Post by eiss. on Oct 14, 2022 22:28:34 GMT 2




Helen Mills
56-vuotias, naimisissa Maverick Millsin kanssa, yksi tytär Poppy
Esikoinen, vanhemmat ja kaksi sisarusta perheineen asuu Arksteadissa
Seurapiirirouva, täyttää päivänsä lähinnä juhlien ja hyväntekeväisyystempausten suunnittelulla
Asuu Arksteadissa aviomiehensä ja tyttärensä kanssa
Helenin elämä oli mukavaa ja leppoisaa jo ennen kuin maailma päätti muuttua merkittävästi. Hän syntyi teknologian parissa työskenteleville vanhemmilleen, jotka olivat saavuttaneet mittavan omaisuuden yrityskaupoilla. Äidillä toki oli rahaa jo omasta takaa, kiitos kiinteistösijoitusten ja useita lehtitaloja omistavan sukunsa. Paikka seurapiireistä oli taattu eikä se asema ole muuttunut näihinkään päiviin mennessä mihinkään.
Helen haaveili aina isosta perheestä, mutta lopulta lapsiluku jäi vain yhteen. Tytärtään nainen on miehensä tavoin aina hemmotellut ja palvonut, mutta toisaalta myös Millsien kodissa on vallinnut tarkat rajat ja tiukat säännöt. Poppy on toki aina saanut kaiken, mitä on halunnut, mutta on tyttö joutunut ainakin joskus tekemään töitä haluamansa eteen. Odottaa innoissaan tyttärensä häitä ja mahdollisesti tulevaa perheenlisäystä. Suhtautuukin Poppyn kihlattuun, Charlesiin, kuin omaan poikaansa.
Helen on aina täydellisen kohtelias, ystävällinen ja miellyttävä. Naisessa ei yksinkertaisesti ole mitään, mikä sattuisi ärsyttämään - paitsi ehkä juuri hyväosaisuus ja äärettömän etuoikeutettu asema, mutta sekin vain tiettyjen ihmisten keskuudessa. Hyvä organisoimaan asioita eikä pelkää ottaa johtoasemaa. Ei kuitenkaan koskaan kyseenalaistaisi aviomiehensä tekoja tai päätöksiä, vaan seisoo niiden takana aina ja poikkeuksetta julkisesti. Suljettujen ovien takana saattaa antaakin hyvin kipakkaa palautetta.
fc: Elizabeth McGovern