Post by Astro on Jun 19, 2022 19:55:56 GMT 2
![]() | ![]() syntynyt 06.10.2027 Arksteadissa, New Havenissa. Muotikeisarinna, seurapiiriprinsessa, bisnesnainen. Vaikutusvaltaisen perheen kuopus ja ainut tytär. Isän tyttö. Ylpeä pikkusisko. Asuu prameassa lukaalissa Arksteadissa yhdessä avomiehensä Wesleyn kanssa. fc lucy boynton |
![]() Walter Bennetin siskonpoikana Samuel tempaistiin suoraa muurien paremmalle puolelle. Se oli odotettavissa: tietysti heidän perheensä kuului niihin, joille ensimmäisenä tarjoiltiin kultalautasella parempi elämä. Se oli suurempi yllätys, että Samuelilta odotettiinkin yhtäkkiä vähän muutakin kun pelkkää edustamista. Hän aloitti ensimmäisen, oikean työnuransa asianajajana, ja kaikkien yllätykseksi ei ollutkaan aivan täydellinen floppi. Muuttuvassa maailmassa oli tarjolla vastuuta niille, jotka olivat sitä kykeneviä kantamaan, ja Samuel otti harteilleen enemmän kun vain oman osansa. Jonkun oli pakko astua esiin ja kasvaa johtajaksi, eikä hänen omille henkilökohtaisilla mieltymyksillään ollut siinä vaiheessa paljonkaan painoarvoa. Samalla kun työnkuva alkoi suuntautumaan yhä vahvemmin hallinnolliselle puolelle, myös kotona tapahtui. Samuel nai hyvän perheen hyvän tytön, Alyssan, ja yhdessä perustettiin perhe. Saatiin juuri sitä mitä haluttiin: ensin poika, Dallas, ja sitten tyttö, Roma. Molemmat syntyivät eliitin eliittiin, yltäkylläisyyden ja rajattomien mahdollisuuksien keskelle. Oli aina selvää, että he olivat rakastettuja, toivottuja ja arvostettuja. Vaikka Samuelilla oli työelämässä maine ihmisenä, joka teki mitä oli pakko eikä sekoittanut tunteita päätöksentekoon, hän oli aina ehdoton perhemies. Roma kiersi isänsä pikkusormensa ympärille jo heti syntyessään, eikä ote koskaan päässyt lipeämään. ![]() ![]() ![]() Lapsuutta ja nuoruutta värittivät edustustehtävät ja seurapiirikuviot, vaikka niitä ei heidän taloudessaan paisuteltukaan maailman tärkeimmäksi asiaksi. Roma kulki pienestä asti isän mukana myös silloin, kun se kävi tapaamassa tavallisia kansalaisia, ja kehitti (hänen lähtökohdistaan tulevalle ihmiselle suhteellisen) vahvan oikeustajun. Hän ei ollut koskaan ryntäämässä kaatamaan yhteiskuntajärjestystä tai protestoinut pakkotyöleirejä, mutta uskoi sellaiseen yleiseen ihmisten ihmisinä kohteluun ja siihen, että ystävyydellä sai usein aikaan enemmän kuin käskytyksellä ja uhkailulla. Se teki hänestä jo tietyissä piireissä melkein pyhimyksen. Poliittisiin asioihin Roma ei koskaan ottanut kantaa, vaan seisoi aina isän ja sen ajatusten takana. Niin seisoi moni muukin, koska se eteni lopulta aina turvallisuusjoukkojen ylipäälliköksi ja ulkoasianjohtajaksi asti. ![]() ![]() ![]() Elämä oli hyvin suojattua, vaikka säännöllisesti saatiinkin katsoa myös oman elämän muurien ulkopuolelle. Roma valikoi seuransa ja ystäväpiirinsä tarkkaan, mietti hartaasti oman elämänsä suuntaa ja (monen muun rikkaan perheen muka erityisen lapsen tavoin) ajatteli aina, että halusi tehdä jotain muutakin kuin vain elää isänsä rahoilla (vaikka toki teki sitäkin ja hävyttömästi käytti kyllä jokaisen dollarin jonka siltä sai). Seurapiireissä kasvaneena muotiasiat olivat luonnollisesti lähellä sydäntä, joten se oli se perusta, jolta hän lähti rakentamaan omaa yritystään. Ensin alkoi organisoimaan kankaiden kaupunkiintuontia, myöhemmin suunnittelemaan ja myymään myös vaatteita. Yritystä rakennettiin pitkään sillä, että oltiin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, tutustuttiin oikeisiin ihmisiin ja osattiin kuiskutella niille oikeat asiat. Sosiaalisesti lahjakkaana, hurmaavana ja laajalti rakastettuna Roma oli siihen tehtävään varsin täydellinen. Edustamisesta teki erityisen mielekästä se, että käsipuoleen löydettiin Se Yksi Mies pitämään seuraa. Se kaikkien elokuvien tosirakkaus, joka väritti maailman vaaleanpunaisella, muutti kaiken muun merkityksettömäksi ja sai hetkeksi unohtamaan, että piti rakentaa sitä omaakin elämää. Edes isän mielipiteillä ei ollut siinä vaiheessa mitään väliä - jos Roma halusi olla köyhän toimittajan kanssa, hän oli köyhän toimittajan kanssa. Hän ei suostunut hetkeäkään häpeämään tai selittelemään, kun esitteli sitä milloin millekin eliitin kermalle ja valtionjohtajalle. Oli ihme, että Roma sai yrityksensä oikeasti pystyyn ja lentoon, kun tuntui, että kaikki aktiivinen aika meni rakkauskuplassa pitkää, onnellista yhteiselämää suunnitellessa, mutta sai kuitenkin. Hän oli 21, kun aloitti ja rakastui. 23, kun kieri jo omissakin rahoissaan. Melkein 25, kun maailma romahti ja rakkaus loppui. Kerralla ja peruuttamattomasti. Kun elämään jäi äkillisesti parisuhteen ja rakkauden kokoinen tyhjiö, Roma keskitti energiansa entistä enemmän siihen omaan uraansa. läheni perheensä kanssa, löysi uuden yhteyden entisiin ystäviin ja koitti alkaa herättelemään itseään jälleen seurapiiriprinsessan rooliin. Se toimi, kun pari vuotta myöhemmin löydettiin menestyneen juristin menestynyt juristipoika jakamaan arki. Wesleyn kanssa ei ollut koskaan ilotulituksia tai järisevää maata, mutta Roma alkoi uskomaan, ettei sitä tarvittukaan. Yhteispeli toimi. Oli hieno omakotitalo ja yhteneväiset ideologiat, jaetut ajatukset menestyksestä ja perheen perustamisesta. Hän päätti, että se oli tarpeeksi. ![]() |