Post by eiss. on Nov 12, 2022 20:59:12 GMT 2
HARLAN HINSEN
syntynyt 14. helmikuuta 2024 (32v) Holland, Michigan
isä edelleen elossa, toiseksi vanhin veli palvelee turvallisuusjoukoissa
äiti ja vanhin isoveli kuolleet jo vuosia sitten
äiti ja vanhin isoveli kuolleet jo vuosia sitten
naimaton, hetero, ei tapaa sitoutua kehenkään
rikollinen, maantierosvo, pikkunilkki tai yhteiskunnan pohjasakkaa... mitä näitä nyt on
pienen rikollisjoukon toinen perustajajäsen
elää pääasiassa tien päällä, pitää ryhmittymänsä kanssa tukikohtaa hieman New Havenin ulkopuolella
vierailee toisinaan (yleensä rahojen ollessa vähissä) myös isänsä luona Narrow Reachissa
***
***
Harlan syntyi Hinsenien veljeskatraan kuopukseksi. Ennen Harlania perheessä oli jo kaksi poikaa, Henry ja Brody. Vanhemmat, Mary-Ann ja Thomas, päättivät nuorimmaisensa syntymän jälkeen lapsilukunsa olevan niin sanotusti täynnä, ja taatusti moni olisikin riemuinnut kolmesta potreasta pojasta. Hinsenit asuivat vielä Harlanin syntymän aikoihin Hollandissa sukutilalla, jonka Thomas-isä oli perinyt omalta isoisältään. Sukutila tosin oltiin vähällä menettää vasaran alle - kiitos isoisän maksamattomien lainojen ja pelivelkojen. Eikä Thomasin alun perinkään ollut edes tarkoitus jatkaa sukutilan isäntänä, sillä mies oli lukenut itsensä aikoinaan yleislääkäriksi ja oli täydellisen tyytyväinen uravalintaansa. Sairaanhoitajana työskentelevä Mary-Ann ei myöskään haaveillut maatilan emännän roolista. Elämällä on kuitenkin tapana yllättää, niin kävi nytkin. Thomas tosin sopeutui vaimoaan paremmin uuteen elämään ja piti siitä, ettei arki ollut niin hektistä kuin, mitä se oli ollut Detroitissa, jossa pariskunta oli aiemmin asunut. Ei sillä, että Mary-Ann nyt olisi varsinaisesti valittanut hidastuneesta elämäntahdista, mutta kaupungissa kasvaneelle naiselle elämä maalla oli kohtalaisen suuri kulttuurishokki.
Maailman aina vain surkeammaksi käyvä tila ei säästänyt edes Hinseneita, vaan eräänä kauniina päivänä New Havenin turvallisuusjoukot marssivat perheen tilalle ja ohjasivat ei-niin-ystävällisesti siirtymään New Haveniin, tarkemmin ottaen Narrow Reachiin, jossa perheelle osoitettiin uusi tila peltoineen päivineen hoidettavaksi. Isä ei pistänyt vastaan, vaan totteli kuuliaisesti ja muistutti poikiaan sekä vaimoaan siitä, että he olivat onnekkaita toisin kuin moni muu. Kenties perheen päällä oli pointti sanoissaan, mutta Mary-Ann ei koskaan antanut miehensä unohtaa, että he voisivat elää hyvin erilaista elämää, jos he jättäisivät maanviljelyn ja siirtyisivät harjoittamaan ammattejaan lääketieteen parissa. Thomas oli kuitenkin haluton palaamaan lääkäriksi, mikä varmasti johtui myös pitkälti siitä, että nykyaikaisen lääketieteen harjoittaminen oli käynyt monin tavoin mahdottomaksi resurssien uupumisen vuoksi. Lapsilleen pariskunta opetti kuitenkin käytännöllisiä taitoja, kuten haavojen ompelua ja ensiavun antamista, mutta myös matematiikkaa, fysiikkaa, kirjoittamista ja biologiaa. Hinsenien lapset saivat taatusti keskivertoa paremman koulutuksen kuin moni muu lapsi Narrow Reachissa, jossa eli omassa suljetussa yhteisössään oikeastaan pelkkiä jyväjemmareita. Jos ymmärsi tilan pyörittämisen päälle, oli monen mielestä siinä aivan tarpeeksi koulutusta kerrakseen.
Perheen arki oli työntäytteistä, kun hoidettavana oli viljelykset sekä eläimet. Tahtia eivät hidastaneet pienet flunssat tai ikävästi kolottava selkä, vaan töitä tehtiin, jos vain suinkin tolpillaan pysyi. Eräänä keväänä riehunut influenssaepidemia kuitenkin kaatoi perheen äidin sänkyyn. 7-vuotiaalle pojalle, joka oli aina ollut äitinsä silmäterä, ei tietenkään kerrottu kuinka vakava tilanne oli, mutta isän, vanhempien veljien ja kotona vierailleen lääkärin päivä päivältä huolestuneemmaksi käyvät ilmeet kuitenkin kertoivat kaiken tarvittavan. Kaksi viikkoa myöhemmin pojat joutuivat hautaamaan äitinsä. Mary-Annin kuolema oli kova isku Thomasille, joka oli riidoista ja erimielisyyksistä huolimatta rakastanut aina vaimoaan syvästi. Veljekset olivat kaikki tarpeeksi vanhoja muistaakseen myöhemminkin, kuinka isä purskahti itkuun aamiaispöydässä, kieltäytyi tyhjentämään vaatekaappia äidin vaatteista ja pysyi sängyssä peiton alle hautautuneena päivätolkulla. Isän täydellisen kykenemättömyyden myötä tilan johtaminen laskeutui entistäkin enemmän vanhimman veljen, Henryn, harteille. Toki veljeksistä vanhin oli se, joka olisi lopulta perinyt manttelin isältään, mutta Henry ei ollut ajatellut sukupolvenvaihdoksen tapahtuvan vielä näin varhain. On kuitenkin myönnettävä, että Henry otti ihailtavalla kypsyydellä vastaan vastuun niin kotitilasta, työntekijöistä kuin pikkuveljistäänkin. Brodylta ja Harlanilta ei koskaan puuttunut mitään, vaan aina oli puhtaita vaatteita, ruokaa pöydässä ja katto pään päällä. Yhdessä veljekset pyrkivät puuttumaan isänsä lisääntyvään alkoholinkäyttöön, mutta turhaan, sillä isäukosta tuli nopeasti taitava löytämään poikien piilottamat viinapullot.
Brody oli siinä mielessä onnekas, että sillä oli lähitiloilta kaksi ystävää, Wyatt Anderson ja Emmett Walsh, joiden seuraan isoveli pakeni aina, kun ei halunnut viettää aikaa kotona. Harlan oli aina ollut hieman ujompi ja seurannut mieluummin äidin perässä navettaan lypsämään lehmiä kuin lähtenyt leikkimään naapuritilojen lasten kanssa. Tosin Harlan oli aina saanut kyseenalaisen kunnian toimia isoveljensä kepposten kohteena. Brodysta oli aiemmin kanneltu - tietysti - äidille, mutta äidin kuoleman jälkeen Harlan kävi itkemässä aina Henrylle, joka jahtasi vihaisena kerran jos toisenkin Brodya pitkin Narrow Reachia helvetillisellä selkäsaunalla uhaten. Muuten veljesten arki oli pahimmasta surusta selviämisen jälkeen lähinnä naurun ja veljellisen naljailun täytteistä. Isän suuri suru tosin pakotti heidät osittain hautaamaan oman surunsa, koska elämässä oli kuitenkin mentävä eteenpäin. Jos jotain hyvää halusi etsiä, niin ainakin veljeksistä oli tullut aiempaakin läheisimpiä, kun he olivat surussaan tukeutuneet toisiinsa, sillä Thomas oli vetäytynyt käytännössä katsoen täysin omiin oloihinsa. Oli ihme, jos pojat näkivät isäänsä edes kerran päivässä.
Valitettavasti tragedia kohtasi Hinsenin perhettä uudestaan vain muutamaa vuotta myöhemmin, kun veljeksistä vanhin oli eräänä iltana päättänyt lähteä kapakkaan ystäviensä kanssa. Ikävä kyllä iloinen ilta otti ikävän käänteen, kun Henry putosi epäonnisen tapahtumasarjan seurauksena ladon katolta ja löi päänsä maassa olleeseen kiveen. Harlan ei unohda taatusti koskaan Brodyn tuskaista ja pohjattoman surullista ilmettä, kun isoveli tuli herättämään hänet keskellä yötä ja kertoi Henryn kuolleen. Brody sai pidettyä itsensä hädin tuskin kasassa ja joutui silti pysymään rauhallisena yrittäessään lohduttaa 14-vuotiasta pikkuveljeään, kun edelleen vaimoaan sureva Thomas romahti täysin Henryn kuoleman vuoksi eikä kyennyt tarjoamaan kahdelle nuorimmalle pojalleen edes vähäisintäkään lohtua ja tukea. Harlan tunsi suunnatonta epäuskoa ja vääryyttä siitä, että ainoa ihminen, joka oli pitänyt pakettia kasassa äidin kuoleman jälkeen, oli myös viety pois. Miten maailma saattoi kaataa niin paljon epäonnea yhden perheen niskaan?
Brody ei ollut todellakaan varautunut jatkavansa isänsä jalan jäljissä, eikä edes halunnut kotitilaa kontolleen, joten isoveli ratkaisi tilanteen pestautumalla turvallisuusjoukkojen riveihin. Toisiksi vanhimman poikansa teosta yllättyneenä ja loukkaantuneenakin Thomas haukkui Brodyn alimpaan helvettiin. Mies vannoi, ettei Brodylla olisi mitään asiaa tilalle enää koskaan, eikä veli uhannut isän tahtoa vuosiin. Harlanin elämästä puolestaan tuli helvetillistä, sillä hän oli kuitenkin luottanut siihen, että Brody kantaisi vastuun tilasta ja pikkuveljestään. Elämä olisi voinut olla hyvää, jos Brody olisi vastannut arjen pyörittämisestä. Olihan isoveli järkevä, oikeudenmukainen ja ennen kaikkea turvallinen aikuinen, jos niin saattoi sanoa juuri ja juuri 18-vuotiaasta nuorukaisesta. Yhtäkkiä Harlan oli kuitenkin jäänyt alkoholisoituneen isänsä kanssa kahdestaan Narrow Reachiin. Oli sanomattakin selvää, ettei Thomas ollut millään tavoin kykenevä maatilan päivittäisiin töihin tai edes sen johtamiseen. Tasan kaksi vuotta Harlan jaksoi yrittää auttaa tilalla, hoitaa eläimiä ja pitää itsensä sekä isänsä ruoassa. Sitten riitti.
Mielessä oli toki ensin käynyt, että jos kaksi vuotta jaksaisi vielä kituuttaa, niin sitten pääsisi liittymään turvallisuusjoukkoihin isoveljen tavoin. Turvallisuusjoukot kuulostivat ainakin noin tuhat kertaa paremmalta vaihtoehdolta kuin loppuelämä isän kanssa kotitilalla. Mikäli sattuisikin saamaan kuulan kalloon, niin eipähän ainakaan enää koskaan tarvitsisi palata takaisin lapsuudenkotiin. Harlan oli Brodyn lähdön jälkeen tutustunut samanikäiseen poikaan, joka ei missään nimessä myöskään halunnut jäädä Narrow Reachiin myötäilemään vanhempiensa tahtoa. Oli kuulema tiedossa avioliittoa naapuritilan kauniin tytön kanssa ja seesteistä elämää New Havenin valvovan silmän alla. Kieltämättä Harlanin korvaan se ei kuulostanut kovinkaan pahalta, mutta ei hän tuominnut. Mitä hän muka tiesi ystävänsä kotioloista? Ehkä sillä oli vielä karumpi arki kuin hänellä. Yhdessä punottiin kunnianhimoisia suunnitelmia elämän aloittamisesta muualla ja pohdittiin, miten pitkälle päästäisiin ennen kuin kukaan lähtisi perään. Varovasti kumpikin poika mietti karkaamista tien päälle, mutta suunnitelman vieminen ajatuksista käytännön tasolle antoi odottaa itseään hyvän tovin. Lopulta viimeinen isku olivat maksamattomat apukäsien palkat. 16-vuotiaalla pojalla ei ollut juuri keinoja, kun tyytymättömät työntekijät marssivat päärakennukseen ja veivät mukaan kaiken, millä oli vähänkin arvoa. Oli aika nostaa kädet pystyyn ja hylätä uppoava laiva.
Toisen tilan poikaa ei edes tarvinnut houkutella mukaan, kunhan vain ilmestyi sen oven taakse ja ilmoitti, että oli valmis lähtemään joko sen kanssa tai ilman sitä; totta kai se oli mukana, kun tilaisuus karkaamiseen tarjoutui. Seuraavana yönä kumpikin pojista keräsi vain välttämättömän omaisuutensa ja yön pimeyden turvin karkasi New Havenista. Kotoa varastetuilla hevosilla pääsi nopeasti yllättävänkin pitkälle eikä ketään tullut perään, vaikka ensin molemmat pojat olivat sitä pelänneetkin. Kunnianhimoiset suunnitelmat toiseen kaupunkiin asettumisesta ja elämän aloittamisesta puhtaalta pöydältä väistyivät kuitenkin lopulta, kun realiteetit iskivät vasten kasvoja. Jostain oli nimittäin pakko saada ruokaa, koska ilmeisesti pelkällä vapaudella ei elä eikä ihmisten hyväntahtoisuuteenkaan voinut jatkuvasti luottaa, vaikka kyllä aina ennen pitkää tuntui löytyvän joku, joka sääli nälässä olevia teinipoikia. Kummallakaan pojista ei kuitenkaan ollut oikeastaan minkäänlaisia erityisiä taitoja, joilla olisi voinut lyödä rahoiksi, joten pyrkiessään mahdollisimman kauaksi New Havenista, he pysähtyivät matkan varrella tekemään aina silloin tällöin muutamasta päivästä pariin viikkoon milloin minkäkinlaisia hanttihommia; korjattiin erään vanhan rouvan kattoa, nostettiin perunoita yhden tilan pelloilta ja siivottiin majatalossa ruokaa ja majoitusta vastaan juuri leskeksi jääneen rouvan apuna. Nokkelat teinipojat kuitenkin keksivät nopeasti, että torilla ja tupaten täynnä olevassa kapakassa saattoi helpostikin viedä lompakon jos toisenkin, arvokkaan helminauhan ja suvussa vuosia kulkeneen kultasormuksen. Piti olla vain nopea ja valita kohteensa huolella. Silti aina välillä juostiin karkuun sotilaita ja passipoliiseja, kun joku höynäytetyksi tullut raasu olikin ilmoittanut varkaudesta viranomaistahoille.
Taskuvarkaudet ja simppelit huijaukset vaihtuivat maantiellä matkaavien ryöstämiseen ja murtokeikkoihin, jos jossakin majatalon huoneessa tiedettiin majailevan hieman keskivertoa varakkaampi vieras, kun kahden hengen seurue kasvoi muutamalla uudella jäsenellä matkan varrella. On joukko myös onnistunut ryöstämään pahaa-aavistamattomien sotilaiden asekuljetuksen, kidnapannut New Havenin Arksteadista kotoisin olevan perijättären ja vapauttanut erään vankikuljetuksen vangit, vain koska yksi omista oli harmillisesti jäänyt kiinni ratsian yhteydessä. Syy sille, miksi joukko on kuitenkin pysynyt poissa ongelmista viranomaisten kanssa, on varmasti se, että vaikka heillä ei ole varsinaista arvojärjestystä, vetää Harlan joukkoa myös Narrow Reachista kotoisin olevan ystävänsä kanssa. Nimenomaan kyseinen kaksikko tekee loppukädessä päätökset, vaikka yleisesti ottaen joukko pyrkiikin toimimaan hyvinkin demokraattisesti; erimielisyydet ratkotaan puhumalla, päätöksistä äänestetään ja saalis jaetaan aina tasan kaikkien kesken. Jokainen mies tukee toista ja he ovat keskenään kuin perhe - kuin veljeksiä. Toinen tekijä sille, miksi joukko on vapaalla jalalla on myös se, että he suosivat mieluummin matalan riskin keikkoja. Maatierosvona kiinnijääminen ei ole läheskään niin todennäköistä kuin se, että murtautuisi raharikkaiden koteihin ja kidnappaisi perijättäriä päivät pitkät, mutta toisaalta hyvän tilaisuuden tullen ryhmä on kyllä aina ollut valmis hyödyntämään mahdollisuutensa. Ryhmä ei varsinaisesti kannata vastarintaa, mutta ei toisaalta myöskään hyväksy esimerkiksi New Havenin johdon ajatuksia. Jokaisella on omat aatteensa ja kaikilla on oikeus toimia ryhmän ulkopuolella yksilönä juuri kuten haluaa - ainakin niin kauan, kun ei aseta muita vaaraan.
Koska suurin osa ryhmän jäsenistä on kummallisen sattuman kautta kotoisin alkujaan New Havenista, on tukikohdaksi muodostunut hieman New Havenin ulkopuolella sijaitseva hylätty maatila. Paikkaa tosin vaihdetaan säännöllisesti siltä varalta, että turvallisuusjoukot olisivat saaneet vihiä lähistöllä majailevasta rosvojoukosta. Vaikka tien päällä koti-ikävä pääsee aina yllättämään, ei Harlan juurikaan näyttäydy Narrow Reachissa. Oikeastaan lapsuudenkodissa vieraillaan vain silloin, kun rahat ovat lopussa ja nälkä kurnii vatsanpohjassa. Vielä ainakin toistaiseksi isoveli on aina heittänyt ruokaa ja rahaakin joka kerta, eikä ole edes ilmiantanut veljeään turvallisuusjoukoille, vaikka sen luultavasti niin tulisi tehdä. Brodyn toiveista huolimatta, Harlan ei ole missään nimessä aikeissa ryhtyä perheen tilan isännäksi. Hänen puolestaan isoveli on ihan hyvä vain ja asettuu keskenään kasvattamaan viljaa. Brodyn ja Harlanin välit ovat monivivahteiset, sillä Harlan on edelleen pettynyt siihen, kuinka Brody vain jätti hänet yksin heidän isänsä kanssa, mutta toisaalta Harlan haluaisi melkein epätoivoisesti tukeutua elossa olevaan veljeensä ja käytännössä katsoen ainoaan perheenjäseneensä. Toisaalta Brody paheksuu veljensä elämäntyyliä, mikä on omiaan tarjoamaan aiheen jokakertaiselle sanaharkalle. Isäänsä Harlan suhtautuu välinpitämättömästi.
Maailman aina vain surkeammaksi käyvä tila ei säästänyt edes Hinseneita, vaan eräänä kauniina päivänä New Havenin turvallisuusjoukot marssivat perheen tilalle ja ohjasivat ei-niin-ystävällisesti siirtymään New Haveniin, tarkemmin ottaen Narrow Reachiin, jossa perheelle osoitettiin uusi tila peltoineen päivineen hoidettavaksi. Isä ei pistänyt vastaan, vaan totteli kuuliaisesti ja muistutti poikiaan sekä vaimoaan siitä, että he olivat onnekkaita toisin kuin moni muu. Kenties perheen päällä oli pointti sanoissaan, mutta Mary-Ann ei koskaan antanut miehensä unohtaa, että he voisivat elää hyvin erilaista elämää, jos he jättäisivät maanviljelyn ja siirtyisivät harjoittamaan ammattejaan lääketieteen parissa. Thomas oli kuitenkin haluton palaamaan lääkäriksi, mikä varmasti johtui myös pitkälti siitä, että nykyaikaisen lääketieteen harjoittaminen oli käynyt monin tavoin mahdottomaksi resurssien uupumisen vuoksi. Lapsilleen pariskunta opetti kuitenkin käytännöllisiä taitoja, kuten haavojen ompelua ja ensiavun antamista, mutta myös matematiikkaa, fysiikkaa, kirjoittamista ja biologiaa. Hinsenien lapset saivat taatusti keskivertoa paremman koulutuksen kuin moni muu lapsi Narrow Reachissa, jossa eli omassa suljetussa yhteisössään oikeastaan pelkkiä jyväjemmareita. Jos ymmärsi tilan pyörittämisen päälle, oli monen mielestä siinä aivan tarpeeksi koulutusta kerrakseen.
Perheen arki oli työntäytteistä, kun hoidettavana oli viljelykset sekä eläimet. Tahtia eivät hidastaneet pienet flunssat tai ikävästi kolottava selkä, vaan töitä tehtiin, jos vain suinkin tolpillaan pysyi. Eräänä keväänä riehunut influenssaepidemia kuitenkin kaatoi perheen äidin sänkyyn. 7-vuotiaalle pojalle, joka oli aina ollut äitinsä silmäterä, ei tietenkään kerrottu kuinka vakava tilanne oli, mutta isän, vanhempien veljien ja kotona vierailleen lääkärin päivä päivältä huolestuneemmaksi käyvät ilmeet kuitenkin kertoivat kaiken tarvittavan. Kaksi viikkoa myöhemmin pojat joutuivat hautaamaan äitinsä. Mary-Annin kuolema oli kova isku Thomasille, joka oli riidoista ja erimielisyyksistä huolimatta rakastanut aina vaimoaan syvästi. Veljekset olivat kaikki tarpeeksi vanhoja muistaakseen myöhemminkin, kuinka isä purskahti itkuun aamiaispöydässä, kieltäytyi tyhjentämään vaatekaappia äidin vaatteista ja pysyi sängyssä peiton alle hautautuneena päivätolkulla. Isän täydellisen kykenemättömyyden myötä tilan johtaminen laskeutui entistäkin enemmän vanhimman veljen, Henryn, harteille. Toki veljeksistä vanhin oli se, joka olisi lopulta perinyt manttelin isältään, mutta Henry ei ollut ajatellut sukupolvenvaihdoksen tapahtuvan vielä näin varhain. On kuitenkin myönnettävä, että Henry otti ihailtavalla kypsyydellä vastaan vastuun niin kotitilasta, työntekijöistä kuin pikkuveljistäänkin. Brodylta ja Harlanilta ei koskaan puuttunut mitään, vaan aina oli puhtaita vaatteita, ruokaa pöydässä ja katto pään päällä. Yhdessä veljekset pyrkivät puuttumaan isänsä lisääntyvään alkoholinkäyttöön, mutta turhaan, sillä isäukosta tuli nopeasti taitava löytämään poikien piilottamat viinapullot.
Brody oli siinä mielessä onnekas, että sillä oli lähitiloilta kaksi ystävää, Wyatt Anderson ja Emmett Walsh, joiden seuraan isoveli pakeni aina, kun ei halunnut viettää aikaa kotona. Harlan oli aina ollut hieman ujompi ja seurannut mieluummin äidin perässä navettaan lypsämään lehmiä kuin lähtenyt leikkimään naapuritilojen lasten kanssa. Tosin Harlan oli aina saanut kyseenalaisen kunnian toimia isoveljensä kepposten kohteena. Brodysta oli aiemmin kanneltu - tietysti - äidille, mutta äidin kuoleman jälkeen Harlan kävi itkemässä aina Henrylle, joka jahtasi vihaisena kerran jos toisenkin Brodya pitkin Narrow Reachia helvetillisellä selkäsaunalla uhaten. Muuten veljesten arki oli pahimmasta surusta selviämisen jälkeen lähinnä naurun ja veljellisen naljailun täytteistä. Isän suuri suru tosin pakotti heidät osittain hautaamaan oman surunsa, koska elämässä oli kuitenkin mentävä eteenpäin. Jos jotain hyvää halusi etsiä, niin ainakin veljeksistä oli tullut aiempaakin läheisimpiä, kun he olivat surussaan tukeutuneet toisiinsa, sillä Thomas oli vetäytynyt käytännössä katsoen täysin omiin oloihinsa. Oli ihme, jos pojat näkivät isäänsä edes kerran päivässä.
Valitettavasti tragedia kohtasi Hinsenin perhettä uudestaan vain muutamaa vuotta myöhemmin, kun veljeksistä vanhin oli eräänä iltana päättänyt lähteä kapakkaan ystäviensä kanssa. Ikävä kyllä iloinen ilta otti ikävän käänteen, kun Henry putosi epäonnisen tapahtumasarjan seurauksena ladon katolta ja löi päänsä maassa olleeseen kiveen. Harlan ei unohda taatusti koskaan Brodyn tuskaista ja pohjattoman surullista ilmettä, kun isoveli tuli herättämään hänet keskellä yötä ja kertoi Henryn kuolleen. Brody sai pidettyä itsensä hädin tuskin kasassa ja joutui silti pysymään rauhallisena yrittäessään lohduttaa 14-vuotiasta pikkuveljeään, kun edelleen vaimoaan sureva Thomas romahti täysin Henryn kuoleman vuoksi eikä kyennyt tarjoamaan kahdelle nuorimmalle pojalleen edes vähäisintäkään lohtua ja tukea. Harlan tunsi suunnatonta epäuskoa ja vääryyttä siitä, että ainoa ihminen, joka oli pitänyt pakettia kasassa äidin kuoleman jälkeen, oli myös viety pois. Miten maailma saattoi kaataa niin paljon epäonnea yhden perheen niskaan?
Brody ei ollut todellakaan varautunut jatkavansa isänsä jalan jäljissä, eikä edes halunnut kotitilaa kontolleen, joten isoveli ratkaisi tilanteen pestautumalla turvallisuusjoukkojen riveihin. Toisiksi vanhimman poikansa teosta yllättyneenä ja loukkaantuneenakin Thomas haukkui Brodyn alimpaan helvettiin. Mies vannoi, ettei Brodylla olisi mitään asiaa tilalle enää koskaan, eikä veli uhannut isän tahtoa vuosiin. Harlanin elämästä puolestaan tuli helvetillistä, sillä hän oli kuitenkin luottanut siihen, että Brody kantaisi vastuun tilasta ja pikkuveljestään. Elämä olisi voinut olla hyvää, jos Brody olisi vastannut arjen pyörittämisestä. Olihan isoveli järkevä, oikeudenmukainen ja ennen kaikkea turvallinen aikuinen, jos niin saattoi sanoa juuri ja juuri 18-vuotiaasta nuorukaisesta. Yhtäkkiä Harlan oli kuitenkin jäänyt alkoholisoituneen isänsä kanssa kahdestaan Narrow Reachiin. Oli sanomattakin selvää, ettei Thomas ollut millään tavoin kykenevä maatilan päivittäisiin töihin tai edes sen johtamiseen. Tasan kaksi vuotta Harlan jaksoi yrittää auttaa tilalla, hoitaa eläimiä ja pitää itsensä sekä isänsä ruoassa. Sitten riitti.
Mielessä oli toki ensin käynyt, että jos kaksi vuotta jaksaisi vielä kituuttaa, niin sitten pääsisi liittymään turvallisuusjoukkoihin isoveljen tavoin. Turvallisuusjoukot kuulostivat ainakin noin tuhat kertaa paremmalta vaihtoehdolta kuin loppuelämä isän kanssa kotitilalla. Mikäli sattuisikin saamaan kuulan kalloon, niin eipähän ainakaan enää koskaan tarvitsisi palata takaisin lapsuudenkotiin. Harlan oli Brodyn lähdön jälkeen tutustunut samanikäiseen poikaan, joka ei missään nimessä myöskään halunnut jäädä Narrow Reachiin myötäilemään vanhempiensa tahtoa. Oli kuulema tiedossa avioliittoa naapuritilan kauniin tytön kanssa ja seesteistä elämää New Havenin valvovan silmän alla. Kieltämättä Harlanin korvaan se ei kuulostanut kovinkaan pahalta, mutta ei hän tuominnut. Mitä hän muka tiesi ystävänsä kotioloista? Ehkä sillä oli vielä karumpi arki kuin hänellä. Yhdessä punottiin kunnianhimoisia suunnitelmia elämän aloittamisesta muualla ja pohdittiin, miten pitkälle päästäisiin ennen kuin kukaan lähtisi perään. Varovasti kumpikin poika mietti karkaamista tien päälle, mutta suunnitelman vieminen ajatuksista käytännön tasolle antoi odottaa itseään hyvän tovin. Lopulta viimeinen isku olivat maksamattomat apukäsien palkat. 16-vuotiaalla pojalla ei ollut juuri keinoja, kun tyytymättömät työntekijät marssivat päärakennukseen ja veivät mukaan kaiken, millä oli vähänkin arvoa. Oli aika nostaa kädet pystyyn ja hylätä uppoava laiva.
Toisen tilan poikaa ei edes tarvinnut houkutella mukaan, kunhan vain ilmestyi sen oven taakse ja ilmoitti, että oli valmis lähtemään joko sen kanssa tai ilman sitä; totta kai se oli mukana, kun tilaisuus karkaamiseen tarjoutui. Seuraavana yönä kumpikin pojista keräsi vain välttämättömän omaisuutensa ja yön pimeyden turvin karkasi New Havenista. Kotoa varastetuilla hevosilla pääsi nopeasti yllättävänkin pitkälle eikä ketään tullut perään, vaikka ensin molemmat pojat olivat sitä pelänneetkin. Kunnianhimoiset suunnitelmat toiseen kaupunkiin asettumisesta ja elämän aloittamisesta puhtaalta pöydältä väistyivät kuitenkin lopulta, kun realiteetit iskivät vasten kasvoja. Jostain oli nimittäin pakko saada ruokaa, koska ilmeisesti pelkällä vapaudella ei elä eikä ihmisten hyväntahtoisuuteenkaan voinut jatkuvasti luottaa, vaikka kyllä aina ennen pitkää tuntui löytyvän joku, joka sääli nälässä olevia teinipoikia. Kummallakaan pojista ei kuitenkaan ollut oikeastaan minkäänlaisia erityisiä taitoja, joilla olisi voinut lyödä rahoiksi, joten pyrkiessään mahdollisimman kauaksi New Havenista, he pysähtyivät matkan varrella tekemään aina silloin tällöin muutamasta päivästä pariin viikkoon milloin minkäkinlaisia hanttihommia; korjattiin erään vanhan rouvan kattoa, nostettiin perunoita yhden tilan pelloilta ja siivottiin majatalossa ruokaa ja majoitusta vastaan juuri leskeksi jääneen rouvan apuna. Nokkelat teinipojat kuitenkin keksivät nopeasti, että torilla ja tupaten täynnä olevassa kapakassa saattoi helpostikin viedä lompakon jos toisenkin, arvokkaan helminauhan ja suvussa vuosia kulkeneen kultasormuksen. Piti olla vain nopea ja valita kohteensa huolella. Silti aina välillä juostiin karkuun sotilaita ja passipoliiseja, kun joku höynäytetyksi tullut raasu olikin ilmoittanut varkaudesta viranomaistahoille.
Taskuvarkaudet ja simppelit huijaukset vaihtuivat maantiellä matkaavien ryöstämiseen ja murtokeikkoihin, jos jossakin majatalon huoneessa tiedettiin majailevan hieman keskivertoa varakkaampi vieras, kun kahden hengen seurue kasvoi muutamalla uudella jäsenellä matkan varrella. On joukko myös onnistunut ryöstämään pahaa-aavistamattomien sotilaiden asekuljetuksen, kidnapannut New Havenin Arksteadista kotoisin olevan perijättären ja vapauttanut erään vankikuljetuksen vangit, vain koska yksi omista oli harmillisesti jäänyt kiinni ratsian yhteydessä. Syy sille, miksi joukko on kuitenkin pysynyt poissa ongelmista viranomaisten kanssa, on varmasti se, että vaikka heillä ei ole varsinaista arvojärjestystä, vetää Harlan joukkoa myös Narrow Reachista kotoisin olevan ystävänsä kanssa. Nimenomaan kyseinen kaksikko tekee loppukädessä päätökset, vaikka yleisesti ottaen joukko pyrkiikin toimimaan hyvinkin demokraattisesti; erimielisyydet ratkotaan puhumalla, päätöksistä äänestetään ja saalis jaetaan aina tasan kaikkien kesken. Jokainen mies tukee toista ja he ovat keskenään kuin perhe - kuin veljeksiä. Toinen tekijä sille, miksi joukko on vapaalla jalalla on myös se, että he suosivat mieluummin matalan riskin keikkoja. Maatierosvona kiinnijääminen ei ole läheskään niin todennäköistä kuin se, että murtautuisi raharikkaiden koteihin ja kidnappaisi perijättäriä päivät pitkät, mutta toisaalta hyvän tilaisuuden tullen ryhmä on kyllä aina ollut valmis hyödyntämään mahdollisuutensa. Ryhmä ei varsinaisesti kannata vastarintaa, mutta ei toisaalta myöskään hyväksy esimerkiksi New Havenin johdon ajatuksia. Jokaisella on omat aatteensa ja kaikilla on oikeus toimia ryhmän ulkopuolella yksilönä juuri kuten haluaa - ainakin niin kauan, kun ei aseta muita vaaraan.
Koska suurin osa ryhmän jäsenistä on kummallisen sattuman kautta kotoisin alkujaan New Havenista, on tukikohdaksi muodostunut hieman New Havenin ulkopuolella sijaitseva hylätty maatila. Paikkaa tosin vaihdetaan säännöllisesti siltä varalta, että turvallisuusjoukot olisivat saaneet vihiä lähistöllä majailevasta rosvojoukosta. Vaikka tien päällä koti-ikävä pääsee aina yllättämään, ei Harlan juurikaan näyttäydy Narrow Reachissa. Oikeastaan lapsuudenkodissa vieraillaan vain silloin, kun rahat ovat lopussa ja nälkä kurnii vatsanpohjassa. Vielä ainakin toistaiseksi isoveli on aina heittänyt ruokaa ja rahaakin joka kerta, eikä ole edes ilmiantanut veljeään turvallisuusjoukoille, vaikka sen luultavasti niin tulisi tehdä. Brodyn toiveista huolimatta, Harlan ei ole missään nimessä aikeissa ryhtyä perheen tilan isännäksi. Hänen puolestaan isoveli on ihan hyvä vain ja asettuu keskenään kasvattamaan viljaa. Brodyn ja Harlanin välit ovat monivivahteiset, sillä Harlan on edelleen pettynyt siihen, kuinka Brody vain jätti hänet yksin heidän isänsä kanssa, mutta toisaalta Harlan haluaisi melkein epätoivoisesti tukeutua elossa olevaan veljeensä ja käytännössä katsoen ainoaan perheenjäseneensä. Toisaalta Brody paheksuu veljensä elämäntyyliä, mikä on omiaan tarjoamaan aiheen jokakertaiselle sanaharkalle. Isäänsä Harlan suhtautuu välinpitämättömästi.
Hinsenin veljekset ovat aina olleet hyvin samannäköisiä keskenään; tummat hiukset ja silmät, pitkähköt kasvot ja tuima katse. Harlankin muistuttaa monin tavoin isoveljeään - erityisesti silloin, kun mies vaivautuu leikkaamaan kuontalonsa ja siistimään partaansa. Hiusten pituus vaihtelee melko pitkälti sen mukaan, miten pitkään on viihdytty tien päällä. Viihtyy kuitenkin paremmin yleensä pidemmässä tukassa, sillä näyttää mieluusti mahdollisimman vähän veljeltään. Pituutta veljeksistä nuorimmalla on kuitenkin vain 180 cm, eli 8 senttiä vähemmän kuin isoveljellä, joskin on myönnettävä, että Harlan näyttää pidemmältä kuin oikeasti on. Veljensä tavoin kuitenkin harteikas ja enemmänkin lihaksikas kuin heiveröisen poikamainen.
Jos jokin Brodylla ja Harlanilla on yhteistä, niin se, että heidän kummankin on vaikea päästää uusia tuttavuuksia lähelleen. Joskus tosin vain kolahtaa, kuten kävi rosvojoukon uusimman tulokkaan kanssa, mutta harvassa ovat ne ihmiset, joille Harlan olisi kovinkaan nopeasti avautunut elämästään tai ylipäätään itsestään. Siinä missä Brodylla tietynlainen sulkeutuneisuus johtuu epäluuloisuudesta ja sotilaskoulutuksesta, johtuu se Harlanilla puhtaasti ujoudesta. Vaikka hän usein esittäytyykin sanavalmiina, nauravaisena ja kohtalaisen puheliaana myös tuntemattomille, on hän oikeasti pohjimmiltaan hyvinkin ujo. Lapsena ujous hankaloitti ystävyyssuhteiden luomista ja niin se tekee nykyäänkin. Harlan ei mielellään lähesty ventovieraita ellei oli ihan pakko. Hurmureiden roolit jätetään mieluusti muille ryhmän jäsenille. Ystävilleen ja lähimmäisilleen todella lojaali ja lämmin persoona. Ei koskaan jättäisi esimerkiksi ryhmänsä jäseniä pulaan, jos vain on mahdollisuus tehdä jotain. Harlan ei ole kuitenkaan missään tapauksessa tyhmä, mikäli tilanne on täydellisen toivoton, uskaltaa hän kyllä nostaa kätensä pystyyn ja todeta tilanteen realiteetit. Toimiikin useasti ryhmänsä muille jäsenille järjen äänenä. Harkitsevainen ja älykäs. Osaa hahmottaa todella hyvin kokonaiskuvan pienimpiä yksityiskohtia myöden. Ei aivan niin kontrollinhaluinen kuin veljensä, mutta myönnettäköön, että Harlankin luottaa vahvasti siihen, että asiat kannattaa aina tehdä itse, koska silloin ne tulevat ainakin tehdyksi. Omaa luonnostaan melko hyvät organisointitaidot, minkä takia osallistuu mieluusti keikkojen suunnitteluun.
Ei oikeastaan harrasta parisuhteita jo pelkästään sen vuoksi, miten ansaitsee elantonsa. Mitä vähemmän on velvollisuuksia kotipuolessa, sitä helpompi on karata rötöstelemään ympäri maata vaikka puoleksi vuodeksi. Tietynlainen juurettomuus ja vapaus tehdä, mitä haluaa, ovat asioita, joista Harlan pitää tiukasti kiinni. Ei ole myöskään auktoriteettien suurin ystävä, minkä vuoksi on taatusti se, joka soittaa suutaan turvallisuusjoukon sotilaille - erityisesti veljelleen. Toisaalta myös mahdottoman hyvä puhumaan itsensä ja muut ulos ongelmista, joten vaikka onnistuisikin suututtamaan partiointitehtävissä olevan sotilaan, pääsee eroon jälkiseurauksista yleensä kuin koira veräjästä. Harlan on yleisesti ottaen todella vaikea suututtaa, sillä suhtautuu provosointiin hällä väliä -asenteella. Ohittaa loukkaavat sanat käden heilautuksella tai olkien kohautuksella, eikä oikeastaan edes näytä ulospäin, vaikka suuttuisikin. Raivoamisen ja räyhäämisen sijaan vetäytyy mieluummin omiin oloihinsa ja välttelee puhumista sekä kontaktin ottamista. Mikäli saat osaksesi siis vain pitkästyneitä mulkaisuita, kannattaa ehkä jättää mies rauhaan ja yrittää myöhemmin uudelleen. Suhtautuu vastarintaan hyvin kielteisesti, tai oikeastaan lähinnä halveksuen. Ei usko vastarinnan olevan mitään muuta kuin pikkurikollisia, jotka eivät saa aikaan kuin lisää ongelmia. Ei tietenkään hyväksy New Havenin johdon toimia, mutta arksteadilaisiin mies suhtautuu sen sijaan vain välinpitämättömästi. Arvostaa ihmisiä ihan muista syistä kuin varakkuuden tai hienon kartanon vuoksi.
FACE CLAIM: RYAN CORR
