Elämä toisen polven maahanmuuttajavanhempien lapsena ei ollut aina auvoisaa ennen kuin maailma päätti lopullisesti lyödä hanskansa tiskiin ja antaa asioiden rullata alas jyrkännettä ihan omalla painollaan, eikä se ole sittemmin ainakaan helpottunut. Bennyn kamppailulajeja harrastanut ja elokuvateollisuudessa stunt-koordinaattorina aikoinaan toiminut isä joutui turvautumaan kykyihinsä elävässä elämässä perheen paetessa sietämättömäksi käynyttä Kalifornian kuumuutta, kuivuutta ja maastopaloja 2030-luvun jälkipuoliskolla. Gaot eivät olleet ainoita ilmastopakolaisia ja kilpailu resursseista oli kovaa. Benny oli vain 13-vuotias, kun joutui ensimmäisen kerran käsittelemään toisen ihmisen elämän päättämistä puolustaessaan itseään ja äitiään epätoivoista ryöväriä vastaan.

Benny, hänen isänsä, äitinsä ja pari vuotta nuorempi sisarensa viettivät lopulta tien päällä melkein kaksi täyttä vuotta, kunnes perhe asettui pieneen kylään silloisen Minnesotan alueella. Elantonsa he ansaitsivat pääosin kalastajina, isän rakkaudella hoivaaman yrttitarhan yrteillä sekä äidin kehnolla hyllyttäjän palkalla. Benny ja hänen sisarensa auttoivat kalastustöissä ja yrttitarhalla, ja tekivät milloin mitäkin pientä hanttihommaa, mitä muillta kyläläisillä oli tarjota. Elämä oli niukkaa, mutta suhteellisen turvattua. Lähinnä sen niukkuuden takia Benny piti hyvänä suunnitelmana liittyä New Havenin turvallisuusjoukkoihin niiden edustajan vierailtua kylässä rekrytoimassa nuorukaisia. Määräaikainen sopimus, työnantajan kattamat elinkustannukset ja hyvä palkka, josta riittäisi kotiin lähetettäväksi – oliko muka olemassa parempaa diiliä?

New Haven oli kaukana kotoa, mutta koti-ikävälle ei onneksi jäänyt liiaksi aikaa rankan koulutuksen lomassa. Isänsä opissa kung futa ja kumppaneita pienen ikänsä treenannut Benny otti ehkä keskivertoalokasta vähemmän turpaansa lähitaisteluharjoituksissa, mutta päivät olivat pitkiä ja fyysisiä. Kentällä siihen sai sitten lisätä vielä jatkuvan uhan hengelle ja terveydelle, moraaliset dilemmat vihollisten (ja joskus viattomien sivullistenkin) vahingoittamisesta. Vain pari vuotta sotilaselämää riitti kyynistämään nuoren miehen siihen pisteeseen, että kotiin ikävöinnin sijasta siellä vieraileminenkin oikeastaan aina vähän hävetti. Oli yksi asia puolustaa itseään, perhettään ja omaisuuttaan pahantekijöitä vastaan, ja täysin toinen olla itse raidaava osapuoli silloinkin, kun raidaamisen motiivi oli vähintäänkin kyseenalainen.

Benny sai jälleen varovaista otetta inhimillisemmästä puolestaan kohdattuaan vähän päälle parikymppisenä Tytön. Vuoden jälkeen vaihdettiin kihlat ja häitä tanssittiin pikaisesti Bennyn lomilla puoli vuotta myöhemmin. Hienoinen kupru nuoren parin onneen ilmestyi, kun miehelle selvisi rakkaan vaimon puuhastelu vastarintaliikkeen parissa. Hetken tilanne oli tulehtunut ja tulenarka, mutta niin vain molemmat päättivät yrittää säilyttää sen, mitä heidän välillään oli ja katsoa sormien välistä sitä pientä sivuseikkaa, miten he operoivat käytännössä täysin vastakkaisilla puolilla. Ja se toimi. Tavallaan. Riittävän hyvin.

Rakkaus kenties oli sokea, mutta muu maailma ei. Koitti se päivä, kun Bennyä vähemmän jäävit tahot alkoivat päästä jyvälle vaimon yhteyksistä tiettyjä piirejä epämiellyttäviin toimiin. Samoihin aikoihin myös tuleva jälkikasvu alkoi tehdä tuloaan tiettäväksi. Jos Benny olikin ollut hetken kahden vaiheilla siitä, oliko rakkaus koko oman elämän (niin merkityksessä "ura, koti, sosiaaliset suhteet" kuin konkreettisestikin) riskeeraamisen arvoista, tulevaa lastaan hän ei voinut lähettää surman suuhun tai syntymään vankilassa. Raskausuutisen jälkeen hän teki kaikkensa peittääkseen vaimonsa jälkiä. Kun se ei riittänyt, Benny järjesti vaimonsa ja syntymättömän lapsensa turvaan vain vähän ennen kuin sotilaat tulivat ovelle kolkuttelemaan. Maanpetossyytteethän siitä tietysti napsahtivat heti niskaan ihan vain, koska oli tietoisesti piiloteltu ja autettu kapinallisia. Yritti Benny ottaa vaimon tekemisiäkin nimiinsä, mutta sitä ei kukaan niellyt.

Siihen asti miltei moitteettoman uran tehneen Bennyn komentava upseeri ja osa hänen kollegoistaan asettuivat poikkiteloin kuolemantuomiota vastaan, vaikka se olisi ollut nopea standardiratkaisu vastaavissa tapauksissa. Tuomiota vastustavia puheenvuoroja ei ollut monia, mutta ne olivat niin äänekkäitä, että tuomaristokin lopulta taipui ihan vain saadakseen tämän nimenomaisen piikin irti lihastaan mahdollisimman pian. Koska törkeästä petoksesta oli kuitenkin jollain tavalla rankaistava, pohdittiin Bennyn kohtaloksi muun muassa tuoreen konfliktin eturintamalle tykinruoaksi lähettämistä tai kaivoksille pakkotyöhön ohjaamista. Sitten joku muisti miehellä olevan vaarallisen tehokkaan taistelijan maine, ja siitä syntyi kuningasidea dumpata mies kuolemanpeliareenoille.

Benny – tai mikä enemmän tai vähemmän rasistinen areenanimi hänelle oli kulloinkin annettu – vietti melkein vuosikymmenen elämästään taistelijana kuolemanpeleissä. Alkuaikoina hän yritti tarkoituksella ottaa niin paljon ja niin pahaa osumaa, että voisi vain kuolla nopeasti pois. Kerta toisensa jälkeen hänet valitettavasti kursittiin kasaan ja todettiin että viikko lepoa ja ei kuin areenalle mars. Koska turpaan ottaminen ja puolikuoleminen ei lopulta johtanut mihinkään muuhun kuin turpaan ottamiseen ja puolikuolemiseen, oli seuraava strategia yrittää selvitä taisteluista mahdollisimman vähällä turpaan ottamisella ja puolikuolemisella. Jännä, miten selviytymistaistelussa nopeasti oppi asettamaan oman selviytymisensä prioriteetiksi numero yksi. Sotilastausta ja vuosien kamppailulajikokemus yhdistettynä "let's get this over with" -moodiin osoittautuivat areenauran aikana tehokkaaksi komboksi. Tehokkuus puolestaan heijastui yleisön suosiona, joskin Bennyn kohtaloksi muodostui useimmiten tulla roolitetuksi "pahikseksi". Because of racism reasons.

Jonain päivänä, toivottavasti pian koittavana sellaisena, areenalle tai areenan lääkärin pöydälle kuoleminen oli kohtalo, jonka Benny oli jo hyväksynyt siinä vaiheessa, kun hänet yhtenä iltana talutettiin poikkeuksellisen verisen ottelun jälkeen hienojen pukumiesten puheille. Ne edustivat jotakuta vielä hienompaa pukumiestä, joka oli päättänyt haluavansa ostaa suosikkitaistelijansa omaksi henkilökohtaiseksi henkivartijakseen. Benny oli tietysti nauranut paskaisesti tarjoukselle, sylkäissyt viestintuojien suuntaan ja ilmoittanut niiden voivan pitää tunkkinsa. Kuten muutenkaan elämässä, ei tästäkään asiasta kuitenkaan kysytty Bennyn mielipidettä, vaan areena kääri diilistä rahat ja totesi että johan mies on hyvän aikaa syntejänsä sovittanut, onnea ja menestystä vain jatkoon, no hard feelings.

Vapauteen ja jokapäiväisen silmittömän väkivallan puutteeseen oli aluksi vaikea sopeutua. Alkukankeuden jälkeen Benny kuitenkin huomasi, ettei tämä elämän viimeisin yllättävä luku ollut hassumpi. Kun alkuperäisestä pukumiehestä jätti aika (ei Bennyn vahtivuorolla!), sai Benny nopeasti uuden pestin toisen perheen turvamiehenä. Ja sitten seuraavan. Kunnes lopulta sekin onni loppui lyhyeen viimeisen pestin päätyttyä (lapsen)vahdittavan rikkaan perheen idealistitytön livistettyä Bennyn valvovan silmän alta. Tytön vanhemmat olivat luonnollisesti raivoissaan ja uhkasivat lähettää miehen takaisin areenalle. Kerran sellaisesta elämästä irti päästyään Benny ei ollut valmis palaamaan siihen helvettiin, vaan heittäytyi käytännössä polvilleen ja aneli perhettä jättämään asian huonoihin suosituksiin ja palautettuun palkkioon. Niin lopulta kävikin.

Bennyn taustalla työmarkkinanäkymät olivat lievästi sanottuna kehnonlaiset. Vanhan sotilaskollegan kautta hänen onnistui pitkän vääntämisen ja syyllistämisen jälkeen puhua itselleen vartijan pesti. Sotilaaksi häntä ei tietenkään huolittu takaisin, ei virallisesti, mutta akuutin työvoimapulan kanssa edes turvallisuusjoukoilla ei ole varaa nirsoilla alimpien tasojen nakkitehtäviin palkattavasta väestä. Passipoliisina pikkutunneilla pönöttäminen tai yövuorona vanginvartijana toimiminen on kaukana tehtävistä, joita Bennykin aikoinaan ennen sotilasuransa kariutumista teki, mutta kuolemanpelit ne vielä toistaiseksi voittavat. Nakkihommien sivussa mies yrittää kovasti rakentaa uudestaan myös kolauksen ottanutta yksityisen sektorin uraansa yksityinen nakkihomma kerrallaan.

Benny on erinomainen elävä esimerkki huumorin ja hieman liian rempseän hymyn taakse roppakaupalla traumaa ja elämään kyllästymistä kätkevästä stereotyypistä. Lapsena ja nuorena hän oli astetta vakavampi ja hiljaisempi poika, mutta jo hyvässä vaihessa sotilasuransa alokasvaihetta hänestä muovautui se sarkastista ja toisinaan hivenen mustaakin huumoria viljelevä tyyppi, joka ennen vaarallista tehtävää luetteli virne huulillaan toinen toistaan kammottavampia tapoja, joilla kaikki voisi mennä pieleen – mutta sellaisella kepeällä ja leikkiä laskevalla tyylillä, joka sai osan porukasta hieman rentoutumaan, vaikka kaikki tiesivätkin luetellut asiat todellisiksi riskeiksi.

Myös tämän kolikon kääntöpuolesta Benny on suoranainen näytekappale. Hymy hänen huulillaan hyytyy yhtä nopeasti kuin sarkastinen sutkautus niiltä toisessa tilanteessa pakenee. Ero reilun vuosikymmenen takaiseen piilee lähinnä siinä, miten vielä silloin joskus hymy oli ennen katoamistaan enemmän tai vähemmän aito. Näinä päivinä vaatii enemmän tietoista yrittämistä pitää yllä muuta kuin lakonista tyhjyyteen tuijottavaa katsetta. Seurassa mies osaa käyttäytyä jota kuinkin normaalin ihmisen tavoin, mutta muiden silmien välttäessä maski putoaa helposti pois. Toisaalta nimenomaan muiden ihmisten seurassa hän osaa vielä edes yrittää leikkiä toimintakykyistä ihmistä, eivätkä kaikki hänen hymynsä ja naurahduksensa ole laskelmoitua teatteria. Yksin kotona hän ei oikein osaa vieläkään olla vietettyään vuosia ja taas vuosia ensin areenan kurjissa majoitustiloissa ja sitä ennen sotilaiden joukkomajoituksessa. Hiljaisuudessa kun saattaa vaikka vahingossa kuulla omat ajatuksensa. Bennyn täydellinen päivä onkin aamusta iltaan (tai illasta aamuun, koska työvuorot tapaavat sijoittumaan öisin, jolloin kukaan muu ei halua niitä tehdä) töitä tai raskaita huveja siten, että kotona voi kaatua suoraan sänkyyn ja mielellään vajota tiedottomuuteen ennen kuin pää osuu tyynyyn.

Ajatuksiensa työhön, fyysiseen rääkkiin tai paremman puutteessa alkoholiin hukuttamisesta huolimatta Benny ei ole varsinaisesti itsetuhoinen. Ei ainakaan sellaisessa aktiivisesti itsensä vahingoittamista harrastavassa mielessä. Mitä tulee passiivisempiin metodeihin, niin no... Ruokatottumukset voisivat varmasti olla paremmatkin kuin pakollisen polttoaineen tankkaaminen, unta voisi joskus kokeilla muutenkin kuin parin tunnin pätkissä, ja lähikapakan omistajan kodin uusi patio on todennäköisesti käytännössä Bennyn rahoittama, mutta voisivat asiat huonommallakin tolalla olla. Ehkä. Hän voisi esimerkiksi ottaa työssään (tai vapaa-ajallaan) turhia ja tarpeettomia riskejä, kuten syöksyminen aseistettujen vihollisten perään odottamatta taustatukea, korkeista paikoista hyppiminen tai tunnetun rikollisjengin alueen poikki oikaiseminen – paitsi että hän kyllä tekee kaikkia näitä ja paljon muuta, joten ehkä jonkinlaista lievää omalla hengellä leikkimistä hänen toiminnassaan silloin tällöin ilmenee.

Toisinaan holtiton ja nopea toiminta on kaikeksi onneksi perusteltavissa työssä tehokkuuteen pyrkimisellä. Se nyt vain on nopeampaa ja tehokkaampaa juosta itse jonkun perään ja taklata se alas varaston katolta kuin jäädä pohtimaan onko jonkun perään juokseminen ja sen varaston katolta alas taklaaminen paras mahdollinen toimintasuunnitelma. Benny oli jo nuorempana kuuliainen, terävä ja tehtäväorientoitunut sotilas. Sittemmin niin empiatia- kuin sympatiakyvynkin vuosien varrella rapistuttua hänen "no bullshit" -asenteensa on vain korostunut entisestään. Hänen kärsivällisyytensä riittää minkäänlaiselle perseilylle noin kolme sekuntia. Sen jälkeen tarvittaessa laitetaan vaikka varoittamatta luoti jonkun ei-kriittiseen paikkaan tai kumautetaan kyynärpäällä nenärustoa uuteen järjestykseen, jotta kaikki ymmärtävät suhtautua asiaan oikealla intensiteetillä.

Pituutta Bennylle on siunaantunut paria senttiä vajaat satayhdeksänkymmentä. Jäntevää, lihaksikasta kroppaa mies ylläpitää rääkkäämällä itseään Courtsin kuntosalilla tai luovemmilla voimatreeniharjoituksilla sekä juoksemalla itsensä puolikuoliaaksi vähintään joka toinen aamu (tai yö). Kehoa koristaa, rumentaa tai neutraalisti peittää enemmän arpia kuin Benny muistaa niille syntysyitä, kiitos sekä työkuvioiden ennen ja nyt että ennen kaikkea areenavuosien. Useampi sormi on vähän vinkkurassa useiden huonosti parantuneiden murtumien jäljiltä ja vasemman jalan varpaista keskimmäinen puuttuu kokonaan. Perinyt tummat hiuksensa ja silmänsä sekä suuren osan piirteistään kiinalaisia sukujuuria omaavalta isältään, perunanenän ja hörökorvansa amerikanbrittiläiseltä äidiltään. Omistaa kaksi t-paitaa, kahdet housut, yhden hupparin ja nahkatakin. Kaikki mustina.