Lori syntyi Northbankissä parissa kymmenissä olevan taiteellisen naisen ja tuota viitisen vuotta vanhemman, New Havenissä pidetyn muusikkomiehen esikoiseksi. Hän ehti viettää elämänsä ensimmäiset neljä vuotta verrattaisessa yltäkyllyydessä, kunnes isä kuolla kupsahti sydänkohtaukseen. Pikkuveli oli silloin alle kaksi-vuotias. Isä oli toiminut koko perheen elättäjänä, joten talo meni saman tien työttömän äidin ja lasten alta, ja tie vei heidät Eastgateen. Rikkaudet vaihtuivat nopeasti ryysyihin, kun opeteltiin pärjäämään sähköttä ja vähällä vedellä.

Eastgatessäkin tarvittiin sitä, mitä vaihtaa ruokaan ja muihin perustarpeisiin. Äiti Meredithin tauluilla ja muilla teoksilla ei käynyt kauppa, joten äiti alkoi käymään sitä itsellään. Lapset säästettiin ammatinharjoittamisen todistamiselta käymällä töissä bordellissa, mutta kaikki pihapiirin lapset kyllä tiesivät nimittää Loria ja veljeä huoranpenikoiksi. Lori oppi siksi aika varhain sietämään nälvimistä ja keksimään, miten kostaa. Vastuunkantoakin sitä oppi väkisin, kun veljen hyvinvointi jäi melko lailla omalle kontolle. Äiti kai luuli naapuriperheen rouvan katsovan sen perään, mutta ei se katsonut. Lori sitä raahasi mukanaan ja piti ravittuna niin kauan, että se osasi itse. Vartuttaessa veljelle kerrottiin muistoja Northbankin hienouksista ja tarinoita Arksteadista, ja veljen kanssa sitten suunniteltiin, miten jonain päivänä elettäisiin rikkaiksi. Vuosien vierimisestä huolimatta Lori ei ikinä lakannut haaveilemasta päivästä, jona saisi jälleen nauttia siitä, mitä vaille Eastgatissa oli jäänyt. Määrätietoinen teini päätti tähdätä jopa korkeammalle: aina Arksteadiin saakka.

Lori oli jo teini-ikään mennessä oppinut, ettei mitään saanut ilmaiseksi vaan kaiken eteen piti tehdä töitä. Joskus se tarkoitti torikauppiaan harhautusta ja karkuun juoksua sen jälkeen, kun veli oli napannut heille evästä, toisinaan taas naapurin pojalle lirkuttelua, ettei se kannellut, kun näki hänen nappaavan ohikulkijalta jotain kiiltävää. Taskuvarkaudet ja näpistykset eivät kuitenkaan auttaneet kohentamaan elintasoa, joten oli keksittävä jotain muuta. Ideaalimaailmassa Lori olisi voinut keskittyä tanssimiseen ja musiikkiin, joista nautti, tai kouluttautua vaikka näyttelijäksi, johon ominaisuudet olisivat sopineet. Sitä oli kuitenkin valittava se seuraavaksi paras vaihtoehto, mikä Lorin tapauksessa tarkoitti ensin ryhtymistä tarjoilijaksi. Tanssimisen makuun hän pääsi sitten siirtymään samaisessa viihderavintolassa heti täysi-ikäistymisensä kunniaksi. Yleisölle taidettiin jopa mainostaa sitä, kuinka show’ssa oli mukana uusi kaunotar. Ensialkuun Lori tunsi itsensä paljaaksi ja halvaksi riisuuntuessaan senkaltaisesta viihteestä pitävien edessä. Nopeasti sitä kuitenkin tottui olemaan nälkäisten katseiden kohteena ja varastamaan huomiota muilta tytöiltä paremmat tipit saadakseen. Lisätienestit kiinnostivat niin paljon, että kokemusten kerryttyä sitä alettiin myös lähteä silloin tällöin esityksen jälkeen jonkun herran matkaan sen haluja reilua korvausta vastaan tyydyttämään. Omena ei siis Lorin tapauksessa pudonnut turhan kauaksi puusta.

Todennäköisimmin Lori olisi edelleen jumiutunut Lostdocksiin, jonne muutti veljensä kanssa äidin alettua leikkiä kotia jonkun ukon kanssa, ellei sattuma olisi puuttunut peliin. Tai itse asiassa sattuman sijasta se oli Atticus Brandt, joka peliin puuttui. Kyseinen kasinohotellin omistaja sattui nimittäin bongaamaan Lorin eräänä yönä lavalla ja tarjosi töitä Arksteadissa. Lori otti lopputilin heti, kun työtarjous varmistui todelliseksi, ja niin vähissä pukeissa tanssiminen sai jatkua aiempaa hienommissa puitteissa. Tipitkin olivat toki Arksteadissa suuremmat kuin ennen, joten Lori pääsi jo varovaisesti vähän makeamman elämän makuun. Siltikin nuorta naista harmitti joka kerta, kun joutui työvuoron päätteeksi jatkamaan matkaa Arksteadin muurien ulkopuolelle. Hän vannoi itselleen löytävänsä keinon luovia itsensä pysyvämmin niiden sisään. 

Lori ennätti toimia Arksteadissa tanssiesiintyjänä osapuilleen vuoden päivät, kunnes häntä lykästi jälleen. Silloin kun tuuri kävi ja Miltonin asepohattasuvun vesa iski silmänsä häneen, Lori näki tilaisuutensa tulleen. Alkoi määrätietoinen operaatio, jonka kulmakivi oli koukuttaa varakas herra kaikkeen siihen, mitä vain nuori nainen pystyi suloillaan ja esiintymistaidoillaan tarjota. Päämäärä oli saada Freddy Miltonilta itselle niin paljon lahjoja ja muuta mukavaa kuin irti lähti ennen kuin mies kyllästyisi, mutta Lori saikin enemmän. Ei Freddy sentään vaimokseen naista ottanut - mistä muu suku varmaankin kiitti - vaan salailemattomaksi rakastajattarekseen. Niinpä Lori sai kuin saikin itselleen viihtyisän asunnon Arksteadissa. Siellä hän nyt asustelee ja nautiskelee luksuselämästä, jossa ei tarvitse edes tehdä töitä : ottaa vain Freddyn yövieraakseen silloin tällöin ja kulkee sen mukana silloin, kun sugardaddy pyytää. Silloin kun Freddy taasen hoitelee bisneksiään tai vaikkapa sosialisoi perheensä kanssa, Lorilla on täysi vapaus. Siitä hän todella osaa myös nauttia niin Arksteadin loistossa kuin säännöllisillä vierailuillaan sen muurien ulkopuolella esimerkiksi veljensä luona. Freddy ei sentään antanut veljen muuttaa asumaan hänen luokseen, joten sille viedään sitten milloin mitäkin tuliaista, jonka se voi vaihtaa mihin tahtoo. Silloin tällöin Lorin voi nähdä edelleen myös lavalla, joskin nykyisin lähinnä vain laulamassa ja sitäkin vain huvikseen. Enää lavalle ei kuitenkaan vedä rahan tarve vaan rakkaus esiintymistä kohtaan. Eikä se estradilla saatava huomiokaan ikävää ole.


”Let the haters hate" - siinä Lorin motto. Nuoresta iästä huolimatta (tai kenties osin myös sen takia) Lori ei pyytele anteeksi olemassaoloaan, nöyristele syntyjään varakkaiden keskellä tai häpeile sitä, miten on tiensä Arksteadiin raivannut. Hän on siinä määrin sinut itsensä kanssa, että osaa tarvittaessa haistattaa v***t tai tarjoilla keskisormea niille, jotka eivät osaa pitää poikkipuolisia mielipiteitään riittävästi itsellään. Yleisemmin Lori kuitenkin antaa muiden pitää paheksuvat katseensa ja ylemmyydentuntonsa, heilauttaa vain pitkiä tummia kutrejaan sekä lahjaksi saatuja helyjä mennessään. Hän ei anna dropata tunnelmaansa vaan purkii ottamaan elämästä irti kaiken sen nautinnon, jota siitä on saatavissa.

Lori nauttii huomiosta ja on hyvin sinut niin vartalonsa kuin seksuaalisuutensakin kanssa. Arksteadissa yksi hänen mielipuuhistaan on herättää paheksuntaa ja saada päitä kääntymään muun muassa pukeutumalla provosoivasti niin, että naiselliset avut ovat sopivasti esillä. Ulkonäkö on muutenkin usein huoliteltu, joskin muurien ulkopuolelle mentäessä hän usein valitsee ylleen jotakin vähemmän hyökkääjiä ja varkaita kiinnostavaa. Osaa tarvittaessa puolustautua lapsuudessa ja nuoruudessa hankittujen oppien turvin, muttei ole pääsääntöisesti aloittamassa fyysisiä konflikteja.

Luonteeltaan Lori on määrätietoinen, mukavuudenhaluinen, ahne ja itsekäs, joskin kykenee asettamaan aivan läheisimmät joskus itsensä edelle. Älyä löytyy, mutta kirjaviisautta ei, joten saattaa näyttäytyä välillä tietämättömänä. Turvautuu odottamattomaan kostoon yleensä ennemmin kuin suoraan vastavetoon tullessaan jonkun loukkaamaksi. Osaa olla ihan ystävällinen ja mukava, muttei ole sitä sorttia, joka kaipaa small talkia tai turhanpäiväistä jaarittelua tunteista (tai mistään). Ei ole järin kärsivällinen, joten sortuu pitkäveteisyyteen kyllästyessään välillä töksäyttelyyn ja silmien pyörittelyyn. Osoittaa kiintymystään ennemmin teoin kuin sanoin. Viihtyy keskusteluissa, jotka kokee mielekkäiksi, kun taas vetäytyy nopeasti epämielekkäistä, ellei jokin oma päämäärä edellytä jatkamaan. On opportunisti, joka joitain harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta pitää moraalia vain käsitteenä, jota käytetään pelkästään syyllistämisen ilosta.