Post by kajo on Nov 14, 2022 23:21:26 GMT 2
r u d y g a b r i e l l e i g h
iältään 24 vuotta, syntynyt 19. maaliskuuta vuonna 2032 eastgatessa. tätä nykyä asustaa vähän siellä sun täällä ilman pysyvämpää kotipaikkaa. sukupuoleltaan mies ja siviilisäädyltään sinkku, viehättyy sekä naisista että miehistä.
lapsuudenperhe koostui vain äidistä, joka menehtyi noin reilut kuusi vuotta sitten hoitamattoman sairauden uuvuttamana. isästä ei ole tietoa. tätä nykyä tietynlaista perheen virkaa toimittaa pieni ja tiivis rikollisporukka, jonka jäsen on oltu muutaman vuoden ajan.
kouluja käymätön ja elämänsä aikana katujen tavoille oppinut pikkurikollinen, joka tiirikoi näppärästi auki niin lukot kuin ryöstää ohikulkijan, varastaa lompakon tai murtautuu asuntoon arvotavaran toivossa. ei mikään criminal mastermind, enemmänkin streetwise : omistaa nopeat jalat, joilla juosta karkuun, mutta myös joskus turhankin impulsiivisesti heilahtavat nyrkit, joilla itseä puolustaa.
Rudyn lähtökohdat elämään eivät olleet erityisen kummoiset, vaikkakin loppujen lopuksi hyvin samankaltaisiin, epäonnisiin elämän lähtökohtiin varmaan suurin osa sen oman lapsuuden naapuruston mukuloista Esatgatella syntyi. Kun jo ihan niiden perustarpeiden täyttyminen oli usein haasteellista, oli ihan turha toivoa yhtään mitään ylimääräistä. Rudyn lapsuudenkodin virkaa toimitti jonkun aikanaan jälkeensä jättämä, toimimaton vanha asuntoauto, missä nuori äiti koitti parhaansa mukaan huolehtia lapsestaan, jonka maailmaantulo oli ollut kaikkea muuta kuin suunniteltua.
Isäänsä Rudy ei ole koskaan tavannut, se kun päätti vastuuta pakoilevana vätyksenä ottaa hatkat heti saatuaan kuulla, että jälkikasvua olisi tuloillaan. Joten Rudy kasvoi äitinsä kanssa kahdestaan, rakenteli elämänsä palikoita siinä asuntoauton takatilassa ja oppi jo pienenä, että toisinaan piti toden totta olla kekseliäs, jos tahtoi ihan vain selviytyä. Opittiin varastelemaan jo naperona, niin ruokaa, vaatteita kuin mitä tahansa, josta saattaisi olla jotain hyötyä. Paljosta siis jäätiin vaille, mutta äidin rakkautta sentään riitti aina. Rudyn äiti Melody todella rakasti poikaansa enemmän kuin mitään muuta ja teki varmasti lapsensa eteen ihan kaikkensa, mitä saamillaan korteilla pystyi, mutta rakkaus ei luonnollisestikaan itsessään tuonut leipää pöytää tai ehjiä vaatteita rosoposkisen pikkupojan päälle. Yhteisällisen naapuruston asukkaat auttoivat toinen toisiaan minkä pystyivät ja naapuruston kivat tädit tulivatkin tutuiksi Rudylle lapsena. Äiti teki milloin mitäkin hanttihommia saadakseen poikansa pois siitä surkeasta slummista, jossa he elivät, mutta elämä ei kovasta yrityksestä huolimatta juuri helpommaksi muuttunut.
Lopulta äiti alkoi tavata miehiä - niin kotona kuin muuallakin, ja vaikkei Rudy ihan lapsena voinut ymmärtää äidin tekemisiä, niin ymmärsi sen verran ainakin, etteivät ne äidin tapaamat miehet olleet mitään mukavia naapurin setiä. Myöhemmin toki tajuttiin, että äiti myi seksiä kenelle tahansa siitä maksavalle, mutta lapsena äidin touhut olivat vaan jotain sellaista, joka mahdollisti sen, että saattoi hillua öitä myöten kaduilla kavereiden kanssa. Katujen tavat tulivat siis tutuiksi jo muksusta saakka ja ehkä ne kadut tavallaan kasvattivat Rudyn. Saatiin toki myös aika ajoin nenilleen, aina silloin, kun jäätiin kiinni ja joku sai tarpeekseen Eastgaten penskojen perseilystä.
Jonkinlaiseen elintason muutokseen äidin toiminta kuitenkin lopulta johti ja Rudyn ollessa kymmenen vanha saatettiin muuttaa pois siitä ankeasta asuntoautosta ihan jopa jonkinlaiseen asunnontapaiseen - toki huonokuntoiseen sellaiseen, mutta kuitenkin. Se oli koti. Äidin tapaamista miehistä tuli aika ajoin ongelmia, jotkut niistä olivat väkivaltaisia ja arvaamattomia ja ilmaantuivat oven taakse ilmoittamatta keskellä yötä tai kieltäytyivät lähtemästä. Niitä pyöri asunnossa aina aika ajoin. Pienempänä niitä voimafantasioissaan nyrkkejään heiluttelevia äijiä vastaan ei osattu puolustautua, mutta Rudysta kasvoi lopulta vihainen teini-ikäinen, joka opetteli vastaamaan väkivaltaan väkivallalla.
Rudy toden totta oli teini-iässä täynnä vihaa ja katkeruutta - sekä yksittäisiä ihmisiä kohtaan, mutta myös yleisesti vaan maailmaa kohtaan. Erityisen katkeria oltiin siitä, että samaan aikaan, kun he äitinsä kanssa rämpivät siinä huono-osaisuuden pohjattomassa suossa, saattoivat jotkut elää herroiksi ja olla onnellisen tietämättömiä siitä, miltä vaikka nälkä ihan oikeasti mahanpohjassa tuntui. Rikolliselle tielle oltiin onnistuneesti luisuttu jo lapsena, mutta viimeistään teini-iässä ajauduttiin tiiviisti toimimaan yleisten lakien vastaisesti, ihan systemaattisesti ryöstelemään.
Äiti oli Rudylle sekä lapsuudessa että teini-iässä elämän tärkein ihminen, eikä kaksikolla juurikaan muuta ollutkaan kuin toisensa. Oli siis vähintäänkin elämää romahduttavaa, kun äidin vointi heikkeni yllättäen ja hyvin rajusti Rudyn ollessa seitsemäntoista. Epätoivoisesti yritettiin löytää mistä tahansa jotain apua äidin kovaa vauhtia heikkenevään vointiin ja sairastumiseen, mutta yksikään lähialueen puoskari tai vapaaehtoinen lääketieteestä jotain ymmärtävä ei pystynyt auttamaan. Rahaa ei tokikaan ollut kunnon hoitoon. Äiti menehtyi kuukausien heikkovointisuuden jälkeen, oletettavasti jonkinlaiseen tuberkuloosin kaltaiseen keuhkosairauteen.
Äidin kuoleman jälkeen oltiin enemmän yksin kuin koskaan. Olihan Rudylla tuttuja ja kavereita, porukoita joissa pyöriä, mutta ei mitään pysyvää. Tietynlainen merkityksellisyys elämästä kai katosi. Voimakasta ahdistusta ja pahaa oloa purettiin vuoroin sulkeutuen ja vuoroin räjähdellen niille, jotka kävivät vähänkään hermoille. Ja jos jostain sai mitään päihdyttävää, oli se sitten viinaa tai lakkaa tai naapurin takkutukkaisen äijän pilveä, niin sillä tavoin totta kai sai surun ja epätoivon turrutettua.
Rudy todella jopa yritti hetken ajan tehdä jotain töitä, mitä tahansa hanttihommia, mitä nyt sattui olemaan tarjolla, mutta työsuhteet eivät kantaneet koskaan erityisen pitkälle. Ja loppujen lopuksi osattiin aivan parhaiten se, mikä oltiin opittu jo lapsena, eli varastelu ja ryösteleminen ja huijaaminen ja muu pikkurikollisuus. Sillä tavoin myös yleensä tienasi paremmin kuin tekemällä rehellisenä kansalaisena jotain paskahommia, kuten nuori mies itse kuvasi. Elämä jatkui siis joten kuten kaoottisesti äidin kuoltua, ympärillä oli aina jotain jengiä, mutta ketään ei oikeastaan tahdottu päästää lähelle tai suoda minkäänlaista luottamusta kenellekään. Kotiin Rudy ei enää halunnut jäädä, joten oleiltiin sitten vähän milloin missäkin asettumatta kunnolla mihinkään. Ongelmilta ei ole vältytty ja Rudy on ollut myös virkavallan kanssa useamman kerran tekemisissä, mutta jokin onnenkantamoinen kai ollut mukana, kun mitään pitkää tuomiota ei olla koskaan saatu tai turvallisuusjoukot eivät ole raahanneet mukanaan kaltereiden taakse pidemmäksi aikaa. Lyhyitä aikoja on oltu jossain putkan tapaisissa, mutta niistä on lopulta päästy pois.
Muutama vuoden Rudy todella eleli sitoutumatta mihinkään tai kehenkään, kunnes varsin yllättäen elämänpolulle putosi jotain, josta tuli kuitenkin pysyvämpää. Erään melko lailla tavanomaisen torikeikan jälkeen törmättiin nimittäin hämyiseen porukkaan, joka ilmoitti varsin suoraan Rudyn hoitavan varastelujaan heidän apajillaan siinä torilla. Ryhmä vei Rudyn saaliit, mutta tapaaminen näiden lainsuojattomien kanssa ei suinkaan jäänyt yhteen kertaan. Mutkien kautta Rudy lopulta päätyi mukaan tähän rikollisella toiminnalla elonsa rahoittavaan ja maantiellä viihtyvään pieneen rikollispoppooseen. Epäluuloa oli puolin ja toisin aikansa, mutta tätä nykyä tämä tiivis porukka on Rudylle kuin perhe: sellainen, joka pitää huolta toisistaan ja jakaa kaiken tasan, hyväksyy toisensa. Jotain sellaista, jota rikkinäinen nuori mies varmasti kaipasi ja kaipaa edelleen.
Kun on tottunut elämään sillä tavalla aika epävakaata elämää ihan pienestä pitäen, niin ei kai voi olettaa, että Rudysta olisi mikään aivan täysin tasapainoinen tyyppi kasvanut. Ihan ei siis aina osata käsitellä pään sisällä myrskyäviä tunteita, saati edes tunnistaa ja nimetä niitä tai harjoittaa sellaista omaa hyvinvointia varmasti parantavaa itsetutkistelua. Vaikeat tunteet joko tukahdutetaan tai sitten ne purkautuvat ulos räyhäämällä ja tappelemalla. Rudy on kyllä perusilmeeltään ja habitukseltaan sellainen tavallaan jopa ilmeetön, mutta ei siitäkään huolimatta luonteeltaan mikään viilipytty. Impulssikontrolli on päinvastoin usein vähän mitä on, ja siksi tilanteesta toiseen ajaudutaan toisinaan ihan vauhdilla. Ehkä niitä omia tunteita oikeasti vähän pelätään, eikä siksi osata kunnolla sanoittaa omaa oloa muille.
On varmasti äidin ja tämän pyyteettömän rakkauden ansiota, ettei Rudysta ole kasvanut mikään läpimätä mulkero käytökseltään. Elämä muutoin olisi varmaan antanut sellaiseen nimittäin ihan hyvät valmiudet. Sen sellaisen kovan pojan kuoren alla Rudylla onkin ennen kaikkea hyvä sydän, vaikka ulospäin ei aina siltä näyttäisikään. Robin hoodina saatetaan antaa varastetut tavarat tai ruuat kadunkulmassa kyhjöttävälle kodittomalle lapselle ja niin edelleen. Empatiakyky ei siis ole mihinkään kadonnut ja jos nyt jostakusta välitetään, niin ollaan valmiita uhraamaan toisen puolesta vaikka se oma elämä. Ehdottoman lojaali niille, jotka lojaliteetin ovat ansainneet. Toisaalta myös ehdottoman kusipäinen niille, joiden kanssa ei toimeen tulla tai jotka ovat jollain tavalla onnistuneet loukkaamaan.
Rudyn on äärettömän hankala luottaa muihin ihmisiin ja siksi hän myös lähtökohtaisesti epäilee kaikkea sekä kaikkia ja kaikkien tarkoitusperiä. Vähän ollaan kyynisiä ihmisten suhteen ja ajatellaan usein kaikkien kanssaeläjien olevan vaan todellisuudessa omaa etuaan tavoittelevia paskiaisia. Toki tietyllä tavallahan sitä omaa etua on itsekin ajettu omalla toiminnalla, mutta varastaminen tai muu pikkurikollisuus ei aiheuta Rudyssa omatunnontuskia. Osaltaan Rudyn mieli on vähän sellaiseen melankoliaan taipuvainen, eikä mihinkään pohjattomaan onneen jakseta uskoa, ainakaan tällä hetkellä. Tästä huolimatta Rudy on kuitenkin parhaimmillaan hyvin hauskaakin seuraa, omaa mainion huumorintajun ja osaa olla aivan hurmaavakin omalla tyylillään.
Rudy omaa hyvät sosiaaliset taidot - ei ole mikään porukan äänekkäin tyyppi, mutta ihmisille puhuminen ei ole koskaan tuottanut ongelmia. Hän kaipaa ympärilleen hälinää, vaikka olisi yksinkin - omien ajatusten kanssa yksin oleminen on todella vaikeaa ja siksi Rudy ehkä nukkuukin niin heikosti. Itseään Rudy ei osaa usein isommin avata ja ne kyyneleetkin kovana jätkänä mieluummin nieleskellään kuin näytetään muille. Romanttisia suhteita ollaan kartettu juuri niiden tunnesyiden takia, vaikka oikeasti kai kaivataan juuri sitä jotain syvempää yhteyttä toiseen ihmiseen.
Rudy on aika peloton, joskus ehkä liiankin, minkä takia tupataan helposti ajautumaan hankaluuksiin. Jonkun mielestä Rudy vaikuttaa ehkä vaan sellaiselta stereotyyppiseltä kadulla kasvaneelta räkänokalta, jolla on tasaisin väliajoin silmä mustana, mutta todellisuudessa Rudy on aivan kykenevä hyvinkin syvällisiin keskusteluihin. Kirjaviisautta ei ole toki voitu juuri hankkia, mutta nuorella miehellä on kuitenkin sellaista pienen elämänsä mukanaan tuomaa älykkyyttä.
Ulkonäöllisesti Rudy ei ole mitenkään kovin isosti silmiin pistävä - ei ole tatuointeja, värjättyä tukkaa tai omintakeisia vaatteita. Sellainen perus eastgatelainen sälli. Pituutta löytyy jotakuinkin 177 senttiä ja kroppa on pysytellyt ihan hyvässä kunnossa, kun tupataan liikkumaan niin paljon. Rudy on aika jäntevä, toisaalta ihan harteikas ja lihaksiakin löytyy, mutta ei kuitenkaan mitenkään erityisen raamikas tai roteva. Kasvot ovat sellaiset varsin poikamaiset ja kalvakat sekä selväpiirteiset, ja ehkä Rudy saattaa näyttää jopa nuoremmalta kuin on. Hailakoita pisamia ihosta löytyy, niin kasvoista, kuin myös selästä, käsivarsista ja rintakehästä. Maailmaa katselee syvänsiniset silmät ja vaaleanruskea tukka pidetään siilimittaisena, jos mahdollista. Rudy viihtyy rennoissa vaatteissa, joten yleensä päällä on kaikkea enemmänkin löysää kuin tiukkaa. Perusilmeeltään ehkä vähän vakava jäpikkä, mutta toisaalta hymyillessä se hymy yltää naururyppyjen kera aina ihan silmiin saakka.
face claim joe cole