Aina puhutaan irlantilaisten tuurista, the luck of the Irish, mutta onko kukaan koskaan pysähtynyt miettimään, olisivatko irlantilaiset vain kuitenkin fiksuja ja hyviä varautumaan? Kenties verinen historia ja perunatraumat koodautuivat kansakunnan geeniperimään jo vuosisatoja sitten. Maherien suvussa terve järki ja selviytymisvietti ovat ainakin esiintyneet hyvin vahvoina. Muuan Roisinin vanhemmatkin olivat ensimmäisten joukossa ilmoittamassa että juu ei, meidän poppoo lähtee täältä nyt, kiitos hei, kun ilmasto alkoi Arizonan korkeudella käydä vuosi vuodelta sietämättömämmäksi. Oli selvää, ettei mikään määrä SPF-voiteilla läträämistä pelastaisi herkkää ja vaaleaa irlantilaista hipiää, joka parhaimpina päivinä kärventyi jo ajatuksestakin auringosta. No, we are gonna nope the heck out of here, olivat vanhemmat vain todenneet 2030-luvun alussa, pakanneet Roisinin ja hänen pikkuveljensä pakettiautoon, ja ottaneet kurssin kohti vielä jollain lailla siedettävät olosuhteet säilyttänyttä keskilänttä.

Vanhan yhteisön jäätyä taakse päättivät Maherit ihan omin voimin kansoittaa koko New Havenin päätellen siitä, miten ahkerasti he lisääntyivät. Roisin oli perheen muuttomatkalle lähtiessä vanhin kahdesta, New Haveniin saapumisen kymmenvuotisjuhlapäivänä toiseksi vanhin kuudesta, sillä vanhemmat pyöräyttivät vielä kolme vireää tenavaa ja heidän vanavedessään muuttaneen naapurin leskirouvan iltatähtikin paljastui herra Maherin lehtolapseksi. Sopu antoi sijaa ja perheyhteisö eleli verrattain onnellista ja turvallista arkea aina Roisinin aikuisikään asti. Perhe pyöritti pientä sekatavarakauppaa ja isän kirvesmiehen ammatti toi tarpeellisia lisäansioita, kuten myös myöhemmin Roisinin ja muiden vanhimpien lasten omat työt. Roisin aloitti lastenhoitajana jo teini-iässä, autteli perheen kaupalla, ja aloitti parinkympin kynnyksellä sairaanhoitajan opinnot ajatuksena päästä suhteellisen vakaasti työllistävään ja tulevaisuuskestävään ammattiin, jotta voisi vielä joskus muuttaa omilleen turvaamatta vanhempien taloudelliseen apuun.

Muutama vuosi sitten Roisinin isä putosi työmaalla katolta ja loukkasi itsensä pahasti. Lantiosta alaspäin halvaantuneelle miehelle ei ole liiemmin käyttöä rakennustyömaalla, joten perheen tulot jäivät vaatimattomasti tuottavan sekatavaraliikkeen ja lasten sivutöiden varaan. Äiti alkoi hoitaa vieraiden lapsia oman katraansa sivussa, mutta loputtomasti silläkään ei ollut käsiä, eikä siten mahdollisuutta suurten lauomjen kaitsimiseen, kun omistakin puolet olivat vielä täysiä räkänokkia. Roisin ja hänen vanhin pikkuveljensä muuttivat takaisin kotiin säästääkseen vuokraan kuluneet rahat perheen menoihin, mutta sekään ei pitkällä tähtäimellä riittänyt: kasvavat lapset tarvitsivat ruokaa ja vaatteita, ehkä koulutuksenkin, eivätkä isän lääkäri- ja lääkekulut ainakaan kohentaneet Maherien kassan tilannetta.

Nykyiseen ammattiinsa (joka tietysti edelleen on vain tilapäinen ja vain siksi aikaa kunnes perheen talous on jälleen tolallaan) Roisin päätyi puoliksi vahingossa. Hän oli ollut tekemässä jälleen yhtä pitkää iltaa yhdellä New Havenin klinikoista, sillä kehnolla harjoittelijan palkalla jokainen lisätunti oli tarpeen. Pitkää iltaa päivysti myös yksi vanhempi lääkäri, joka oli kerran tai pari aikaisemminkin yrittänyt lähestyä nuorta hoitajaharjoittelijaa, ja teki niin tälläkin kertaa – mutta tarjosi vastineeksi rahaa ja lupasi, ettei yhden kerran tarvitsisi johtaa mihinkään, eikä kenenkään tarvitsisi saada tietää. Koska se raha kiinnosti, Roisin myöntyi. Eikä vain yhtenä iltana, vaan toistuvia kertoja seuraavien viikkon kuluessa. Peli oli vihelletteävä poikki siinä vaiheessa, kun mies alkoi ehdotella, että eikö tässä jo oltu enemmän kuin bisnessuhteessa. Ei oltu. Mutta siitä se ajatus sitten lähti.   

Ilotyttöilystä on tarjolla hyvin vähän oppikirjoja – tai ainakaan Roisin ei ole sellaisia käsiinsä saanut. Äkkiseltään homman voisi kuvitella olevan hyvinkin yksinkertaista. Jos kuitenkin haluaa saada käytettyyn aikaan ja vaivaan nähden mahdollisimman hyvän palkkion ja sen lisäksi selvitä ehjänä ja hyvinvoivana asiakaskohtaamisesta, asiat hieman monimutkaistuvat. Roisinin uuden uran alkuvaiheille mahtui monia onnistuneita kohtaamisia, mutta myös aivan yhtä monia huteja. Hän sai nopeasti huomata, etteivät kaikki asiakkaat suinkaan olleet yhtä yhteistyökykyisiä ja kohtuullisia kuin hänen ensimmäisensä. Yhden tällaisen erityisen ikävän tapauksen jälkeen hän löysi itsensä nyyhkyttämästä katukivetykseltä kaikkea muuta kuin edustavassa kunnossa pohtimassa, miksi hän oli tähän kaikkeen ryhtynyt ja oliko tässä enää mitään järkeä. Paikalle sattui silloin myös häntä hieman vanhempi nainen. Madame. Se oli kuulemma jo kuukausia seurannut, miten joku amatööri oli polkenut hintoja ja varastanut heidän asiakkaitaan, ja Roisin oli ollut aivan varma, että se olisi joko uhkaillut häntä lopettamaan tai kenties jopa lopettanut hänet ja hänen bisneksensä siihen paikkaan. 

Mutta ei. Se oli tarjonnut hänelle töitä. Jos Roisin haluaisi oppia tekemään tätä työtä paremmin, järjestelmällisemmin ja turvallisemmin, hän olisi tervetullut keskustelemaan asiasta madamen ja hänen yhtiökumppaninsa kanssa aivan koska vain. Roisin harkitsi asiaa muutaman päivän, ennen kuin tarttui naisen tarjoukseen. Sittemmin hän on saanut siistit ja turvalliset puitteet ammatin harjoittamiselle, useimmiten valmiiksi suodatetun asiakaskunnan, oikeastaan erittäin kilpailukykyisen palkan ateriaetuineen (moikkamoi vain, alipalkatut hoitsuharjoittelijan hommat) ja enemmän mentorointia ja vertaistukea kuin kertaakaan monta vuotta venyneissä sairaanhoitajan opinnoissaan. Herroiksi hän ei vieläkään elä, mutta palkasta jää sen verran käteen, että hänellä on ollut varaa muuttaa omilleen ja silti antaa siitä hyvä siivu perheelleen. Kunhan rahaa on kertynyt tarpeeksi säästöön ja perhe on taas jaloillaan, voi Roisinkin jättää väliaikaisen uransa ja keskittyä jälleen täysipäiväisesti opintoihinsa. Se päivä voi koittaa ihan koska hyvänsä. Ei ehkä vielä tänään, koska ehkä vielä vähän isompi summa olisi kuitenkin sukan varressa turvallisempi. Mutta sen seuraavan säästötavoitteen jälkeen ehdottomasti.

Roisin – tai Rosie, koska harvat tuntevat hänen irlantilaisperäistä nimeään ja tulkitsevat kuulleensa Rosie, joten Rosie vain rollaa sen kanssa – on yhä ennen kaikkea naapurintyttö. Pohjimmiltaan ja paljolti pinnaltaankin silloin, kun ei ole omaksunut työminänsä Cherryn roolia. Yhteistä heille molemmille on niin nokkela huumori kuin kohtuullisen hyvä ihmistenlukutaitokin. Voisi jopa sanoa, että Cherry on auttanut Rosieta kehittämään näitä ominaisuuksiaan ja muutenkin kohentanut hänen itsetuntoaan. Vaatimattomalla ja usein läheistensä tarpeet itsensä edelle asettavalla Rosiella on kuitenkin vielä valovuosia matkaa Cherryn räväkämpään persoonaan ja ylpeämpään itsensä kantamiseen.

Vaikutus on kuitenkin kaksisuuntainen ja myös Rosie pilkahtelee Cherryn läpi. Cherry ei ole aivan yhtä kärkäs kärkäs tai teräväkielinen kuin monet hänen "temperamenttisemmista" kollegoistaan, vaan hän osaa valikoida ja säästellä sanojaan niille ihmisille ja hetkille, joissa niille on tila(ust)a. Intuitio ja hyvät kuuntelijan taidot ovatkin vieneet niin Rosien kuin Cherrynkin pitkälle. Rosien varsinaisessa, joskin jäissä olevassa ammatissa ihmisten auttajana, ja Cherryn, no, myöskin omanlaisenaan ihmisten auttajana. Sopeutuvaisuutensa ansiosta Cherry onkin hyvin kysytty asiakaspalvelija. Hän osaa läksyttää tuhmuuksia tehneitä tai silitellä hellyyttä kaipaavia siinä missä olla läksytettävänä tuhmuuksista tai siliteltävänä hellyydestä. Tai vaikka vain tarjota olkapäätä silloin, kun se vaikuttaa ehkä sitten kuitenkin oikeasti tarpeellisimmalta ruumiinosalta. Ei sillä, että asiakaspalautteessa olisi mainittu haittaa muistakaan ruumiinosista, etenkään perinteisen naapurintyttömäisestä olemuksesta, kuulaasta ja poikkeuksellisen vaaleasta hipiästä tai luonnostaan punaisista hiuksista.