Willown varttuessa alkoi uhka jollekin naitetuksi tulemisesta vaikuttaa yhä todennäköisemmältä. Sen lisäksi että hän oppi rohtoparannusta äidiltään, oppi hän nuoremmista sisaruksistaan huolehtiessaan kaikkea kodin ylläpitämisestä ja lastenhoidosta. Tätä hänen vanhempansa kuitenkin pitivät vain hyvänä asiana, sillä tulisihan tytön joskus perustaa omakin perhe. Ruuanlaitosta ja käsitöistä Willow aina nautti, mutta kaikkea muuta hän inhosi. Hän ei tahtonut edes lapsia. Äidin kanssa synnytysten avustaminen oli antanut hänelle sellaiset traumat, että itse ei koskaan haluttaisi päätyä samaan tilanteeseen. Olivathan he kerran menettäneetkin niin synnyttävän äidin kuin tuon lapsenkin. Willow näki painajaisia siitä viikkokausia.


Hänen pelkonsa yhdistettynä kaikkiin niihin kirjoihin joita hän oli löytänyt ja lukenut erilaisesta elämästä alkoivat vaikuttaa Willown ajatuksiin. Hän ei tahtonut olla kenenkään vaimo, taikka lapsikone. Hän ei tahtonut joutua viettämään elämäänsä aviomiehensä tahdon mukaan – mikä oli Edenissä normaalia ja oletettuakin. Hän tahtoi jotain muuta. Hän tahtoi nähdä elämää kylän aitojen ulkopuolella ja olla itsenäinen. Koko elämänsä hän oli ollut muiden käskytettävänä ja tehnyt niin kuin nuo halusivat. Willow kuitenkin tiesi, että hänen vanhempansa eivät antaisi hänen vain lähteä ja epäili että profeetallakin olisi asiaan sanomista. Tuohan aina paasasi siitä, kuinka ulkopuolinen maailma oli paha ja ulkopuolisiin ei pitäisi luottaa. Myös ajatus siitä, että lähdettyään ei olisi takaisin paluuta ahdisti. Eden oli kaikki mitä hän oli koskaan tiennyt, joten lähteminen ja yksin oleminen tuntui pelottavalta. Hän pitikin pitkän aikaa moisia ajatuksia vain haaveena ja unelmana, mikä ei tulisi koskaan toteen.

Willow ei kuitenkaan lopulta voinut, kuin tehdä kipeän päätöksen. Eräs kaunis päivä joku tutkimusryhmästä oli päättänyt seurata häntä ja hänen ystäviään kirjastolle, sillä oli alkanut kiinnittää huomiota siihen, etteivät he tuntuneet löytävän usein mitään hyödyllistä mukaan otettavaa. Heidän touhujensa paljastuessa joutuivat he kaikki vuorollaan profeetan puhutteluun. Raymond ei ollut asiasta iloinen ja tuolle myös tuli selväksi, että niin Willow, kuin tuon ystävätkin olivat alkaneet saada liikaa ideoita ja kyseenalaistivat hänen oppejaan. Se tulisi kitkeä heti pois. Niinpä pitkän ja väsyttävän puhuttelun aikana, jossa mies vuoroin syyllisti häntä ja kyseenalaista kaikkea mitä Willow oli oppinut ja kaikkea mitä hän oli, ilmoitti tuo että hänet naitettaisiin seuraavan kahden viikon kuluessa – halusi hän sitä tai ei. Parantajan oppien varjolla Willow oli onnistunut tähän asti välttämään avioliiton, mutta profeetta piti sitä selkeästi virheenä. Tyttö vaati selkeästi aviomiehen kuria, jotta lopettaisi sääntöjen rikkomisen ja palaisi takaisin oikealle tielle.

Maa tuntui tippuvan Willown jalkojen alta sillä se, mitä hän oli jo vuosia pelännyt alkoi tulla toteen. Raymondin tietäen tuo valitsisi hänen aviomiehekseen jonkun, joka tekisi kaikkensa kitkeäkseen Willowsta ne asiat, jotka muut kokivat epätoivotuiksi. Puhumattakaan siitä, että hänet pakotettaisiin hankkimaan lapsia…Willow ei suostuisi siihen ja niin hän teki päätöksen; oli aika jättää Eden ja etsiä itselleen paikka, jossa kukaan ei kontrolloisi häntä. Fyysisen kurituksen jälkeen hän joutui kotiarestiin ja talon eteen asetettiin vartijat pitämään huolen siitä, että hän ei lähtenyt ulos. Tilanne oli vaikea, mutta jos hän jotain oli, niin jääräpäinen ja päättäväinen. Niinpä hän keräsi lähtöään varten tavaroita yöllä, muun perheen nukkuessa. Hän hiipi kotonaan kuin aave, keräten mukaansa niin vaatteita, kuin muitakin tarvikkeita, joita hän matkalleen tarvitsi. Willow ei ollut varma minne Edenistä lähdettyään menisi, joten otti mukaansa kartan ja muutaman äitinsä kasvi- ja rohtokirjankin. Koskaan ei tiennyt tulisiko niillekin käyttöä.

Lopulta oli tullut aika lähteä. Willow oli surullinen siitä, että joutui jättää perheensä ja läheiset ystävänsä, mutta hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta kertoa noille suunnitelmistaan. Ainoa mitä hän toivoi, oli että nuokin mahdollisesti päätyivät samaan ratkaisuun kuin hän ja jättäisivät Edenin. Hän oli pitänyt silmällä vartijoiden liikkeitä ja tiesi että nuo olivat päivien edetessä käyneet hieman laiskaksi. Niinpä tilaisuuden tullen hän kiipesi yöllä ikkunan kautta ulos ja suuntasi aidalle. Paetessaan yön pimeydessä aidan yli viereiseen metsään, jäi hän kuitenkin miltei kiinni. Yövartijat hälyttivät hänen karkaavan ja muutama mies lähti hänen peräänsä. Jollain ihmeen kaupalla Willow kuitenkin pääsi noita karkuun, jatkaen matkaansa läheisen rauniokaupungin luokse. Siellä hän oleili muutaman päivän, piilossa itseään etsiviltä ja samalla lisää tarvikkeita keräten.

Kun hän oli valmis, lähti hän taas eteenpäin – tällä kertaa suunnaten sinne, missä ei ollut koskaan vielä käynyt. Matka oli samaan aikaan jännittävä kuin pelottavakin, mutta Willow osasi pitää itsestään huolta. Hän ei tiennyt kuinka monta päivää lopulta käveli, kun löysi ensimmäisen ulkopuolisen kylän. Willow epäröi jonkin aikaa, uskaltaisiko lähestyä, sillä ei tiennyt oliko kylä samanlainen kuin Eden. Olihan hänelle monta vuotta myös toitotettu sitä, että ulkopuoliset olivat vaarallisia ja noihin ei pitänyt luottaa. Lopulta ruokatarvikkeiden sekä veden loppuminen ajoivat hänet kylälle. Willow oli epäileväinen, mutta eräs vanhempi nainen kylässä paljastui yllättävänkin ystävälliseksi ja avuliaaksi – vastoin kaikkia hänen oletuksiaan. Willow päätyi jäämään tuon luokse joksikin aikaa, auttaen naista milloin missäkin askareissa vastineeksi ruuasta ja majapaikasta. Samalla hän oppi kaikenlaista ulkomaailmasta ja lopulta päätyi kertomaan myös elämästään Edenissä.

Nainen oli ensimmäinen henkilö, jonka Willow kuuli kutsuvan Edeniä kultiksi. Mitä enemmän hän tuon kanssa asiasta keskusteli, sitä enemmän hän tuli siihen tulokseen, että tuo oli oikeassa. Eden oli pitkälti rakennettu uskontoa hyväksikäyttäen, ankarien sääntöjen sekä niiden rikkomista seuraavien rankaisujen avuin. Raymond Gates ei myöskään ollut se profeetta, joka oli kertonut olevansa, vaan pelkästään mies, joka oli nähnyt tilaisuuden hallita muita ja käyttänyt sen hyväkseen. Willow tunsi surua yhteisöä ja varsinkin sinne jättämäänsä perhettä ja ystäviään kohtaan. Hän vain toivoi, että nuo avaisivat silmänsä totuudelle ja lopulta pääsisivät pois Edenistä. Samalla se usko, johon hänet oli vuosikymmenet kasvatettu, alkoi horjua.

Willow asui kylässä vuoden verran, kunnes halu nähdä ja kokea lisää taas syttyi hänessä. Sen lisäksi hän myös pelkäsi että oli yhä liian lähellä Edeniä ja saattaisi tulla löydetyksi. Hän oli kuullut puhetta New Havenista ja paikka kiehtoi häntä. Tällä kertaa hän myös tiesi minne suunnata, että löytäisi sen. Niinpä hän heitti hyvästit häntä auttaneelle naiselle ja muille kyläläisille ja jatkoi matkaansa. New Haveniin päästyään Willow hyödynsi niin kokkaustaitonsa kuin yrttitietämyksensä uutta elämää rakentaessaan. Nykyään hän asustelee Feycrestissä pikku hökkelissään ja hoitaa omaa vihannes– ja yrttitarhaansa. Hän myy luonnollisia parannuskeinoja ja erilaisia rohtoja niitä tarvitseville siinä missä toimii myös apukokkina muutamassakin paikassa.