Post by Astro on Jun 1, 2022 12:14:34 GMT 2
 | Isaiah Vaine aka Zain, Izzy, David Syntynyt keväällä 2033 perheen kotitilalla Indianassa. Viettänyt puolet elämästään matkalla ei mihinkään, loput vastentahtoisesti loukussa milloin missäkin kaupungissa. Vanhemmat kuolleet, sijaisperhe hylännyt ja veljistä ajautunut eroon jo teini-iän kynnyksellä. Tällä hetkellä lukee tiilenpäitä Courtsissa, punoo pakosuunnitelmia ja valmistautuu maailmanvalloitukseen. fc charles alexander |
| Zain kasvoi kuunnellen tarinoita siitä, miten vanhemmilla oli joskus ollut Delawaressa oma kotitila. Hän ei koskaan päässyt sitä omin silmin todistamaan: hänen syntyessään sukumaat olivat jo veden peitossa ja koko perhe - vanhemmat ja kaksi isoveljeä - olivat viettäneet pakomatkalla jo hyvän aikaa. Kai ne aina etsivät uutta paikkaa, johon juurtua. Kuvittelivat löytäneensä sen Indianasta, missä yritettiin viimeiseen asti toistaa sitä idylliä, kunnes levottomuudet ajoivat ulos sieltäkin. Isaiah ei muista koitettiinko kasvattaa ruokaa vai eläimiä, mutta muistaa miten toistuvasti vietettiin yöt lukkojen takana kellarin suojissa. Hän muistaa myös sen hetken, kun jouduttiin lähtemään. Pakattiin pari repullista tavaraa ja jätettiin kaikki muu. Äiti itki, isä vaikeni ja veljet riitelivät. Isaiah vain tyytyi ja kulki muiden mukana. Peitti korvat, kun käytiin taas yhtä keskustelua liian kovalla äänellä ja lohdutti äitiä, että kaikki oli ihan hyvin näinkin. Paitsi ettei ollut. Oli se yksi yö, kun kodin virkaa toimittanut tilapäinen asumus syttyi tuleen, veljistä vanhin katosi ja vanhemmat eivät enää palanneet elämän savuavista raunioista. Ei ollut aikaa jäädä suremaan tai asettelemaan kukkia haudoille. Jäljelle jääneen veljen kanssa pidettiin yhtä ja jatkettiin matkaa. Asuttiin autossa, etsittiin ruokaa ja seilattiin paikasta toiseen ilman selvää suuntaa tai suunnitelmaa. Vanhin isoveli palasi muutama viikko myöhemmin mustelmien peitossa ja vihaa täynnä, eikä Isaiah koskaan yrittänyt kysyä mitä oli tapahtunut. Oli parempi, kun ei tiennyt. Hänestä tuli hiljainen, varautunut lapsi, joka katsoi aina eri suuntaan ja koitti pysyä pois tieltä, ahdistui jos jäi hetkeksikin yksin ja kaipasi kaikkea ja ei mitään niin paljon, ettei saanut edes nukuttua.    Tavallaan olisi kai ollut mahdollisuudet uuteen, parempaan elämään. Isaiah - jota kotona siinä vaiheessa kutsuttiin sitkeäksi Davidiksi, vaikka hän ei siihen nimeen koskaan oppinut vastaamaan - vietti seuraavat vuodet varsin idyllisellä hevostilalla kaupungin liepeillä. Asui hulppeassa omakotitalossa, vietti päivät uusien sisaruksiensa kanssa seikkaillen ja koulun penkillä puutteellista sivistystä paikkaillen. Kivutonta se ei ollut: mitä enemmän hän oppi luottamaan uuteen elämään, sitä enemmän oikea persoonallisuus alkoi paistamaan läpi - ja sitä vihamielisemmin adoptiovanhemmat alkoivat häneen suhtautua. Ne eivät sietäneet aamulla pitkään nukkumista, pienintäkään asennetta tai edes liian lujaan ääneen puhumista. Odottivat, että Isaiah hamaan loppuun asti käyttäytyisi kohteliaan vieraan elkein. Ikävä kyllä Isaiah käyttäytyi lähinnä kuten kuka tahansa muukin (traumatisoitunut, koko perheensä menettänyt ja hylätyksi tullut) teini-ikäinen. Se johti ensin riitoihin, sitten välirikkoon. Hän ajautui ennätysajassa muka rakkaan kuopuksen asemasta ulkoruokintaan ja käytännössä palvelusväen lisäkäsiksi, kunnes ei kelvannut enää siihenkään: hän ehti juuri täyttää seitsemäntoista, kun isä näytti ovea ja heitti pihalle. Mukaan ei saatu kun käsittämätön määrä katkeruutta, joka ehkä oli se mikä piti hengissä sen ensimmäisen vuoden, kun harhailtiin kodittomana ja näpisteltiin hengen pitimiksi. Tarinan loppu ei ollut yllätys: niin haavoittuvassa asemassa Isaiah oli kaikkien värvääjien märkä unelma. Vastarintaliikkeen ei tarvinnut kun tarjota ruokaa ja majapaikka, niin hän oli valmis kirjoittamaan niille koko elämänsä ja tukemaan niitä ilman kysymyksiä kaikessa, mitä ne ikinä keksivät pyytää. Ja ne pyysivät paljon.     Ensin Isaiah ei tehnyt paljon muuta kun auttoi puutarhoilla ja välitti torilla kuulemiaan juoruja. Sitten jossain vaiheessa alkoi kuljettamaan paketteja ja välittämään tietoa. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä reissattiin jo kaupungin rajojen ulkopuolella hakemassa ja viemässä milloin mitäkin. Katseltiin vapaata maailmaa, mutta palattiin aina takaisin niiden ainoiden ihmisten luokse, joihin uskallettiin luottaa edes jollain tavalla. Kuunneltiin päivät pitkät puheita siitä, miten koko maailma oli yhtä epäonnistunutta kokeilua ja miten viattomat kärsivät kärsivät rikkaiden juhliessa. Ei mennyt pitkään, ennen kun se kaikki aivopesu pesiytyi selkäytimeen asti. Isaiah alkoi toistelemaan samoja totuuksia, uskomaan samoihin ratkaisuihin ja oikeuttamaan tekojaan samoilla syillä. Meni useampi vuosi, ennen kun alettiin viettämään hautajaisia harva se päivä. Meni paitsi niitä päättäjiä, jotka eivät parempaa ansainneet, myös omia. Tilanne kärjistyi. Viha kasvoi. Liittouduttiin ja suunniteltiin. Oltiin mukana laittamassa kapinaa aluilleen ja polttamassa muutakin kun siltoja - koko kaupunki. Kaupunki, jonka raunioissa saatiin leikkiä vapaata maailmaa muutama viikko, ennen kun turvajoukot viimein tulivat. Osa jäi kaupunkiin lopulliseen lepoon, osa lähti raudoissa luoja ties minne. Isaiah oli niiden onnettomien mukana, jotka eivät vieläkään päässeet rauhaan. Kaikki kiinniotetut leviteltiin pitkin maata. Kuka vankilaan, kuka oikeuden eteen. Joku kuntoutusleirille, joku kaivoksille odottamaan hidasta kuolemaa. Isaiah ei tiennyt minne meni, koska ketään ei kiinnostanut puhua hänelle mitenkään muuten kun kirosanoin ja käskyin, mutta monta viikkoa tarvottiin autojen perässä yötä päivää. Kun viimein puolikuolleena ryömittiin maaliviivan yli, ei perillä ollut tarjolla kun julkista nöyryytystä, vankiselli ja varoittavan esimerkin epäkiitollinen rooli.  |