Post by eiss. on Jul 17, 2022 19:53:29 GMT 2

CHARLES REID
tutuille ja perheelleen pääasiassa "Charlie"
syntynyt 8. heinäkuuta 2030 (26v) Arksteadissa, New Havenissa
syntynyt 8. heinäkuuta 2030 (26v) Arksteadissa, New Havenissa
esikoinen, perheeseen kuuluvat isä ja äiti sekä kolme nuorempaa sisarusta
toimittaja The New Haven Tribunessa
kihloissa Poppy Millsin kanssa, pari on avioitumassa joulukuussa 2056
kihloissa Poppy Millsin kanssa, pari on avioitumassa joulukuussa 2056
asuu vielä vanhempiensa luona Arksteadissa
etsii kuitenkin yhteistä kotia morsiamensa kanssa
Energiainsinööri-isä osoittautui harvinaisen hyödylliseksi New Havenin alkumetreillä. Edward osasi myös hyödyntää asemaansa tehokkaasti itsensä ja perheensä hyväksi. Ei siis ihmekään, että syliin putosi käytännössä katsoen kaikki vastuu New Havenin energian hyödyntämiseen ja jakeluun liittyvistä päätöksistä, ja sitä myöten myös paikka hallinnosta. Häikäilemättömästi mies on pitänyt kiinni omasta asemastaan vuosien varrella. Samalla mentaliteetilla on myös kasvatettu neljä lasta, joista kaikki on opetettu tarttumaan tilaisuuksiin ja pelaamaan tarpeen mukaan perheen omaan pussiin. Charles, tai tuttavallisemmin Charlie, ei ole missään nimessä poikkeus. Onhan poika vanhempiensa esikoinen, joten odotukset ovat aina kohdistuneet enemmän tai vähemmän häneen. Ei sillä, että nuoremmat sisaruksetkaan helpolla olisivat päässeet.
Lapsuuden täyttivät lastenhoitajat, aina kiireinen isä ja mielenterveys- sekä päihdeongelmista kärsivä äiti. Vaikka Reidit ovat poikkeuksetta esittäneet ulospäin pelkkää täydellistä perheonnea, on se ollut monin tavoin pelkkää kulissia. Charlesin lapsuuden ensimmäiset vuodet olivat pääosin onnellisia, mutta se, millaiseksi yhteiskunnaksi New Haven oli muodostumassa, repi oikeudenmukaisen ja ihmisoikeuksista kiinni pitäneen äidin mielenterveyden riekaleiksi. Erityisesti rikkaiden iloksi kuolemaansa saakka taistelevat kehäraakit olivat Louisalle liikaa. Kun äiti päätti saada eräässä ottelussa tarpeekseen ja haukkui aviomiehensä pystyyn, eivät Reidit sen koomin käyneet katsomassa kuolemanpelejä. Se onkin ehkä ainoa myönnytys, jonka Edward on koskaan vaimolleen tehnyt. Toisaalta muille ei ole ollut tarvettakaan, sillä Louisa on vetäytynyt miltei täysin seurapiirielämästä ja viihtyy paremmin kotona omassa huoneessaan maalaten tai maailmanpelastussuunnitelmaa laatien. Edward on edustanut pitkälti yksinään seurapiireissä jo vuosia, mutta satunnaisesti, hyvinä aikoina Louisaakin saattaa nähdä miehensä käsipuolessa.

Charlesin lapsuus ei ole missään nimessä ollut helppo. Esikoispoikana hän on aina kantanut huolta äidistään, suojellut nuorempia sisaruksiaan äidin toisinaan hyvinkin väkivaltaisiksi äityviltä raivokohtauksilta ja auttanut sohvalle sammuneen äitinsä sänkyyn nukkumaan. Äiti on - monista vioistaan huolimatta - ollut aina tärkeä Charlielle. Edward-isän tunteet vaimoaan kohtaan ovat vaihdelleet laidasta laitaan aina puhtaasta välinpitämättömyydestä aitoon huoleen ja rakkauteen. Mitä paremmalla tolalla vanhempien suhde oli, sitä paremmin Louisakin voi, mistä ovat todisteena myös Charliesin sisarukset. Hän muistaa, että kaikkien sisarusten odotusajan ja syntymän jälkeen äiti oli onnellisimmillaan, mutta sitä ei - ikävä kyllä - kestänyt kuin vuodesta pariin, jonka jälkeen Louisa luisui takaisin omaan synkkään maailmaansa.
Koko lapsuuden ja nuoruuden ajan Charlesin tärkein tuki ja turva on ollut nykyinen tyttöystävä ja tuleva vaimo, Poppy Mills. Kaksikon vanhemmat olivat ystäviä, joten luonnollisestikin Charles ja Poppy ovat tunteneet toisensa jo syntymästään saakka. Itse asiassa parivaljakko on syntynyt toisistaan tarkalleen yhden päivän erolla. Oli vanhemmilla lapsiensa naittaminen tarkoituksena tai ei, muuttui ystävyys teini-iässä ihastukseksi ja syveni rakkaudeksi. Yhteisellä taipaleella ollaan edelleen ja ollaan jatkossakin, kun Charlie kosi Poppya joulukuussa 2055. Lähipiiri oli ratketa riemusta, erityisesti Charlien äiti. Olihan Louisa jo vuosia kannustanut poikaansa kihlaamaan tyttöystävänsä ja harkitsemaan aloilleen asettumista tosissaan. Poppy on aina tullut hyvin toimeen Louisan kanssa, mikä on varmasti osaltaan vaikuttanut siihen, että tuleva anoppi on suosinut esikoisensa tyttöystävää kaikkien muiden lastensa siippojen ohitse. Koska Poppy ja Charles ovat kasvaneet yhdessä, eikä heistä kumpikaan tiedä muusta, on sanomattakin selvää, että he uskottelevat itselleen ja lähipiirilleen olevansa onnellisia yhdessä. Ja sitä he pääsääntöisesti ovatkin. He rakastavat toisiaan syvästi ja tuntevat toisensa läpikotaisin, mutta kommunikaatio ja kompromissit ovat aina olleet pariskunnan ongelma - lähinnä siksi, että Charles odottaa Poppyn myötäilevän hänen ajatuksiaan ja antavan periksi omistaan. Koska kyseinen menetelmä on toiminut loistavasti omilla vanhemmilla, ei Charles rehellisesti sanottuna ole edes tullut ajatelleeksi, että asiat pitäisi ratkaista jotenkin muuten.

Suhde vaikutusvaltaiseen, urakeskeiseen ja vaativaan isään on vaihdellut ihan yhtä paljon, kuin vanhempien keskinäinenkin suhde. Milloin Charles on ollut ylpeyden aihe, milloin karvas pettymys. Saavutusten ja epäonnistumisien ei ole tarvinnut olla edes suuria riittääkseen muuttamaan Edwardin mielipidettä esikoispojastaan suuntaan tai toiseen. Charles hakee isänsä hyväksyntää, vaikka ei sitä ehkä itse aina myönnäkään tai tunnista, mutta pettymyksen tuottaminen Edwardille on silti hänen suurin kompastuskivensä. Siksi elämässä on yritetty tehdä kaikki isän toiveiden mukaan. Opiskeltiin totta kai, hankittiin isän tavoitteita edistävä työpaikka, jotta saatetaan tarpeen vaatiessa olla hyödyksi, ja kihlattiin hyvän perheen tytär.
Toisaalta asiat voisivat olla huonomminkin, joten Charlesin ei voi sanoa olevan varsinaisesti tyytymätön elämäänsä. Hän itse asiassa pitää itseään tavattoman onnekkaana - vaikeasta isäsuhteesta huolimatta. Journalismin opiskelu kiinnosti aidosti, eikä toimittajan ura The New Haven Tribunessa ole yhtään hullumpi. Toisin kuin äitinsä, Charles uskoo New Havenin ajamiin asioihin. Miksi ihmisten, jotka ovat olleet vastuussa toimivan yhteiskunnan luomisesta, pitäisi jakaa rikkauksiaan ja etuoikeuksiaan tavan kansan kanssa? Äidin sekä tyttöystävän huolta ja murhetta vähäosaisten huonosta kohtelusta ja kurjista elinoloista ei todellakaan jaeta. Charles on hemmoteltu eikä häpeä sitä millään tavoin. Hän taatusti nauttii samppanjansa ja kaviaarinsa miettimättä hetkeäkään, että silläkin hetkellä Eastgatessa ta The Knotissa joko lapsipoloinen näkee nälkää - puhumattakaan Courtsin vangeista. Jos joku on ansainnut itselleen menolipun Courtsiin, ei Charles näe mitään väärää kidutuksessa, nälässä ja janossa pitämisessä ja muutenkin noin yleisesti huonossa kohtelussa - ei yhteiskunta toimi, jos se ei rankaise niitä, jotka rikkovat sen sääntöjä. Monella tapaa Charles on siis kuin isänsä, jonka arvot ja mielipiteet ovat hyvinkin vanhoillisia ja jyrkkiä.

Charles on juuri niin ylimielinen, hemmoteltu ja näsäviisas kuin Arksteadin prinssin kuuluukin olla. Mies ei todellakaan säästele sanoissaan, vaan näpäyttää tylysti takaisin juuri sen, mitä vastapuoli ansaitseekin. Pitää etuoikeuksiaan myös itsestäänselvyyksinä, eikä todellakaan olisi koskaan valmis luopumaan niistä muiden hyväksi. Ei todellakaan se empaattisin tapaus - ainakaan ventovieraille. Itsestä ja omista tarpeista huolehtiminen on keskeinen osa Charlesin persoonaa. Häneen ei voi vedota itkutarinoilla orpolapsista ja syyttömänä Courtsissa teloitusta odottavista raasureppanoista. Hän ei ole valmis antamaan itsestään ja omasta panostuksestaan edes yhtä prosenttia, jos ei hyödy siitä jotenkin. Käyttää muita täysin häpeilemättömästi hyväkseen, eikä pelkää manipuloida jotakuta toimimaan omien tavoitteidensa mukaisesti. Onkin melkein koomista, että samaa mentaliteettia ei hyödynnetä omaan isään, vaan isänsä edessä Charles esiintyy aina nöyränä kuin koiranpentu. Lyhyt pinna, mutta Luojan kiitos osaa sentään suitsia negatiivisimpiakin tunteita, joten yllättävät räjähtelyt ovat jääneet vähemmälle sitten lapsuuden. Todennut paljon paremmaksi toimintatavaksi vain poistua paikalta silloin, kun tuntuu siltä, että kontrolli pettää. Tottunut saamaan haluamansa, joten epäonnistumiset aiheuttavat turhautumista ja runsasta kiroilua. Todella huono tekemään elämässään minkäänlaisia kompromisseja tai myönnytyksiä. Muistuttaa herkästi uhmaikäistä jänkätessään ja vääntäessään ihan yksinkertaisestakin asiasta, mutta toisaalta väsytystaktiikka on aina ollut ihan toimiva tapa, joten ei kai siinä.
Ne, jotka aidosti tuntevat Charlesin, tietävät että pinnan alla on muutakin, kuin vain oikutteleva, keskenkasvuinen pikkuprinssi paremman väen joukosta. Pitää lähipiirinsä salaisuudet visusti. Välittää aidosti ja syvästi itselleen tärkeistä ihmisistä. Huolehtinut niin äidistään kuin nuoremmista sisaruksistaan koko ikänsä. Empatiaa siis kyllä löytyy, mutta melko valikoidusti. On myös oikeasti vain todella huono näyttämään kiintymystään. Toisaalta tyttöystävästään myös melko mustasukkainen, vaikka pitääkin tiedon lähinnä itsellään, mutta toisinaan se kuitenkin saattaa näkyä läpi miehen käytöksestä. Ei ystävysty erityisen helposti, eikä sitä myöden päästä ihmisiä kovinkaan nopeasti lähelleen. Parhaimmat ystävät ovat pyörineet elämässä jo vuosia. Erittäin huumorintajuinen ja hyvä seuramies tuttujen parissa. Ei sillä, etteikö Charles yrittäisi hyötyä ihan yhtä lailla myös ystävistään, sukulaisistaan ja perheenjäsenistään, mutta niiden asettamista joko tai -valintatilanteeseen pyritään välttämään. Muutenkin itselle rakkaisiin ihmisiin käytetään paljon hienovaraisempia manipulointitekniikoita ja hyödynnetään ennemminkin niiden luontaista auttamisenhalua tai tunteita, kuin ventovieraisiin ja hyvänpäiväntuttuihin, joita voidaan surutta kiristää ja uhkaillakin, jos tarve vaatii.
Charles on noin 180 cm pitkä. Ruumiinrakenteeltaan jäntevä, vaikka ei kuitenkaan mitenkään huomattavan lihaksikas tai urheilullinen. Juoksee muutaman kerran viikossa, mutta muuten ei ole sen kummemmin urheilusta kiinnostunut. Ruskeat hiukset ja siniset silmät, joista ensimmäinen on peritty isältä ja jälkimmäinen äidiltä. Poikamainen hymy ja aina vähän ilkikurinen pilke silmäkulmassa. Todella ilmeikäs, minkä luulisi helpottavan miehen tunteiden tulkitsemista, mutta tosiasiassa Charles on todella hyvä naamioimaan todelliset ajatuksensa ja tarjoaakin vain kulissia vastapuolelle. Se on luultavasti enemmänkin suojamuuri kuin mitään muuta. Pukeutuu ihan tyylikkäästi, lähinnä siksi, että vaateiden hankinta on ulkoistettu tyttöystävälle ja se parhaalle ystävälle. Ei oikeasti itse piittaa tippaakaan mihin pukeutuu, eikä omaa erityisen hyvää tyylitajuakaan sen puoleen.

FACE CLAIM: DARCE MONTGOMERY