Post by umbre on May 30, 2022 1:32:18 GMT 2
Tervetuloa umbren epätoivoiseen peliseuranhakuun! Valikoimaamme kuuluvat tuoreimmat tyhjät päät ja kaikkein köyhimmät ideat. Otathan mukaan omat ideanikkarointivälineet ja aivomyrskypäähineen.
Pelaan mielelläni niin kertarykäyksiä kuin pidempiä kuvioitakin. Sovitulla yhteisellä taustalla tai vaikka tutustumisesta lähtien. Replikoin mieluusti englanniksi, mutta suomireplatkaan eivät ole kynnyskysymys tai este yhteisille kuvioille. Kaikkea saa ehdottaa myös alempana annettujen tynkäideoiden ulkopuolelta.
Ota rohkeasti yhteyttä yksärillä tai discordissa umbre#6345

Päivitetty 4.2.-23

Judas "Jude" Vaine
26, Lostdocks, salakuljettaja – hahmoesittely
Idyllisen maalaisperheen poika, joka menetti vanhempansa ja veljensä nuorella iällä. Vietti reilun vuosikymmenen yksinään, oppi selviytymään ja lopulta takomaan kohtuullista tiliäkin hankkimalla käytännössä mitä vain tavaraa ja vaihtamalla tai välittämällä sitä eteenpäin. Saanut aivan hiljattain kuolleeksi luullut veljensä takaisin ja yrittää ammattimaisen diilaamisen ohessa diilata henkiin heränneen tunne-elämänsä kanssa.
– Salakuljettamiseen, tavaran tai tiedon diilaamiseen liittyviä hommia? Asiakkaita, kyselijöitä, yhteistyökumppaneita, kilpailevia yrittäjiä, muita hyödyllisiä kontakteja. Turvallisuusjoukkojen tai muiden viranomaisten edustajia kiinnostumaan liikaa, jäljittämään, vaikeuttamaan bisneksiä?
– Valitun neutraalin aseman horjuttamista joko valtavirran puolelta tai vastarinnan riveistä? Värväämisyrityksiä esimerkiksi tai jotain muuta.
– Kumpaan tahansa veljeen (Gideon & Isaiah) liittyviä käänteitä. Esim. joku yrittää päästä syystä x tai y jommankumman veljen jäljille Juden kautta. Veljet ovat Judelle herkkä paikka ja helppo draaman lähde, jos niitä vaikka käy uhkailemaan tms.
– Vihamiehiä tai vähintään vakiovittuilukumppaneita? Työn puolesta tai työn ulkopuolelta. Judas on kyyninen ja taipuvainen aukomaan päätään, joten provokaatiosta ei ainakaan ole pulaa.
– Romanssirintamalla kelpaavat niin miehet kuin naisetkin. En ehkä tähän hätään kaipaile Judelle mitään elämää suurempaa romanssia, mutta kaikenlaista säätämistä ja pidemmän kaavan kuvioita saa tarjota. Myös takaumina mahdollista ottaa menneisyyden juttuja mukaan.
ATM: veljien kanssa bondailua ja pikkuveljen lainsuojattoman statuksen kanssa ahdistumista, kaunista ystävyyttä ja joskus vähän romancea emotional support -Kayan kanssa, Lilan menneisyyden selvittelyä

Atticus "Atti" Brandt
39, Arkstead, kasinohotellin omistaja – hahmoesittely
Entisessä maailmassa poliitikon salaiseksi lehtolapseksi syntynyt ja New Havenissa Arksteadin vaikutusvaltaisimpien perheiden kermaan lopulta tunnstettuna jälkeläisenä kasvanut oman elämänsä playboy, jonka tärkein päämäärä on olla jatkamatta isän perintöä sen enempää biologisesti kuin sosiaalis-kulttuurisestikaan. Mielistelee maksavia asiakkaita kasinollaan ja elelee huikentelevaista ja paheellista elämää siinä sivussa.
– Seurapiirien ja silmäätekevien elämään liittyvää edustamista ja pönöttämistä sekä selkään taputtelua ja/tai puukottamista. Myös kaikenlainen draama kiinnostaa: julkiset tai puolijulkiset riidat, paheet, turmelukset jne.
– Politiikkaan ja hallintoon ja sen sellaiseen sekaantumista? Vaikka Atticus ei mielellään näihin osallistuisi, siltä tuskin voi kokonaan välttyä. Jotain kuviota, jossa Attikin saisi painia moraalinsa ja oikeustajunsa häilyvien rajojen kanssa?
– Toisaalta tavalla tai toisella kolikon toisen puolen asioihin osallistumista? Ehkä Atti ummistaa silloin tällöin silmänsä, jos hänen hotellinsa kellaria käytetään tapaamispaikkana tai saattaa vahingossa lainata yhtä huoneistaan hallinnolle epämieluisten ihmisten piilopaikaksi. Mielikuvituksellisemmat ehdotukset huomioidaan ja luetaan eduksi.
– Rakkausrintamalle en ole miettinyt valmiiksi mitään eli omia toiveita ja unelmia saa esitellä vapaasti. Yhden yön jutut ja säädöt ja huolettomat orgiat ovat varmasti ainakin alkuun Attille ominta alaa ja helpointa järjestää. Vakavampia juttuja täytyy kehitellä ajan kanssa. Isä yrittänee myös yhä painostaa Atticusta pariutumaan, lisääntymään ja elämään ihmisiksi, joten morsianehdokkaatkin (oma-aloitteiset tai isän tyrkyttämät) voivat vapaasti ilmoittautua.
ATM: haastava äitipuolisuhde, toisten sokeribeibeihin sekaantumista ja juoruiltoja

Dean Bellefleur
27, Narrow Reach,
Kaupunkeja poltteleva ja muita siihen kannustava elämäntapa-anarkisti. Pienestä orpopojasta pitäen pikkuisen kyseenalaisempi yksilö, jolle kaikki vastarintahommat ovat enemmän oman adrenaliinikoukun helpottajia ja luonnollinen tapa purkaa patoutuneita aggressioita. Hieman eri taustalla olisi varmaan sellainen vankeja potkiva ja pelotteleva vanginvartija. Oma haavoittumattomuus otti kolausta omasta New Havenin ulkopuolisesta ryhmittymästä valtaosan jäätyä kiinni tai päästyä hengestään. Otti myös hiljattain luodin olkaansa ja melkein kuoli haavan tulehdukseen. Potee parhaillaan elämänsä ensimmäistä identiteettikriisiä ja piilottelee isolta pahalta järjestelmältä pelasteltuaan kuolemaan tuomittuja tovereitaan vankilasta.
– Basically mitä vain yksittäisiä kohtaamisia ja lyhyempiä tai pidempiä kuvioita vastarintajuttuihin liittyen. Omien kanssa pelaamista hyvässä ja/tai pahassa, tai turvallisuusjoukkoihin törmäilyä. Dean on alun perin osa muualla kuin New Havenissa vaikuttaneiden vastarintalaisten joukkoa, joten paikallisiin hommiin kaivataan perehdytystä.
– Periaatteessa Dean voi olla New Havenissakin lainsuojaton, jos joku pani tuntomerkit muistiin toverien vankilapaon yhteydessä, eli jotain tähän liittyviä kohtaamisia voi myös pohtia.
– Ehkä myös niitä, jotka näkevät Deanin bullshitin läpi tai jopa syystä tai toisesta tietävät jotain enemmän sen historiasta? Tai ihan vain perus oman ryhmän sisäistä epäluottamusta ja skismaa ja vaikka nokitteluakin. Kilpailevat kukot tunkiolla jne.
– Romanssipuolelle Dean varmasti mielellään ottaa haasteita. Myös ei-haasteita, koska helppokin kelpaa, jos on riittävän hyvännäköinen. Jäbä on silmää vinkkaavan anarkistipojan kuorensa alla aika kiitettävä kusipää, eli mahdollisuus kaikkeen sitä hyödyntävään draamaan myös tarjolla. Vihaa ja pettämistä ja toksisuutta ja sen sellaista. Historiaakin voidaan järjestää, jos toisenkin osapuolen tie on johtanut syystä tai toisesta nykyhetkessä New Haveniin. Vaikka jonkinlainen "hupsista oho jätin sut kuolemaan, kun viimeksi nähtiin" -skenaario tai jotain voisi kuulostaa Deanilta.
ATM: bff reunion ja hämmentävien tunteiden tutkiskelua Izzyn kanssa, Genieen turhautumista ja pokaamisen suhteen aivan näillä näppäimillä luovuttamista, Wyattin maatilalla piilottelua ja ampumahaavasta toipumista

Elias Faust
31, Northbank, toimittaja/propagandisti – hahmoesittely
Modernien länsimaisten idealistien lapsi, josta vanhempien menettämisen jälkeen kuoriutui itsestäkin ihmisten oikeuksia, vapauksia ja tasa-arvoa ajava vapaustaistelija. Käyttänyt kynää ennemmin kuin miekkaa, mutta ei ole kavahtanut aseisiinkaan tarttumista tarpeen niin vaatiessa. Jäi kiinni vastarinnan propagandahommista joitain vuosia sitten ja sai ex-appiukon kautta erittäin paskan diilin: henki säilyi, tovereiden ei, sielu oli myytävä viholliselle. Kiristettynä ja uhkailtuna toimii tätä nykyä toimittajana The New Haven Tribunessa, ja pohtii katkeran elämänsä päättämistä vähintään joka toinen päivä.
– Varovaista paluuta vastarintakuvioihin? Jotain kautta? Joku houkuttelemaan tai muulla tavoin edesauttamaan lyötyä miestä pääsemään vähitellen ylös kuopastaan? Ehkä Elias törmää paikalle, kun jotain kohdellaan kaltoin tai jotain muuta paha Arkstead vs viaton kansalainen -henkistä tapahtuu? Tai ehkä hän kuulee tai näkee vahingossa jotain, mitä ei ole hänen todistettavakseen tarkoitettu? En tiedä vielä mitä, mutta jotain sellaista jännäritrillerin hengessä toteutettaua kaksoisagenttihommaa tai vastaavaa juurille palaamista Eliakselle toivoisin johonkin väliin. Olen avoin ideoille.
– Kohtaamisia vastarintatyyppien kanssa niin hyvässä kuin pahassakin. Vanhoja tuttuja ajalta ennen kuin Elias joutui vihollisen pelinappulaksi? Joitain, jotka eivät ole missään vaiheessa uskoneet, että mies olisi vapaaehtoisesti loikannut tai vastaavasti sellaisia, jotka pitävät häntä petturina? Muuta? Mitä? Ehdota.
– Eliaksen ja tovereiden kiinnijäämisen jälkeen teloitettujen tovereiden perheenjäseniä? Puolisoita, kumppaneita, lapsia, vanhempia, sisaruksia, ystäviä? Ajattelin, että jonkinlainen on-going uhkaus Eliaksen ex-appiukon ja Arksteadin suunnalta voisi olla edelleen käynnissä esim. tehdään jotain kavereiden läheisillekin, jos mies ei jatka mukisematta pestissään? Tai jotain aivan muuta. Omaisistakin voi löytyä ymmärtäjiä ja/tai (syystäkin?) katkeria tai salaista vaihtoehtoa C, jota en osaa tulla itse ajatelleeksi.
– Kollegoja, tuttavia, kontakteja... Mitä nyt kunnon journalisti tarvitsee tehdäkseen työnsä, vaikka tekeekin sitä vastoin omia arvojaan ja tahtoaan. Myös uutisoimisen arvoiset tapahtumat tervetulleita. Tai ehkä miestä nöyryyttämisen tai muuten vain yleisen kettuilun nimissä nakitetaan hoitamaan seurapiiripalstan toimittamista ja sitä varten täytyy silloin tällöin pönöttää keräämässä raportoitavaa seurapiirienkin tapahtumista?
– Elämän rakkaus otettiin Eliakselta pois. Hän on suunitellut olevansa siitä ikuisesti katkera ja kaipaavansa lopun ikäänsä menetetyn onnen perään. Ehkä tarpeiden tyydyttämistä ja silloin tällöin toisen ihmisen läheisyyden kaipuuta varten voisi myös naisseuralle olla tilausta. Miksei jotain vakiintuneempaa tapailuakin joko samoista lähtökohdista tai toinen osapuoli ehkä kuitenkin jotain enemmän odottaen.
ATM: ikuista Roman ja menetetyn rakkauden kaipaamista + takaumia

Roisin "Rosie" Maher
25, West Ward, ilotyttö – hahmoesittely
Tavallisen tylsästä semi-suurperheestä ponnistanut naapurintyttö, joka on perheen taloustilanteen notkahdettua antanut sairaanhoitajaopintojensa jäädä toistaiseksi jäihin rahakkaampien hommien tieltä. Suunnittelee yhä palaavansa alkuperäiseen ammattisuunnitelmaansa aivan hetkenä minä hyvänsä.
– Sisaruksille otetaan vastaan pelaajia!
– Ammatin huomioon ottaen tämä on varmasti erittäin yllättävä peli-idea, mutta: asiakkaita? Laidasta laitaan. Perusrakkautta tai jotain eksoottisempaa? Ehkä Cherry joutuukin terapeutiksi ja kuuntelijaksi, koska oikeaa terapiaa ei ole saatavilla tai se on törkeän kallista? Ehkä "kaverit tilasi läpällä lol"? Olisiko hahmollasi tarvetta vain seuraneidille tai käsikarkille? Tai jos vaikka muusalle, jos jonkinlaista Tyttö ja helmikorvakoru tms. kuviota haluaa kehitellä? Otamme ilolla vastaan niin luovat kuin vähemmän luovatkin asiakastilanteet.
– Myös: kollegoja.
– Viranomaisia ahdistelemaan kotimatkalla että jaahas minkäs alan harjoittajia täällä onkaan liikkeellä, aijai, putkaan sietäisi heittää? Tai ei-viranomaisia ahdistelemaan muuten vain? Tai tyyppejä ahdistelemaan näitä ahdistelijoita?
– Ammatillisten kuvioiden ulkopuolisia asioita ihan mitä vain. Ystäviä: uusia tai aikojen takaa, naapureita, opiskelutovereita, tuttuja hoitsuhommista (kollegoita, opettajia, esihenkilöitä, potilaita, pick your own adventure). Lähimarketin myyjä, vastakkaisen talon söpön koiran omistaja, perheen puodin asiakkaita tai perhetuttuja...
– Romancehommiin saa tarjoilla mitä vain. Luulen että Rosie kelpuuttaa kosijat sukupuolesta riippumatta, joten piiloon voi ehdotella muutakin kuin nakkia. Mitään valmiita ideoita tai visioita tai toiveita ei ainakaan vielä tässä kohtaa ole meidän puolelta, jotenka siis vain taivas on rajana jne.
ATM: kissan kesyttämisasioita ja naapuriapua Aidanin kanssa, kiusallisia perheillallisia Arthurin seurassa, yleisenä terapeuttina toimimiasta asiakaskohtaamisissa

Wyatt Anderson
35, Narrow Reach, maanviljelijä – hahmoesittely
Maatilan poika, jonka ei koskaan pitänyt 1) elää paljon yli 30-vuotiaaksi jo lapsena puhjenneen astman ja siihen toimivien lääkkeiden puutteen takia, 2) periä kotitilaa isosiskonsa nenän edestä. Niin vain maatilan isäntänä on tullut ihmeteltyä joku viitisentoista vuotta ja henkikin vielä pihisee (pun intended). Viihtyy omissa oloissaan, eikä halua osaa tai arpaa yhtään kenenkään draamoihin tai taisteluihin. Painii seksuaalisuutensa ja etenkin parhaaseen ystävään kohdistuvien tunteiden ja vuosia jatkuneen salaisen romanssin kanssa.
– Jonkinlaista vaimomateriaalia pitäisi vähitellen viritellä. Tälle tulossa ehkä joskus spesifimpi haku, jos jaksan laatia, mutta sitä ennenkin voi esitellä ideoita. Voi olla esittelyssä mainittu vuosia pyöritelty tyllerö tai joku aivan uusi ehdokas. Extralisädraamaa esim. Emmettin siskosta.
– Vaimomateriaalin ulkopuoliset lyhyet/irtosuhteet myös tervetulleita. Todennäköisimmin kategoriaa "tavataan kylän kapakassa ja päädytään jatkoille", mutta luovempiakin kehityskulkuja saa tarjoilla. Ns. endgame on ikuinen bromanceromance Emmettin kanssa, mutta sillä saralla ei ole iloa ja onnea ja järkevää yhteistä tulevaisuutta luvassa aivan lähi aikoina, joten romanttisella rintamalla riittää tilaa muullekin säädölle.
– Wyatt viihtyy satunnaista pakollista asiointia ja kapakassa vierailua lukuun ottamatta enimmäkseen kotitilallaan, osin pakostakin, koska maatilan hommat ovat aamusta iltaan -puuhaa. Ehkä tilalla voisi vaikka vierailla joku asialla x? Ostamassa viljaa, kasviksia, lihaa, kananmunia yms. tai yrittämässä ostamisen sijasta varastaa tai uhkailla? Töitäkin varmasti piisaa tekeville ja lisätienestiä kaipaaville. Naapurit ynnä muut yhteisöön kuuluvat tutut myös mahdollisia kontakteja. Tai New Havenin hallinnon puolelta puolta satoa vaatimaan tulleet edustajat.
– Parhaillaan Wyattin tilalla piilottelee pari lainsuojatonta, joten niistäkin voi joku käydä kyselemässä? Tai ehkä jollain muulla iskee sama ajatus että hei hankkiudun maatilalle piiloon. Andersonn tila on pitkälti no-no zone satunnaisille tarkastuksille, kiitos Wyattin Emmett-yhteyden, joten ehkä tätä ovat keksineet hyödyntää muutkin. Tai ehkäpä joku on alkanut kiinnittää huomiota siihen, miten usein Andersonin tila on jätetty rauhaan ja haluaa selvitellä asiaa? Idk, kaikkea saa kehitellä, jotta tällekin saisi jotain elämää, vaikka se ei koskaan missään käy :''D
ATM: toivotonta rakkautta sekä loputonta haikailua Emmettin kanssa jaetun yhteisen elämän perään, Deanin ja Izzyn piilottelua farmilla

Nora walsh
31, West Ward, turvallisuusjoukkojen HR-henkilöstöä – hahmoesittely
Entinen paremman väen vanhempiaan vastaan kapinoiva idealistitytär ja sittemmin vahinkoraskauden myötä onnettomaan kulissiavioliittoutunut leijonaemo.
– Nora on syntynyt ja kasvanut New Havenissa eli tuttavia ja kontakteja vuosien varrelta niin hyvässä kuin pahassakin otetaan mielellään vastaan.
– Entisen elämän idealisti/aktivisti/taide/tms.-hommista tuttuja tyyppejä? Ehkä joku, joka oikeasti muutti muualle ja teki elämällään jotain
– Nora työskentelee turvallisuusjoukkon henkilöstöhallinnossa ja on työn puolesta käytettävissä siihen liittyviin skenaarioihin. Tai ihan vaikka vain työpaikalla kohtaamisiin.
– Romanssirintamallekin voi järjestää jotain sekoittamaan pakkaa, jos ideoita syntyy. Tarjolla ainakin jotain yksittäisiä hairahduksia, miksei jotain pidempiaikaisempiakin kuvioita, jos hahmokemiat kohtaavat ja saadaan punottua juonen alku.
ATM: ei-niin-rakkaan aviomiehen sekoilujen selvittämistä, salasuhde ja sitoutumiskammoa Brodyyn

Kunnollista seuranhakutekstiä odottavat
Ikuisuusprojektit tulossa jonain päivänä...
"raippanainen"
~ 35-ish
raudanluja bordellin pyörittäjä ft. Harriet
kulttipakolainen, no bullshit, lievä miesvihaaja