Post by Ylläpito on May 20, 2022 19:38:47 GMT 2

HAHMONLUONTI
Tutustuthan ennen kirjoittamisen aloittamista pelimaailmaan, vaikka sormet miten syyhyäisivät jo päästä kiinni peleihin. Vaikka olemme jättäneet liikkumatilaa ja sysänneet paljon pelaajien oman mielikuvituksen varaan, toivomme silti jokaisen hahmon aidosti sopivan osaksi tarinaa. Samasta syystä toivomme, ettet tuo meille hahmoa, joka on jo jossain toisessa pelissä. Älä vaihda vain nimeä tai kuvia, vaan luo uutta.
Pelaamisen aloittaminen on aina helpompaa, jos tiedossa on jo valmiiksi jonkunlaisia suhteita tai kuvioita. Suosittelemme tutustumaan hahmopörssiin, seuranhakuun ja hyppäävän mukaan discordiin jo suunnitteluvaiheessa, vaikka pakollista tämä ei tietenkään ole. Meillä on tilaa myös täysin tyhjältä pöydältä aloittaville.
Hahmoesittelyn saa toteuttaa haluamassaan muodossa seuraavien ohjeiden mukaisesti:
NIMI
Jokaisella hahmolla tulee olla jonkunlainen nimi. Vanhemmilla hahmoilla voidaan nähdä ns tavallisia nykypäivän nimiä, kun taas nuoremmilla nähdään myös erikoisempia ja runollisempia variaatioita. Sukunimiä käytetään harvoin ja lyhyt lempinimi on kelvollinen siinä missä perinteinen kolmen nimen virallinenkin kombo.
SYNTYMÄAIKA
Hahmon syntymäpäivä tai karkea arvaus iästä (esimerkiksi syntynyt syksyllä 22 vuotta sitten), hahmon taustasta riippuen. Osa ihmisistä ei ole seurannut kalenteria vuosiin, osalla on edelleen virallinen syntymätodistus.
ASUINALUE
Valitse valmiista tai luo itse.
ROOLI/AMMATTI
Käytännössä jokaisella on työ - joko itse hankittu tai johdon määräämä. Mieti, mikä on ajalle ja maailmalle sopivaa: käsityöläinen, viljelijä, ompelija, kampaaja, metsästäjä, kuriiri, verottaja, esiintyjä, taiteilija, kokki... Lähes jokainen tuttu ammatti löytyy jossain muodossa, aina insinööreistä vanginvartijoihin, liikemiehiin, salakapakan pitäjiin ja siivoojiin.
KUVAUS
Emme vaadi perinteistä erottelua luonteeseen, menneisyyteen ja ulkonäköön, vaikka saat halutessasi toteuttaa esittelyn myös tällä rungolla. Toivomme kattavan yleiskatsauksen siitä, mistä hahmo on tullut, millainen hän on ja miten hän käyttäytyy.
FACE CLAIM
Valitsethan hahmollesi kasvot, jotka sopivat hahmon ikään ja taustaan. Ei piirrettyjä kuvia.