Aikoinaan herran vuonna 2017 olisi ollut suuri skandaali, jos suuri yleisö olisi saanut tietää nuhteettomasta maineestaan tunnetun Michiganin senaattorin siittäneen lehtolapsen perheensä au pairille. Tyttörukka lahjottiin hiljaiseksi ja lähetettiin lapsen syntymän jälkeen takaisin kotimaahansa Britteihin, sillä nurkkiin pyörimään jäänyt biomamma olisi ollut riski isän vaalikampanjalle. Kun selvästi isänsä piirteitä perinyt Atticus vuosia myöhemmin julkisesti esiteltiin Elwyn Brandtin lehtolapsena, ei kukaan ollut yllättynyt, ettei poika ollut alun perinkään ollut Brandtien hyvää hyvyyttään legitiimin esikoisen ja kuopuksen syntymien välissä adoptoima aupparitytön jenkkiromanssivauva.

Nuorelle Attille ja myöhemmin vanhemmallekin Attille oli aina tehty selväksi, ettei häneltä odotettu muuta kuin asiallista taustakäyttäytymistä, joka ei tekisi hallaa veljien poliittisille urille. Edes perheen uudelleensijoituttua New Haveniin Brandtit eivät nähneet tarpeelliseksi muuttaa näkemystään Attin tulevaisuudesta, vaikka isä kirjaimellisesti osallistui uuden yhteiskunnan ja sen sääntöjen luomiseen. Vanhin veli kuoli reilu parikymppisenä purjehdus-onnettomuudessa, mutta siinäkin kohtaa skipattiin keskimmäisen yli ja panostettiin sitten siihen kuopukseen.

Attille tämä kaikki sopi vallan mainiosti. Ei ole täyttä varmuutta juontavatko hänen mielenkiinnon kohteensa ja elämäntyylinsä enemmän sisäsyntyisestä persoonasta vai ovatko ne muotoutuneet perheen väheksynnän seurauksena vai kumpuavatko ne kenties molempien yhdistelmästä. Varmaa kuitenkin on, ettei hänellä koskaan ole ollut minkäänlaista kiinnostusta sekaantua isänsä ja muun perheensä vallanhimoiseen politikointi- ja seurapiiripeliin. Tietysti hän on nauttinut sosiaalisesti ja ekonomisesti kaikesta huolimatta turvatusta asemastaan ja ottanut kaiken irti hyväosaisuudestaan niin kouluttautumalla valtiotieteissä ja filosofiassa (vaikka ei tutkinnolla mitään teekään) kuin matkustelemallakin vielä silloin, kun matkustelu vielä oli jollain lailla järkevää ja mahdollista. Siinä sivussa hän sitten myös osteli kalliita asioita, pukeutui tyylikkäästi ja rellesti menemään – viimeisin sekä omaksi huviksi että vanhempien kiusaksi. Lopulta maailman tilanteen muututtua yhä vain arvaamattomammaksi asettui Attikin aloilleen Arksteadiin. Tosin ei isänsä mieliksi mihinkään sopivan näyttävään mutta riittävän merkityksettömään edustuspestiin, vaan pyörittämään omaa kasinohotelliaan ja jatkamaan villiä poikamieselämää nyt vain kaupungin rajojen sisällä.

Status quoa horjutti harmillisesti nuoremman veljen osuminen kapinallisten luodin tielle kesken keskusaukiolla pidetyn mahtipontiseen puheen muutama vuosi sitten. Molempien veljien kuoltua lapsettomina alkoi isääkin yhtäkkiä vain kolmisenkymmentä vuotta jälkijunassa kiinnostaa isä–poika-suhde ja Attin mukaan ottaminen oman perinnön jatkajaksi. Atticus itse on nauttinut tästä pöytien kääntymisestä sanoin kuvaamattoman paljon, eikä malta odottaa sitä päivää, kun isä tajuaa viimeisenkin oljenkortensa olevan kiinnostuneempi polttamaan perheensä perinnön maan tasalle kuin ottamaan siitä koppia. Jotain tilanteen tulehtuneisuudesta kertonee se, miten pikaisesti isä meni uusiin naimisiin puolta nuoremman naisen kanssa sen jälkeen, kun Atticuksen äitipuoli varsin hiljattain löytyi huoneistostaan kuolleena. Virallisesti kuolinsyy oli lääkkeiden yliannostuksella suoritettu itsemurha ja sen selitykseksi annettiin molempien lasten menettämisestä kummunnut ylitsepääsemätön suru. Todellisuudessa Atticus on vakuuttunut isänsä osallisuudesta asiaan, koska vielä New Havenissakin se oli tarkka maineestaan, eikä "hyvälle kristitylle" sopinut dumpata vanhaa vaimoa vain, jotta voisi ottaa tilalle nuoremman siitostammaksi.


Tätä nykyä Atticus elelee herroiksi kasinollaan, viettää päivänsä ja iltansa seurapiirikissanristiäisissä tai juhlien. Jokainen uusi kuukausi ilman isän ja tämän nuorikon vauvauutisia otetaan vastaan peittelemättömällä riemulla ja vahingonilolla. Tietty elämän mittainen katkeruus isää ja koko sen edustamaa elämää kohtaan määrittää jollain tapaa Attin persoonaa, joka on rakentunut pitkälti isän ärsyttämisen varaan. Hän on kaikkea sitä, mitä se ei koskaan olisi halunnut: supliikki, näsäviisas, sarkastinen, huomionhakuinen, päihteiden viihdekäyttäjä (ja myös borderline alkoholisti, mutta ei siitä sen enempää), naisiin ja vaihtelun vuoksi miehiinkin menevä sarjarakastaja. Eikä se paheiden ja haureuden pesäksi moitittu kasinotoimintakaan erityisesti isän mieleen ole.

Atticus osaa olla myös charmantti, keskustella muustakin kuin tarjoilijatytön rintavarustuksesta, ja halutessaan myös oikeasti edustaa niissä kaiken maailman seurapiiriympyröissä. Usein hän niissä edustaakin verrattain maltillisemmin kuin esimerkiksi hotellillaan isännöidessä, sillä kaikkien siltojen polttaminen tai oman tulevaisuuden tyhjäksi tekeminen ei sinänsä ole suunnitelmissa. Se vain halutaan toteuttaa omilla ehdoilla ja omalla tyylillä, ei isän laatiman käsikirjoituksen mukaan. Hän ei täysin allekirjoita New Havenin eliitin harjoittamaa politiikkaa, eikä mielellään aktiivisesti osallistu vähäosaisten sortamiseen tai kannata kaikkein epäinhimillisimpiä ja ankarimpia rangaistuksia hallitsevan ryhmän vastustajille. Niin paljon hänen omatuntoaan ei kuitenkaan yleensä kolkuttele, että hän osallistuisi sen vastakkaisen puolenkaan toiminnan varsinaiseen tukemiseen. Kovin usein.

191-senttimetrisen vaikuttavan varren sisään kätkeytyy ajatteleva ja tunteva ihminen. Se on tarkasti naamioitu erinomaisen pukeutumisen ja vinon hymyn taakse. Patoaminen ja peittäminen liittyy osin kulttuuriin, jossa on kasvettu, sillä kaikesta kapinahenkisyydestä huolimatta tietyissä piireissä olisi ollut mahdotonta selvitä, ellei olisi oppinut jollain tavalla luovimaan läpi niiden pinnallisten keskusteluiden ja selän takana kyräilyn maailmassa. Atticus ei ole hillinnässä ja hallinnassa yhtä hyvä kuin isänsä tai edesmenneet perheen muut jäsenet, vaan napsahtaa toisinaan hyvinkin helposti niin hyvässä kuin pahassakin. Jonkinlainen vihanhallinnan peruskurssi voisi olla esimerkiksi hyvä suorittaa, ennen kuin kaikki kristallilasit on paiskottu pitkin seiniä. Laadukasta lasia on nykyään niin vaikea löytää.