Post by Ylläpito on May 20, 2022 19:38:05 GMT 2
Jos kymmenentuhatta ihmistä asutetaan saman, muutaman kymmenen kilometrin sisälle, on kuppikuntaistuminen itsestäänselvää. New Haveniin on muodostunut lukuisia erillisiä asuinalueita, joista osa on esitelty alla. Ihmisiä on tietysti myös muualla kun nimetyissä kortteleissa, joten jokainen on vapaa itse venyttämään rajoja ja luomaan sen juuri omalle hahmolle täydellisen asuinympäristön.
New Haven on muodostunut vanhan kaupunkirakenteen pohjalle: näkyvissä on edelleen vanhoja kerrostaloja, kauppoja ja varastoja, teitä ja muuta tuttua romua tavallisesta katukuvasta. Kaikki, minkä osaksi purkamisesta on ollut hyötyä, on viety jo aikoja sitten, eli katu- tai liikennevaloja ei kannata odottaa. Resurssien puutteen vuoksi vanhaa ei olla saatu restaroitua siedettävällä tavalla, joten suurin osa taloista, teistä ja infrasta on enemmän tai vähemmän rapistunutta.
Kolmessakymmenessä vuodessa luonto on vallannut maata takaisin, mikä näkyy alueen osittaisena metsäytymisenä ja vieraslajien suurena määränä.

ARKSTEAD
Rikkauksiin syntyneiden, vaikutusvaltaisten ja tärkeiden ihmisten koti, johon vain harva kutsutaan. Kaikki mukavuudet, joita voit kaivata: aina hienoista ravintoloista kylpylään, puutarhoihin, kirjastoon ja kahviloihin. Puhdasta vettä, sähköä ja palvelusväkeä enemmän kun asukkaita - mitä muuta voisitkaan kaivata? Astu eliitin joukkoon ja häviä rahasi uhkapeleissä, heittäydy juonitteluun omasta norsunluutornista käsin tai kurkottele kohti unelmiasi seuraavana suurena maailmanvaltiaana.
LOSTDOCKS
Alkujaan hökkelikylä veden äärellä, jota asuttivat lähinnä kalastajat ja huono-onniset, mutta joka sittemmin on muodostunut varsin suosituksi kohtaamispaikaksi. Jos haluat tehdä erinomaisia ruokaostoksia, kannattaa suunnata Lostdocksin aamutorille - tai pimeille markkinoille, joita pyöritetään varastorakennuksista käsin. Löydät näppärästi samalla reissulla 70 vuotta vanhan suklaapatukan, timanttikorvakorut, oravannahan ja upeat hopeaaterimet, joiden huhutaan vielä viime viikolla olleen itse kaupunginjohtajan illallispöytää koristamassa.
COURTS
Kaupunginjohdon rakentama alue, jonka keskiössä ovat turvallisuusjoukkojen majoitustilat, vankileirit ja korkein oikeus, jossa puidaan milloin murhia ja milloin ruokavarkauksia tai verojen maksamatta jättämistä. Myös pieni kauppa-alue, verottajan toimisto, taidekortteli ja kaupungin parhaan räätälin toimipiste, joka saa kaikista rikkaimmatkin näyttäytymään rahvaiden keskellä - melkein yhtä usein kuin tuhansia ihmisiä sisäänsä mahduttava areena, joka toimii jonkunlaisena paikallisena viihdekeskuksena. Vuorotellen nautitaan teatterista, verenvuodatuksesta, koululuokkien kevätnäytöksistä ja hevoskisoista.
Kun New Havenia rakennettiin, sen ympärille pystytettiin ensimmäiseksi aidat. Jokaiselle portille rakennettiin torni ja määrättiin sinne vartija, joka esti ulkopuolisten kulun. Kun ulkopuolisia kuitenkin tuli, vartijalla ei ollut oikeuksia päästää heitä sisään, mutta ei toisaalta myöskään käännyttää väkivalloin pois. Näin porttien ulkopuolelle rakentui asuinalue, jota jaksettiin katsoa muutama kuukautta ennen kun kuitenkin (akuutin työntekijäpulan nimissä) päästettiin osa sisälle. Rakentui asuinalue portin sisä- ja ulkopuolelle niille, joilla ei ollut mahdollisuuksia parempaankaan. Sähköä ei ole, vettä pitää hakea kaukaa ja jopa New Havenin asukkaat tuppaavat katsomaan nenänvartta pitkin, ja kuiskuttamaan ulkopuolisista. Alueella majoittuu edelleen myös se sama vartijaparka, joka odottanee vuoronvaihtoa hautaan asti.
WEST WARD
Mukavaa työläisväen aluetta, jossa päästään nauttimaan niin normaalista elämästä kun New Havenissa vain on mahdollista. Löytyy mukava puisto, kauppakortteli, iso koulu ja sellaisia taloja, joissa eläminen on jo melkein elämisen arvoista. Oman aikansa perhelähiö niille, joilla on vakaa työ ja jotka eivät halua olla kaiken toiminnan keskiössä.
FEYCREST
Maanviljelijöiden kylä, joka sijaitsee New Havenin rajojen ulkopuolella, mutta josta on kaupunkiin kuitenkin helppo kulku ja johon toimitetaan säännöllisesti tarvikkeita. Turvallisuusjoukot ovat jatkuvasti läsnä ulkopuolisten varalta, vaikka todellista tarvetta ei ole vielä kertaakaan ollut. Osittain samojen turvallisuusjoukkojen vuoksi alueella on rakentunut useampi kapakka, varsin hyvä lounasravintola ja punaisten lyhtyjen alue, josta kaikki tietävät mutta kukaan ei puhu (paitsi se Yksi Tyyppi, joka ei mitään muuta osaakaan tehdä kun vuodattaa kaikki likaisimmat ajatuksensa ilman minkäänlaista suodatinta). Jos ei näiden arvostettujen kaupunginpalvelijoiden ajoittainen sietämätön käytös haittaa, pääsee näissä idyllisissä postakopalyptisissä maisemissa nauttimaan varsin seesteisestä elosta. Sikäli jos ei ole peltotöissä 18 tuntia päivässä.
NORTHBANK
Niille vähän Paremmille ihmisille, joilla ei ihan ole Arksteadiin asiaa, mutta joilla on varaa valita. Varsin viehättävä asuinkortteli täynnä juristeja ja kauppojen omistajia, opettajia, kirjanpitäjiä ja muita, jotka eivät joudu ihan joka päivä likaamaan käsiään. Poikkeuksellisen hyvät palvelut ja ainut vähän korkeampaa koulutusta tarjoava oppilaitos, joissa voi tutustua vaikka numeroiden pyörittämisen kiinnostavaan maailmaan. Voit jopa nähdä ihmisiä aamuvarhaisella hölkkälenkillä, lukemassa kirjaa pienenpienen lammen äärellä tai seurustelemassa hipsterbubin terassilla olutta edessään.
NARROW REACH
Toinen maanviljelijöiden ja kalastajien vuoksi rakentunut asuinalue, joka toimii melkein omana pienenä yhteisönään. Pienestä keskustasta löytyy kaikki peruspalvelut, minkä lisäksi sinne on paikallisten perheiden elämää helpottamaan perustettu myös oma koulu - olihan sellainen kymmenen kilometrin koulumatka kovimmilla pakkasilla vähän turhan raskas. Parasta leipää, mitä maailmasta on enää saatavilla, ja autenttinen pikkukaupungin tunnelma. Pienenä miinuspuolena joudut edelleen tilittämään veroja Arksteadilla ja olet ikuisesti vähän ulkopuolinen, jos jostain syystä koetkin tarvetta täydentää varastoja kaupungin puolella.
THE KNOT
Siinä missä Eastgaten alkuperäiset asukkaat ottivat väsytysvoiton, The Knotin asukkaat kirjaimellisesti jyräsivät läpi aidasta. He tekivät sen silloin, kun turvallisuusjoukot eivät olleet vielä ihan niin hyvin resursoituja, ja jotenkin murtautumisen annettiin vain olla. Aita on edelleen rikki, mikä on mahdollistanut yhtenäisen alueen leviämisen sisä- ja ulkopuolelle. Slummeinta slummia, mitä New Havenilla on tarjota. Voittaa jopa Eastgaten, jos Northbankin ja West Wardin asukkailta kysytään. Enemmän tai vähemmän kyseenalaisia palveluita jokaisen nurkan takana, rikollisuutta (jota on muuallakin, mutta paremmilla alueilla ei suostuta sitä myöntämään) ja ääriajattelijoita. Myös mitä hurmaavin vanha katolinen kirkko, joka on edelleen käytössä, ja valtavasti erilaisia juhlia, joita ei siistimmillä kaduilla ehkä suostuttaisi katsomaan. Jos et ole liian nirso, pääset nauttimaat naapurien läheisyydestä ja saatat saada viereisessä pahvilaatikossa asuvalta siemauksen kyseenalaisesta taskumatista. Varaudu siihen, että turvallisuusjoukot käyvät säännöllisesti potkimassa ja yrittävät aika ajoin häätää asumaan muualle.

