neidiksi välttyäkseen tuottamasta pettymyksiä vanhemmilleen. Kaunispiirteiselle varakkaan perheen esikoiselle olisi ollut ottajia, jotka tyrmättiin, kunnes isä teki valinnan tyttärensä puolesta. Ammatillisessa nousukiidossa oleva juristi Jeffrey Montgomery oli Timothy Porterin silmissä kaikkea, mitä vävyltä saattoi toivoa. Siksi vanhin tytär patistettiin ensin treffeille, sitten toisille ja pian jo kihloihin. Yrityksistään huolimatta Roseanne ei onnistunut pelaamaan aikaa loputtomiin vaan asteli 22-vuotiaana vastentahtoisuutensa peittäen avioon. Samalla hän tietysti oli pakotettu jättämään lapsuudenkotinsa jakaakseen arkensa tuoreen sulhonsa kanssa.
Avioliiton alussa Jeffrey oli hullaantunut itseään kymmenisen vuotta nuoremmasta vaimostaan. Roseanne puolestaan teki parhaansa mukautuakseen odotuksiin ja esitti tyytyväistä pukeutuessaan sulholtaan saamiinsa hepeneisiin, jotka kerta toisensa jälkeen nopeasti revittiin hänen päältään. Ensimmäiset viikkonsa aviovaimona Roseanne vietti käytännössä makuuhuoneessa saaden maistaa rouva Montgomeryn tittelin kallista hintaa. Nuori nainen ei ollut varma, eikö Jeffrey uskonut hänen olevan tosissaan pyytäessään hetkeksi lopettamaan tai kertoessa jonkin sattuvan vai eikö vain välittänyt. Kuusi kuukautta myöhemmin hän tiesi jälkimmäisen varmaksi, kun kieltäytyi avaamasta haarojaan humalaiselle ja itsensä juhlissa aggressiivisuudellaan nolanneelle miehelleen. Haarat aukesivat tuolloin ensimmäisen kerran pakotettuina, ja seuraavana aamuna Roseanne ensimmäisen kerran vastaanotti vuolaita anteeksipyyntöjä poski mustelmalla ja suupieli auki.
Aviomies itsekin kaiketi säikähti tapahtunutta ja päätti muuttua. Nousujohteinen ura ei kestänyt takapakkia, joten vaimo tietysti vannotettiin pysymään kotona, kunnes pahoinpitelyn jäljet olisivat hävinneet. Kun Jeffrey Montgomery sitten nimitettiin tuomariksi ja nimitystä juhlittiin, Roseanne jo edusti rinnalla sievä, valheellinen hymy huulillaan. Kukaan ulkopuolinen ei näkemänsä perusteella varmasti olisi arvannut, mitä kaikkea hymy kätki taakseen. Ulkopuoliset tiesivät vain ihastella joutsenkaulalla prameilevaa kaulakorua, jota eivät tunnistaneet miehen vaimolleen valikoimaksi hyvitykseksi ylilyönnistään.
Jeffreyn tuomarin uran myötä tuo oli enemmän poissa kotoa, antaen Roseannelle kaivattua rauhaa. Useamman vuoden ajan rakkaudeton avioliitto oli verrattain toimiva, luokkaa siedettävä, kun vaimonkaan koskemattomuutta ei enää loukattu. Pariskunnalle kehittyi rutiini, jonka kulmakivenä oli, että jokaisen tuomarin työpäivän päätteeksi Roseanne odotti miestään kotiin saapuvaksi valmiin aterian kera. Jeffreyn saavuttua he sitten istuivat aina yhdessä syömään ja vaihtamaan kuulumisia - mikä käytännössä tarkoitti, että tuomari kertoi rehvastellen langettamistaan tuomioista. Jälkiruoka piti aina olla valmiina, vaikka mies hyvin harvoin sitä söikään, tarttuen useammin aterian päätteeksi joko konjakkiin tai viskiin. Silloin kun niitä ei nautittu aivan liikaa (mihin vaimo pyrki), tartuttiin usein myös vaimoon, joka alistui kerta toisensa jälkeen osaansa.
Roseanne oli oppinut ensimmäisen pahoinpitelyn jälkeen myötäilemään Jeffreytä, ja ennätti jo tuudittautua ajatukseen, ettei tapahtunut toistuisi. Vuosien vieriessä perijän syntymättömyys alkoi kuitenkin etenevissä määrin kärjistää avioparin välejä. Omaa poikaa kovasti toivova Jeffrey ahdistui aiheesta toden teolla eräänä kosteana vapaailtana, jota oli viettämässä kaltaistensa varakkaiden herrasmiesten kesken vähemmän sivistyneesti. Kun aviomies saapui kotiin, Roseanne huudettiin eteiseen, jossa päihtyneen suorittama kuulustelu alkoi. Vaimoa alettiin ääneen epäillä niin salatusta ehkäisystä kuin salaa suoritetuista aborteista. Roseanne pyrki rauhalliseen ääneen mahdollisimman alistuvasti kiistämään syytökset, mutta hänen sanansa kaikuivat kuuroille korville. Hän päätyi polvilleen lattialle anelemaan. Jeffrey jätti lopulta lyömättä itkevää ja tärisevää vaimoaan, mutta viskoi suutuspäissään kukkaruukun tuon jalkojen juureen. Osa sirpaleista lensi Roseanne reisiin ja puhkaisi ihon. Vasta sen jälkeen tuomari vetäytyi työhuoneeseensa kahden pullonsa kanssa.
Lapsettomuus oli ensialkuun ollut surun aihe myös Roseannelle. Mitä pidempään liitto kuitenkin jatkui, sitä onnellisempi hän oli, ettei joutunut kantamaan tai synnyttämään Jeffreyn lasta. Vaikka syy parin hedelmättömyyteen ei ikinä selvinnyt - siis se, piilikö se miehessä, naisessa vai molemmissa - siitä tuli säännöllinen moitteen aihe Roseannea kohtaan. Hiljalleen yhteiset ruokailuhetket ensin vähenivät, sitten käytännössä loppuivat kokonaan. Ateria piti kyllä aina olla valmiina, mutta usein se jäähtyi pöydässä. Roseanne alkoi salaa näihin aikoihin kontaktinsa välityksellä lahjoittaa syömättä jäänyttä ruokaa Arksteadin ulkopuolelle sitä tarvitseville - Jeffreyltä salassa, tietenkin. Hän koki sen oikeudekseen siksikin, ettei Jeffrey pyrkinyt enää edes peittelemään huulipunatahroja paitojensa kauluksissa. Tietoisuus toisista naisista loukkasi ensin, mutta muuttui sekin lopulta toivottavaksi. Kun Jeffrey hoisi tarpeensa muualla, Roseanne säästyi velvollisuuksiltaan aviovuoteessa.
Tätä nykyä Roseannen ja Jeffreyn liitto on enää lähinnä ulkopuolisille ylläpidetty kulissi. Samalla se on Roseannen kultainen häkki. Hän saa nauttia yltäkylläisyydestä ja koreilla hienoissa leningeissä milloin missäkin tilaisuudessa, mutta kokee olevansa yhtä lailla vapautta vailla kuin kuka tahansa vanki. Roseanne ei suostu sentään täysin mukautumaan aviomiehensä tahtoon ja viettämään kaikkea aikaansa kodin seinien sisällä vaan seurustelee kaltaistensa rouvien ja perheensä kanssa sekä käyttää silloin tällöin tarjoutuvat tilaisuudet livahtaa tutustumaan kutsuvaan ulkomaailmaan. Päästessään eroon rouva Montgomeryn vastenmielisestä viitastaan Roseannen hillittyneisyys ja pidättyväisyys väistyvät lempeyden ja nokkeluuden tieltä. Toisin kuin saattaisi olettaa, omana itsenään Roseanne ei ole lainkaan kiinnostunut arvottamaan ihmisiä noiden varallisuuden tai syntyperän mukaan.
Kokemukset kanssaihmisten kanssa ja itseään epäonnekkaampien kohtaaminen sekä noiden auttaminen saavat Roseannen jaksamaan aina uuteen huomiseen. Hän pelkää vielä jonkin salaretken maksavan henkensä, jos Jeffrey saa tietää. Roseanne ei kuitenkaan aio enää palata aikaan, jolloin teki kaikessa kuten käskettiin. Linnussa on viimein vuosikymmenen vankeuden jälkeen alkanut herätä tahtoa pyristellä pakoon. Nähtäväksi jää, kantaako se tahto häntä minnekään vai tuleeko hän kuitenkin iäkseen tyytymään näennäisesti täydelliseen elämäänsä sievänä häkkilintuna.
